~040~

Vaikka toisinaan haluaisimme, että aika pysähtyy ja lopettaa virtaamisensa suuressa virrassaan, ei kukaan meistä pysty sitä toteuttamaan. Minä olisin halunnut sen tapahtuvan vuosia vuosia sitten. Mutta kumminkin joka aamu joudun heräämään ja toteamaan, että aika on jatkanut kulkuaan ja kaikki kokemani ei olekkaan ollut vain pahaa painajaista vaan todellisinta totta. Kun olet kerran menettänyt jotain todella rakasta... sitä ei voi unohtaa päivässä... ei kuukaudessa... eikä vuosissa... Kannat sitä tuskaa mukanasi lopun elämääsi... Joka kohdallani tarkoittaa monia satoja vuosia.

Vuosia aikaisemmin päädyimme tähän kaupunkiin. Monet pitävät tätä kaupunkia unelmien täyttymyksenä. Täällä on kaikkea mitä julkisuuteen haluavat simit tarvitsevat. Rantoja, paparazeja, paikkoja joissa voit keikkailla, managereja.

Tässä kaupungissa ei voi välttyä törmäämiseltä onnen onkijoihin. Lisäksi kaikki simit, jotka muuttavat tähän kaupunkiin haluavat tulla tähdiksi. Starlight shores suoraan sanottuna elää näiden yrittäjien tuloilla. Osa heistä onnistuu ja osa ei.

Kävellessäsi näillä kaduilla, et todellakaan voi unohtaa, että asut alueella joka on kaikkien tähtien mekka. Kaikki nuoret tähden alut haluavat tähän kaupunkiin. Muuttaminen ja eläminen täällä on kallista ja niinpä kaikilla ei ole varaa. Tämä kaupunki on todellakin suurempi kuin Bridgeport... Tämä kaupunki on pala Simlandialaista unelmaa.

Me olimme kaikkien mielestä onnekkaita. Saimme upean talon hyvältä paikalta kaupungin laidalta. Useimmat simit jaksavat aina onnitella meitä. Heidän mielestään olemme saaneet  paljon. Mutta jos totta puhutaan... Minulle tämä on yhtä helvettiä.

Yleensä kun tytöt ovat koulussa istun alakerrassa yksin. Niinä hetkinä menneisyyteni kummitukset nousevat vaanimaan minua. Tämä kaikki kulissi ahdistaa minua suunnattomasti. Vain me kolme tiedämme täydellisen totuuden.

Tunnen joka ainoa päivä syyllisyyttä teoistani, joita tein menneisyydessä. Tämä tuska tuskin lähtee koskaan pois. Maksoin hirveän hinnan totuudesta... Totuudesta, joka ei tehnyt oloani paremmaksi. Olen elänyt jo vuosia tämän tunteen kanssa.

Vaikka yritän kuinka unohtaa sen yön tapahtumat... Ne ovat osittain mielessäni krisisotallin kirkaana. Tuskin pystyn unohtamaan niitä koskaan. Jos vain voisin palata ajassa takaisin, en koskaan vannoisi kostavani... Mutta valitettavasti vahinko on jo käynyt ja muistot vainoavat minua.

Muistan vieläkin oman huohotukseni Appaloosa Plainsin pimeässä yössä paettuamme Sitaran kynsistä. Pelastajani oli tullut juuri oikealla hetkellä. Verta hyytävän kirkaisun jälkeen naisen veretön ruumis oli mätkähtänyt maahan ja olin nähnyt isoveljeni. En ollut koskaan ollut niin onnellinen nähdessäni Angeliä. Mies tarttui käteeni ja lähdimme juoksemaan karkuun kuullessamme ääniä, jotka lähestyivät meitä. Varmasti Talasimscalaisia olisi vielä lähistöllä.

Päästyämme tarpeeksi kauaksi Angel pysähtyi ja kaivoi kännykkänsä esiin. Minä huohotin hänen vierellään ja yritin kasata ajatuksiani. Vanhempani olivat kuolleet... Ja minkä takia... Sen, että minä olin halunnut kostaa nuoruuden typeryydessäni. ”Hyvä, neuvon hänelle tien... Kiitos Benjamin”, Angel kuului sanovan kännykkäänsä ennen kuin lopetti puhelun.

Veljeni kääntyi puoleeni ja selitti, että minun täytyisi juosta valtatie 96:den lähelle. Benjamin odottaisi siellä kaksosten kanssa ja ajaisi meidät turvaan. Angel puhui niin nopeasti, että minun täytyi miettiä kuulemaani hetki. Mies lisäsi vielä lopuksi, että hän lähtisi Elnan luokse kertomaan tämän isästä. Silloin tajusin, etten ollut menettänyt vain vanhempiani...

”Sä et aio tulla mun mukaan...”, totesin surullisena veljelleni ja hänen vaaleat silmänsä ja niiden katse kertoi minulle totuuden ilman, että hän sanoi mitään. ”Mä jään siis kaksoten ja Benjamin kanssa?”, kysyin häneltä lopulta pienen hiljaisuuden jälkeen. En todellakaan olisi halunnut menettää veljeänikin kaiken tämän keskellä.

Angel katsoi minua surullisena, mutta lopulta hän hymyili. ”Näin on parempi. Talasimsca etsii minua... Te olette paremmassa turvassa erillään minusta. Tapoin heidän pomonsa”, veljeni selitti minulle ja yritin nieleskellä kurkkuun nousevaa palasta pois. ”Mutta mä lupaan sulle, että kunhan tilanne rauhottuu otan yhteyttä sinuun... Et menetä minua”, veljeni lupasi ja veti minut halaukseensa.

Kuinka todellisesti muistan sen hetken vieläkin... Hänen kylmän ihonsa, hohtavat silmänsä ja sen tunteen, että olin turvassa. Olin menettänyt kaikki muut perheestäni nyt paitsi kaksoset... Minä joutuisin ottamaan heistä vastuun, mutta onneksi minua lohdutti ajatus siitä, että Angel lupasi palata elämääni kuhan tilanne rauhottuisi.

Niinpä irrottauduin viimein hänen sylistään ja lähdin juoksemaan valtatielle. Benjamin odottaisi minua jo... Kumpa olisin vain silloin katsonut taakseni... Olisin nähnyt sen veljeni silmistä, että tämä todellakin oli viimeinen kertamme kun näimme. Angel teki uhrauksen... suuremman uhrauksen kuin silloin käsitin... 

Tuon yön jälkeen mitä Appaloosa Plainssissa tapahtui, minä, Sabas Dwyn, jouduin kasvamaan aikuiseksi liian nopeasti. Benjamin hommasi meille asunnon Starlight shoresta ja asui meidän kanssamme muutaman vuoden. Hän oli minulle tuona aikan kuin oma isä... Niinpä tuntui kurjalta kun eräänä aamuna heräsin ja keittiönpöydällä oli kirje... Benjamin oli lähtenyt...

Nyt vuodet ovat vierineet eteenpäin ja on välillä vaikea uskoa, että sisareni, jotka tänne muuttaessamme olivat niin pieniä vielä, olivat nyt teini-ikäisiä naisen alkuja. Ja minä olin aloittanut oikean elämäni vampyyrinä. Tosin kuin siskoni, minä en enää kestänyt päivän valoa ja se vaikeuttikin huomattavasti meidän elämistämme tässä kalliissa kaupungissa.

Estellestä oli kasvettuaan värjännyt hiuksensa vaaleiksi, mutta tummat juuret paljastivat usein siskoni todellisen värin. Hänestä oli aikojen saatossa kasvanut hyvin säästeliäs nuori neiti. Hän meni jopa oma aloitteisesti töihin, sillä hän haluisi yrittää auttaa meitä rahallisesti. Oikeastaan Estelle on meistä kolmesta se, joka on pystynyt jollain tasolla siirtymään tuon yön tapahtumista eteenpäin.

Esther taas on siskoistani se, johon yön tapahtumat vaikuttivat aivan liikaa. Hänestä kasvoi neuroottinen nuori nainen ja Esther tarkistaakin usein ovien lukot ja muut. Hän pelkää kauheasti sitä, että Talasimsca saa meidät kiinni. Ulospäin hän yrittää vain vaikuttaa toisin ajattelevalta nuorelta, vaikka todellisuudessa syvällä sisimmässään hän pelkää.

Juurikin Estherin pelkojen takia en halua rajoittaa tyttöjen elämää liikaa. Annan heidän nauttia siitä ’ihmiselämästä’ vielä kun he voivat. Oikeastaan minä olen juurikin se, joka patistaa heidät kahville ja kavereiden luokse koulun jälkeen. Onneksi Estelle  on oppinut kaupungin nopeasti ja saakin siskonsa mukaansa vaikkei tämä haluaisikaan aina lähteä ulos.

Minä olen perheemme siivooja. Uskon sen johtuvan viimeisestä luonteenpiirteestäni, joka oli perhekeskeinen. Aina kun olen päivisin hereillä ja en voi mennä ulos tykkään hoitaa kotiamme. Haluan, että tytöt saavat nauttia elämästään, enkä juuri koskaan pakota heitä tekemään kotitöitä. Usein tuttavamme sanovatkin, että kasvatan heistä vielä diivoja.

Oikeastaan se sopisikin Estellelle, koska hän haaveilee laulajan urasta. Hänen elämäänsä kuuluu vahvasti musiikki ja häntä hänen haaveissaan kannustaakin hänen pitkäaikainen ja läheinen ystävänsä, Jared. Minä tosin uskon, että poika yrittää vain myötäillä siskoani päästäkseen seurustelamaan tämän kanssa.

Toisaalta toisinaan olen kuullut tytön itkevän omassa huoneessaan, jos he kaksi ovat riidelleet jostain. Jotenkin alan uskoa, että ei mene kauan kun kuulen, että he ovat alkaneet seurustelemaan. Jotenkin en vain halua ajatella sitä, että siskoni eivät ole enää pieniä ja viattomia. Odotankin kauhulla sitä päivää, että minun täytyy kertoa heille asioista, joista en itsekkään ole perillä... Minuakaan kukaan ei ole opettanut niissä asioisssa.

On Estherilläkin paljon poikapuolisia ystäviä. Mutta toistaiseksi tyttö tuntuu haluavan olla yksin. Robbie on kyllä noista pojista päässyt lähemmäs Estheriä kuin kukaan muu. Poika tuntuu kunnolliselta tyypiltä vaikka onkin rikas ja saa äidiltään kaiken mitä haluaa. Aika varmasti näyttää kuka Estherin saa, tyttö vain tuntuu hurmaavan kaikki pojat synkällä ulkonäöllään, josta olen yllättynyt.

Toisiaan uskon tyttöjen vihaavan minua kun käytäydyn heitä kohtaan enemmänkin isän lailla vaikka olenkin heidän veljensä. Mutta minun on välillä pakko muistaa, että en voi antaa kaiken mennä läpi sormien ja kohdella heitä kuin kukkaa kämmenellä. Mutta he kumminkin tietävät, että rakastan heitä molempia todella paljon. Olen onnellinen, että olemme nyt saaneet elää vuoden päivät rauhassa.

Minä tietaan meille rahaa tekemällä DJ keikkoja aina iltaisin. Se on oikeastaan ainoa työ baarimikon rinnalla mitä voin tehdä. Lisäksi olen alkanut harjoittelemaan taikatemppuja ja olenkin harkinnut, että yritän päästä taikuriksi salanimellä Dashiell.

Pakko myöntää elämämme oli melkein täydellistä...

Kunnes eräänä iltana tarkistin koneeltamme sähköpostia. Olin juuri sammuttamassa koneen kun se ilmoitti, että minulle oli saapunut uusi maili. Koska oli kyselleyt eräästä DJ keikasta oli minun lähes pakko aukaista viesti... Kumpa en ikinä olisi tehnyt sitä.

Luin viestin monesti lävitse ja tunsin kuinka kylmä hiki virtasi selkääni pitkin. Jokainen kehoni solu huusi armoa. Vaaleat silmäni seilasivat uudelleen useaan kertaa rivit. Jos tämä oli joku pila, se oli sairasta. Hitaasti sammutin koneen ja nousin ylös menen parvekkeelle haukkaamaan happea.

Tuijottin pihamaan ylitse tonttimme reunaan. Lehtipuiden lävitse kajasti vienoa elävää valoa aamun alkaessa valjeta Starlight shoreen. Mielessäni soi vain yksi lause... ’Minulla on antivampiriinia mutta se maksaa...Kerrot minulle isoisoisoäidistäsi Syrenasta’ Suljin silmäni hetkeksi ja avasin ne tuijottaen kaukaisuuteen. Jonain päivänä myös minun hautani olisi tuolla sukulaistemme keskellä... ja todellakin halusin, että se olisi siellä ennen omien lasteni hautoja... Mutta kuka... tai ketkä tiesivät suvustamme...

Edelllinen   Seuraava