”Angel, tuskin on liikaa vaadittu, että keräisit myös muiden astiat samalla. Minä en enää ymmärrä mikä tätä perhettä riivaa”, Benni totesi eräänä aamuna todellakin turhautuneena kun Angel keräsi vain omat astiansa. ”Jäkä jäkä”, poika mutisi hiljaa ja katsahti äitinsä perään suu mutrussa.
Pari päivää myöhemmin Sabas ja Angel tulivat koulusta mukanaan pari yhteistä kaveriaan. Mukana olivat Isto ja Elna. Pian Angelin outoon käytökseenkin selvisi syy, sillä poika oli kokoajan Elnan kimpussa. Sabas ja Isto tunsivat itsensä hiukan ylimääräisiksi ja päättivätkin lähteä yläkertaan tekemään läksyjä. Sabas voisi samalla kysellä Istolta paikallishistoriasta missä tämä olikin hyvä.
Elna ja Angel olivat pihalla vielä jonkin aikaa. Poika oli täysin myyty tälle hurmaavalle tytölle. Angel oli jopa ostanut Elnalle kukkakimpun, jonka uskalsi nyt antaa. ”Ne ovat niin kauniita, Angel”, tyttö totesi ja nuuskutteli kimppua luoden katseensa poikaan hymyillen. ”Ja kaikki tämä yhdestä tanssista ja suukosta tanssiaisissa?”, Elna kysäisi kikattaen ja Angel meni hiukan vaivaantuneeksi. ”Niin”, poika myönsi lopulta.
Benni kävi jossain vaiheessa käskemässä Angelin siivoamaan keittiön. Huomatessaan Elnan tämä kyselikin tytöltä tämän enosta, joka oli Bennin vanhoja tuttuja. Lopulta Angel vei tytön mukanaan keittiöön aivan kuin peläten, että Benni alkaisi kyselemään heidän suhteestaan. Poika siivosi keittiössä ja tyttö teki läksyjään. Hiljaisuus katkesi lopulta. ”Onko se totta, että sun veli ja isä on merenneitoja?”, Elna kysyi ja nosti katseensa vihkostaan Angeliin. Poika näytti hiukan vaivaantuneelta. ”Kuka sellaista puhuu? Siis kun se väri on vaan yksi sairaus. Sinisoluloosi. Periytyvä sairaus, siinä kaikki”, Angel yritti vaihtaa aihetta, mutta äkkiä hänestä tuntui oudolta. ”Yksi isän ystävä...”, Elna totesi hiljaa. ”Onko hänellä nimeä?”, poika kysyi ja yritti saada katseen tytön silmistä. ”Yksi Benjamin, mun varmaan pitäisi mennä”, Elna totesi ja hymyili pienesti, ”Nähdään huomenna koululla.” Poika katseli tytön loittonevaa selkää ja huokaisi pienesti.
Myöhemmin illasta Sabas istui yksikseen ruokapöydässä ja mietti kaikkea kuulemaansa. Elnan isä oli aikoinaan ollut kuuluisa paikallinen poliisimestari Mannerheim. Iston mukaan Elnan suku oli saapunut tänne Elnan ollessa pieni. Sabas alkoi saada tietynlaista kuvaa kasaan tapahtumista. Jossain kaupungin sisällä oli varmasti Talasimscaan kuuluvia jäseniä, jotka eivät vain vielä paljastaneet itseään. Täällä toiminta ei ollut saanut niin näkyvää jalansijaa kuin Sunset Valleyssä. Poika päätti , että alkaisi tutkia paikallishistoriaa laajemmin löytääkseen sen puuttuvan lenkin, sillä hän oli aivan varma, että vastaus oli lähempänä kun hän osasi ajatellakaan.
Sunil alkoi yrittää saada kiinni nyt myös päivisin velipuoltaan tai tämän vaimoa, mutta aina puhelin vain tuuttasi ja tuuttasi. Muutama päivä sitten, puhelin oli alkanut ilmoittaa, ettei numero ollut enää käytössä. Niinpä Sunil yritti saada serkkuaan Kaisaa kiinni, mutta kun parin päivän päästä myös Kaisan numero poistui käytöstä, Sunilia alkoi toden teolla hirvittää. Tämä ei voinut enää olla puhdasta sattumaa.
Asiat alkoivat tulla miehen uniin, sillä Sunil ei enää pystynyt nukkumaan kuin pätkissä. Hän saattoi öisin säpsähdellä hereille aivan hiessä. Benni yritti saada Sunilia puhumaan mutta mies vakuutteli, että kaikki oli kunnossa. Hän tiesi, että Benni alkaisi pelätä paljon lasten puolesta, jos hän kertoisi koko totuuden. Lopulta Sunil suostui kertomaan osan totuudesta vaimolleen nimittäin sen, että hän oli kertonut Sabakselle heidän sukunsa salaisuuden. Nainen vakuutteli miehelleen kaiken olevan kunnossa. Sabas tarvitsisi vain hiukan aikaa tottuakseen suureen tehtäväänsä.
Kun Kaisan puhelimen mykistymisestä oli mennyt tasan kaksi viikkoa, Sunil ei kestänyt enää paineita. Hänen oli pakko kertoa Bennille kaikki. Hän pyyteli anteeksi, ettei ollut aiemmin kertonut Jayan sanoista tai siitä, ettei saanut sukulaisiaan kiinni. Sunilin mainitessa Talasimscan, nainen järkyttyi selvästi. ”Meidän ei kannata vielä hätiköidä. Mutta nyt meidän on pakko olla varovaisempia”, Benni totesi ja katseli tyttöjä, jotka nukkuivat pinnasängyissä. Hän halusi ettei hänen ihanalle perheelleen kävisi mitään.
Vaikka nainen yritti kuinka unohtaa sen mitä Sunil oli kertonut, hän ei voinut. Kaisa ei vastannut hänellekkään ja Shyaman ja Jarmilin talon edessä oli ollut musta auto, kun nainen oli eräänä päivänä ratsastanut siellä päin. Hän ei ollut uskaltanut käydä lähempänä vaan oli ratsastanut kiireesti metsän suojiin. Tytöt alkoivat aistia myös sen, että heidän vanhempansa olivat hermostuneita. Benni yritti kaikin voimin saada opetettua tytöt tämän kaiken epätietoisuuden keskellä.
Muutamaa päivää myöhemmin Sabas ja Angel olivat lähdössä koulusta kotiin, kun Sabas ilmoitti menevänsä suoraan kirjastoon. ”Sab, sä tiedät, että porukat haluaa, että käydään ensin kotona”, Angel sanoi ja katseli veljeään, joka katsahti tähän. ”No tulkoot katsomaan mua kirjastolle, tää on oikeesti tosi tärkeä juttu”, Sabas huikkasi ja lähti juoksemaan toiseen bussiin päästäkseen keskustaan. Angel nielaisi ja meni koulubussiin istuen Elnan viereen.
Varttia myöhemmin Sabas asteli sisälle kirjastoon. Hän katsahti tiskille, jossa normaalisti oli kirjastonhoitaja. Se oli tyhjä. Poika ei koskaan ollut käynyt vielä kirjastossa, joten hän ei osaisi ollenkaan ajatella mistäpäin hän löytäisi paikallishistoriallisia teoksia. ”Kuinka voin auttaa?”, kuului vanhan naisen ääni hänen takaansa ja Sabas kääntyi säikähtäneenä. Ilmeisesti kirjastossa ei hirveästi ollut kävijöitä kun työntekijöillä oli aikaa istua lukemassa.
Poika seurasi katseellaan kun nainen meni paikalleen tiskin taakse ja silmäili häntä epäluuloisena. Tämä oli ensimmäinen kerta Sabasille, kun hän kohtasi tälläistä käyttäytymistä. ”Paikallishistoria”, Sabas kuiskasi ja nainen katsoi häntä ihmeissään. ”Mistä löytäisin paikallishistoriasta? Vanhoja poliisiarkistoja, lehtileikkeitä ja muuta”, hän selvitti hetken päästä naiselle. ”No siinä on nuorella herralla raskasta luettavaa. Poliisiarkistoja meillä ei ole, mutta muut paikallisteoksen löytyvät toisesta kerroksesta. Siellä on yksi hylly niille”, nainen totesi ja osoitti portaita.
Kiitettyään Sabas lähti ylös ja hämmästyi todenteolla, kun hän päätyi lasten- ja nuorten osastolle. Ilmeisesti Appaloosassa ei oltu kovin kiinnostuneita paikallisesta historiasta, kun kirjatkin oli piilotettu tänne. Sabas katseli ympärilleen hetken ja huomasi lopulta yhden hyllykön erillään muista ja meni sen luokse.
Hän katseli teoksia päästyään hyllylle ja hymyili voiton riemuisesti. Vaikka kirjoja olikin lähemmäs sata oli seassa selvästi kirjoja, jotka auttaisivat häntä hurjasti eteenpäin. Muutamia sukututkimuksia, rikoskirjoja ja useita muita kirjoja, jotka olivat paikallisien kirjoittamia. Sabas otti ensimmäisen kirjan ja luki sen otsikon. ”Appaloosa Plainsin historia osa 3”, hän mutisi hiljaa ja avasi kirjan silmäillen sisällysluetteloa.
Lopulta hän löysi sopivan kirjan ja meni se kourassaan istumaan tuolille alkaen lukea ja selaila sitä. Sabas oli varma, että nyt hän pääsisi Talasimscan jäljille, jos hän osaisi vain lukea myös rivien välistä.
Sillä välin Angel oli joutunut hysteerisen äitinsä pommitettavaksi. ”Niin minne hän tarkalleen sanoi menevänsä?”, Benni tivasi pojalta ja laski tämän sisaren takaisin pinnasänkyyn. ”Kirjastolle, kuulemma joku tärkeä juttu”, Angel sanoi ja katseli äitiään tuskaisena. ”Äiti... Ollaanko me vaarassa?”, poika kysyi äkkiä hiljempaa niin, ettei Estelle kuulisi. Benni katsoi poikaansa järkyttyneenä. ”Mistä sinä kulta tuollaista sait päähäsi?”, hän kysyi huokaisten ja kääntyi paremmin pojan puoleen. ”Ensin isä ja sinä ja nyt Sabas... Jotain on tekeillä... Olemmeko me vaarassa, äiti?”, poika kysyi ja tuijotti äitinsä silmiin. Benni nielaisi ja tuijotti poikaansa silmiin, hymyillen varovasti hetken päästä. ”Emme”, hän kuiskasi hiljaa vaikka tiesikin, ettei se varmasti olisi totta.
Ilta oli jo todella pitkällä kun Sabas malttoi viimein alkaa tehdä lähtöä kirjastolta. Kuten hän olikin aavistellut, hän oli löytänyt paljon uutta ja tärkeää tietoa. Hän tosin halusi viellä kokeilla löytyisikö paria juttua netistä. Hän oli nimittäin huomannut paikallishistorian seassa kaunokirjallisen teoksen nimeltään, Herra Hannermeim ja Toluscan arvoitus. Kirjoittajan kohdalla oli ollut vain kirjaimmet, B.S.
Sabas istui koneella ja syötti hakukoneelle kirjassa mainittuja paikkoja. Hakukone ei löytänyt yhtään niistä sillä nimellä, mutta se ehdotti korjauksiksi paikkoja joita oli olemassa. Ja useimpien niiden kuvaukset sopivat lähes täysin kirjan paikkojen kuvauksiin. Sabas tajuisi, että hän oli löytänyt kenties jopa ratkaisevan teoksen.
Kun Sabas lopulta tuli kotiin Benni ja Sunil olivat iltapalalla. Sabas oli juuri aloittamassa kertomaan mitä oli löytänyt kun huomasi äitinsä vihaisen katseen. ”Tämä on mennyt liian pitkälle Sabas ja sinä myös Sunil. Koko perhe pelkää, että jotain pahaa tapahtuu. Nyt sinä, Sabas, lopetat nuo salapoliisileikkisi ja keskityt kouluun ja kotitöihin. Ja sinä kultaseni”, Benni totesi ja katsoi nyt tiukasti aviomiestään, ”Sinä otat itseäsi niskasta kiinni ja autat minua tyttöjen kanssa enemmän. Niin kauan kun todellista uhkaa ei ole, meillä ei ole mitään hätää”, Benni totesi vihaisesti ja nousi ylös. Sabas päätti olla kertomatta siitä mitä oli löytänyt. Hän hoitaisi tämän yksin vaarantamatta perhettään.
Pikku hiljaa arki alkoi palautua oikeille uomilleen Dwyneillä. Sunil otti enemmän vastuuta tytöistä ja Sabas auttoi minkä kerkesi hevosten hoidolta ja koulutöiltään. Silti hän oli salassa tutkinut lisää kirjaa, jonka oli löytänyt. Hän alkoi löytää kirjasta yllättäviä viitauksia. Vieläkään, hän ei aikonut kertoa vanhemmilleen.
Vaikka Benni uskottelikin uhkan hävinneen, ei hän silti päästänyt poikia mielellään keskenään maastoon hevosten kanssa. Pojat nauttivat yllättävän paljon ratsastuksesta vaikka aiemmin he olivatkin olleet sitä vastaan. Varsinkin Sabas tuntui nauttivan harrastuksesta lähes yhtä paljon kuin isänsä aikoinaan. Välillä Bennin piti jopa jarrutella poikien intoudutta kisailemaan lenkillä.
Eräänä iltana Sabas oli viimein saanut äidiltään luvan lähteä pienelle iltalenkille yksin, Onixilla ratsastaen. Poika oli koko lenkin miettinyt kirjaimia B.S eikä keksinyt ketään keneen ne voisi yhdistää. Hän oli jo melkein kotona kun tajusi, että koko matkan ajan hänen takanaan oli kauempana tullut auto, joka selvästi varjosti häntä. Poika hermostui, mutta ei antanut sen näkyä. Hän komensi Onixin raviin, sillä he olivat jo melkein kotona. Kun Sabas pääsi kotipihaan hän vilkaisi olkansa ylitse tielle. Auto lipui hitaasti heidän talonsa ohitse ja kaasutti ohi päästyään pimenevään iltaan. Sabaksen sisältä kylmäsi. Mihin hän olikaan joutunut mukaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Muista, Jokainen kommentti auttaa kirjoittajaa jatkamaan tuskaisena päivänä. Kiitos kommentistasi.