~023~

”Minä haluan olla oikea”, Jared sanoi Shyamalle ja otti vapisevin käsin juoman. Hän katsoi sitä suurilla silmillään ja sitten poikaa. Nukke näytti selvästi epäröivän. Shyama meinasi alkaa jo hermostumaan ja juuri kun poika meinasi ärähtää Jaredille tämä kulautti juomaa kurkkuunsa. ”Noh?”, Shyama kysyi malttamattomana. ”Anteeksi”, Jared kuiskasi hiljaa ja näytti hetken surulliselta. Poika ei kestäisi, jos hän epäonnistuisi taas.



Yhtä-äkkiä nukke alkoi hehkua hieman ja pian hän peittyikin jo violettiin valoon. Shyama alkoi hymyillä leveämmin riemusta. Hän tiesi, että hän olisi onnistunut. Tosin poikakin pani merkille, ettei Jared näyttänyt niin innostuneelta. Aivan kun nukke olisi näyttänyt jotenkin syylliseltä. Pian räsynukke alkoi muuttua oikeaksi ihmiseksi ja kun valo viimein himmentyi Shyama tuojotti toiseen. ”En voi olla totta”, poika kuiskasi hiljaa. Eläväksi muuttunut nukke vilkaisi vartaloaan ja nosti sitten turkoosit silmänsä Shyamaa kohti. ”Anteeksi Shy... Oikeasti anteeksi”, hento ääni pyysi.



Aamulla Sunil asteli heidän keittiöönsä unisena. Hänen oli tarkoitus juoda hiukan hurmejuomaa aamupalaksi mutta poika pysähtyi tullessaan keittiöön, sillä siellä istui hänen velipuolensa Shyama ja joku vieras tyttö. ”Mitä ihmettä Shy?”, Sunil kysyi ja tuijotti vierasta tyttöä hämmentyneenä. Kuka ihme tyttö oli, sillä Sunil olisi yöllä herännyt jos joku tai jotkut olisivat kävelleet hänen huoneensa ohitse yläkerrassa.



Tytön silmät laajenivat kun hän kuuli äänen ja varovasti hän kurkkasi olkansa yli. ”Hei Sunil”, tyttö sanoi ja hymyili pienesti pojalle. Shyama kohotti katseensa aamumuroistaan veljeensä. ”Tuota... Tässä on Jared”, Shyama sanoi ja katsahti tyttöön, joka punastui hiukan. Sunil oli puulla päähän lyödyn oloinen. ”Siis sun ystäväsi, se nukke. Mutta Jaredhan oli poika”, hän jatkoi ihmettellen. ”Minä valehtelin Shymalle nimeni. En uskonut, että hän haluaisi leikkiä työn kanssa”, tyttö kertoi. ”Tule jatkan tarinaa koulubussiss",. Shy sanoi ja kävi tapauttamassa tyttöä olkapäälle, ”Ole kuin kotonasi, Jarmil.”



Pojat istuivat pian bussissa ja Shyama oli kertonut koko tarinan juomasta ja yllätyksestä, että Jared olikin tyttö. Shyama oli kyllä toisaalta ymmärtänyt miksi Jarmil oli valehdellut hänelle. Poika kertoi myös sen, että nyt tyttö kovasti pelkäsi joutuvansa lähtemään. Sunil nyökkäili pienesti kuunnellessaan tarinaa. Lopulta pojat tulivat siihen tulokseen, että tyttö olisi varmasti yhtä mukava vaikkei ollutkaan poika. ”Muuten... Miten me kerrotaan tää Dalia-tädille?”, Sunil muisti äkkiä. Shyama meni kalpeaksi, todellakin, tädille olisi pakko kertoa Jarmilista.



Jarmil todellakin oli kuin kotonaan. Hän oli niin lumoutunut siitä, että oli vihdoinkin oikea ihminen ja hän siivosi onnessaan. Kun talo oli siivottu, hän menikin sitten puutarhan kimppuun ja alkoi hoitamaan sitä. Kun Dalia oli jo vanhus ja pojatkin kerkesivät tehdä sitä lähinnä viikonloppuisin, meni tytöllä mukavasti aikaa siinä kun hän alkoi laittaa pientä plänttiä kuntoon taas.



Pojista tuntui, että koulupäivä mateli, välitunneilla he miettivät selitystä Jarmilista tädille ja myöskin perusteluja sille, miksi tytön pitäisi saada jäädä. Lopulta he pääsivät pois ja koulubussin päästessä heidän kohdalleen pojat huomasivat, että Jarmil oli pihalla. ”Onneksi täti ei ole tullut vielä. Kerron sille vasta illalla”, Shyama päätti ja hyppäsi bussista ulos sukkelasti vilkuttaen tytölle.



Sunil oli poistumassa ajokista kun hän vilkaisi ikkunaan. Tuttu harmaa auto lipui tietä heidän taloaan kohti. ”Näyttää siltä, että joudutkin kertomaan heti”, Sunil totesi ja katsoi Shyamaa, joka katsahti häntä sitten. ”Täti pääsi aikaisemmin ja tuli juuri”, poika sanoi nielaisten. Shyaman kasvoilta pakeni väri. Nyt jos koskaan mitattaisiin hänen todellinen rohkeutensa.



Dalia käveli poikien ja tytön luokse. Nainen katsahti yöasussa olevaa tyttöä päästä jalkoihin ja Jarmil piiloutui katsessa hiukan Sunilin taakse. ”Täti, minulla olisi asaa”, Shyama aloitti nolona. ”Miksi tämä nuori nainen on puolialasti meidän pihalla?”, täti kysyi ja tuijotti Shyamaa, joka meni hiukan punaiseksi . ”Hän on Jared. Tai siis Jarmil”, poika kertoi tädilleen, joka kohotti kulmaansa kysyvänä. ”Siis Jared-nukkesi?”, täti varmisti ja poika nyökkäsi.



Shyama kertoi lyhyesti koko tarinan tädilleen, joka katseli tätä kokoajan. Poikaa alkoi kaduttaa koko juttu, että hän oli ylipäättään mennyt edes kysymään asiaa. Lopulta hän kumminkin pääsi asiansa loppuun. ”Joten täti kiltti, saahan Jarmil jäädä meille? Meillä on niin paljon huoneitakin tai siis Kaisan huone on vapaa”, poika pyysi ja tuijotti anovasti vanhaa naista. Dalia käänsi katseensa nyt sitten tyttöön tutkaillen tätä mietteliäänä.



Dalia kääntyi nyt sitten tyttöön päin kokonaan ja viittoi tämän luokseen. Varovasti Jarmil asteli naisen luokse ja hymyili kevyesti. ”Onko nyt ihan varmaa, ettet vain ole karanut kotoa? Koska jos te lapset keksitte tälläisen älyttömän tarinan peitelläksenne sitä, se ei ole oikein”, Dalia sanoi tiukasti ja tuijotti molempia vuorotellen. ”Ei Dalia, tämä on ihan totta. Kaikki Shyaman kertoma on totta, minä valehtelin aluksi, mutta en enää”, Jarmil totesi ja katsahti varovasti hermostunutta Shyamaa vieressään. Dalian suu kääntyi pieneen hymyyn. "Siinä tapauksessa hän voi jäädä”, vanhus lupasi lämpimästi hymyillen.



Jarmil ja Shyama tuijottivat naista ihmeissään mutta sitten tyttö kiljaisi ja ryntäsi halaamaan poikaa. ”Kuulitko mä saan jäädä”, hän hihkaisi ja roikkui Shyamassa onnellisena. Poika nyökkäili ja piti Jarmilia lähellään hymyillen isosti. ”Kiitos, täti”, hän sanoi sitten vilkaisten vanhukseen, joka katseli heitä jotenkin tietävän näköisenä.



Viikot vierivät ja varsinkin Sunil keskittyi läksyjensä ohella kirjaansa, jota oli alkanut kirjoittaa. Hänen toinen kirjansa tulisi olemaan nimeltään Rakkauden sävel. Rakkausromanit olivat pojalle outo aihealue, sillä hän ei ollut edes vielä ollut ihastunutkaan keneenkään. Lisäksi hän oli alkanut chattailla paljon erään MTT:län naisen kanssa ja he suunnittelivat tapaamista.



Shya ja Jarmil viettivät melkin kaiken aikansa yhdessä, he olivat kuin paita ja peppu. Jarmil oli jopa mennyt kouluun pojan seurana ja toisen tuskaillessa läksyjen kanssa tyttö teki ne kuin vettä vain. Onneksi Shyama kumminkin sai apua myöskin Jarmililta, joka oli selvästi luontainen lahjakkuus prosentti- ja kaaviolaskuissa.



Ei kumminkaan mennyt pitkään kun Shyaman viimeinen koulupäivä oli ohitse ja illalla oli aika juhlia hänen syntymäpäiviään. Sunil ei tullut mukaan juhliin, sillä hän jumittui usein illoiksi kirjoittelemaan, josta Dalia oli huolissaan. Poika olisi hänen tietääkseen Dwynien suvun ainoa merenneitoperillinen kolmannessa sukupolvessa. Shyama oli innoissaan kasvusta, mutta häntä harmitti, että Jarmil oli häntä pari päivää nuorempi.



Shyamasta kasvoi oikein komean oloinen ja fiksu nuorukainen. Tosin viidenneksi luonteenpiirteekseen poika sai perfektionistin ja näin ollen hän oli suvussa jo neljäs, joka sai kyseisen luonteenpiirteen. Poika päätti jäädä vielä tuomaan rahaa taloon, sillä Dalia tädillä oli todellakin tiukkaa rahan kanssa ja puutarhasta saatavat pienet sivutulot eivät paljon auttaneet.



Pari yötä myöhemmin, jos joku olisi ollut aamuyöstä hereillä, hän olisi nähnyt kuinka takapihan kautta taloa kohti hiippailli tummanpuhuva hahmo. Dwynien taloa kohti hiippaili rosvo. Hän lähestyi taloa varmoin askelin. Vaikka aamu alkoikin pikkuhiljaa sarastaa, oli varas päättänyt ottaa riskin.



Mies meni takaovelle ja alkoi taistella sen kanssa, mutta pian hän tajusi, ettei ovi ollut edes lukossa. Tyhmät kaupunkilaiset, luulivat että maalla oli turvallisempaa. Hitaasti mies avasi oven ettei se narisisi kuten vanhemmissa taloissa oli tapana ja hiipi sisälle. Hän saisi hänen todisteensa.



Varkaan ikäväksi onneksi Dwynneillä oli totuttu siihen, että varashälytin ostettiin ensimmäiseksi ja niinpä se alkoi piippaamaan heti herättäen varmaan koko lähitienoon. Tämä naamiomies ei oikein kerennyt tajuta mikä häneen iski. Silti mies juoksikin heti kirjahyllylle ja alkoi tutkia kirjoja kuumeisesti. Hän halusi löytää sen.



Eipä mennyt kauan kun pillit ulvoen talon edessä oli jo poliisiauto. Ilmeisesti täällä Talamisca ei tosiaankaan ollut vielä päässyt käsiksi oikeuslaitokseen ja korkeimpiin virkoihin, sillä Sunset Valleyssä heidän sukunsa olisi tuskin noin nopeasti saanut apua. Poliisi syöksyikin sisälle ja aloitti tappelun varkaan kanssa kukistaen tämän nopeasti. Hän pani miehen rautoihin ja lähti taluttamaan ulos.



Ovella varas pysähtyi. ”Mä tiedän, että te olette sitä samaa kalasakkia kun se friikkineito Syrena. Mä hankin todisteet Talasimscalle”, mies totesi ja vilkaisi olkansa ylitse Daliaa, joka oli räjähtämässä. ”Kukaan ei sano siskoni lapsia friikeiksi. He ovat ihmisiä”, Dalia huudahti ja tutisi vihasta. ”Tuo kertoi on paljon, Dalia. Usko pois... Minä muistan sinut ja siskosi oikein hyvin...”, mies totesi ja poliisi tyrkkäsi miehen pois pahoitellen.



Sunil kääntyi katsomaan tätiään ja ensimmäistä kertaa poika näki naisen kasvoilta pettymyksen. Dalia oli selvästikin uskonut voivansa suojella heitä. Sunil oli jo lukenut mummonsa kirjoittaman kirjan ja hän pitikin sitä visusti salassa omassa huoneesaan. Sunil jos kuka tiesi nyt, ettei pakeminen varmaankaan koskaan loppuisi. Sen takia Syrenalle olisi tärkeää, että kymmenes sukupolvi syntyisi. Muuten he pakenisivat aina.

Edellinen    Seuraava