Häiden jälkeen
Dwynienkin perheessä oli pakko palata arkeen. Maalamisen ohella Linneus
kiipeili vanhan talon katolla viritellen siniset jouluvalot sinne. Lähestyvä
lumihiutalepäivä sekä kahdet syntymäpäivät saivat perheeseen uutta intoa. Jopa
Bailey oli uskaltanut ehdottaa jos, he keksivät jotain uutta lumihiutalepäivälle.
Lisäksi perheessä
jännitettiin kovasti, sillä aivan näinpä päivinä pitäisi tulla ilmoitus siitä,
haluaisivatko Beatrice tai Bianca, Despinan huoltajuutta. Sillä jos jompi kumpi
Kurjenkaulan siskoksista haluaisi Despinan, heillä ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin
luopua tytöstä. Baileytä myös harmitti se, ettei kukaan kertonut koko totuutta
tytöstä Kerrylle.
Muuten arki perheessä
sujui tavalliseen tapaansa. Linneus oli saanut kirjansa jo aikaa sitten
valmiiksi, joten nyt hän pyrki maalaamaan melkein joka päivä, jotta palkka
pysyisi tasaisena. Yleensä hän lupautuikin vaihtimaan Despinan päiväunia, sillä
hän saattoi samalla rauhassa maalata huoneessa.
Bailey taas yritti pikku
hiljaa kivuta ylöspäin journalistin urallaan. Mutta hän oli siirtänyt
kirjoitus harrastuksensa jo sille tasolle, että otti vastaan kaikki elämänkerta
pyynnöt ja kirjoitti ne mielellään. Nainen
oli alkanut haaveilla samanlaisesta vapaasta työstä, mitä hänen tuoreella
aviomiehellään oli.
Kun toiset haaveilivat
työnvaihdosta Sabas taas haaveili siihen paluusta. Mies kaipasi toisinaan
kovasti vanhaan työhönsä ravintolaan. Hän olikin se joka hääräsi keittiössä
eniten koko perheestä. Miehen haaveissa olikin, että ennenkuin hän vaelluksensa
maan päällä loppuisi hän saisi viisi lastenlasta ja se että hän olisi lähes
mestari ruuanlaitossa.
Kerry taas odotteli
malttamattomana kevättä. Hän halusi päästä äkkiä Sekelin vanhan puutarhan
kimppuun sekä harjoittelemaan Sim-Fua. Toisinaan Sabas keksikin vitsailla
naisen kärtyisyydelle ja lauleli tälle ballaadeja. Nainen oli onnellinen siitä,
että hänen ei tarvitsisi kestää kylmää talvea ainakaan yksin.
Bailey oli jo niin
kiintynyt Despinaan, että toisinaan hän sai muistuttaa itseään, että lapsi oli
virallisesti vielä Sekel Dwynin ja Belinda Kurjenkaulan tytär. ”Minä en kestä
sitä, jos sinut viedän meiltä pois”, Bailey jutteli Despinalle. Varsinkin talon naiset olivat hyvin
kiintyineitä pienen tyttöön.
Ja sitten, päivää ennen
lumihiutale juhlaa, koitti totuuden hetki. Nainen oli hakemassa postia, kun hän
huomasi kaupungintalolta tuleen kirjeen. Bailey nielaisi ja mietti avaisiko hän
sen Linneuksen kanssa vai itsekseen. Kumminkin uteliaisuus voitti ja nainen
repi kirjekuoren auki pihalla samalla kun käveli sisälle ja alkoi lukea sitä.
Itku silmäinen Bailey
ryntäsi heidän makuuhuoneeseensa, jossa Linneus oli maalaamassa. ”Kulta, mikä
hätänä?”, Lin kysyi nähdessään vaimonsa kiiltelevät silmät. ”Hän on meidän...
Beatrice ja Bianca eivät halua lasta. Linneus, meillä on virallisesti tytär”, nainen sanoi ääni ilosta väristen samalla kun riisui
takkiaan.
Mies jätti maalamisen ja
tuli vaimonsa luokse hymyillen tälle. ”Kuvitella, Despina Dwyn... Kuulostaa
paremmalta kuin Kurjenkaula”, Linneus totesi hymyillen ja veti vaimonsa
lähellensä. Hetken kaksikko syleili toisiaan onnellisena. ”Mutta se tuskin
riittää isällesi?”, Bailey kysyi varovasti ja Lin vetäytyi hiukan kauemmas. ”Bailey...
Me teemme oman lapsen kun meistä tuntuu siltä. Emme vain koska isä sanoo”, Lin
totesi rauhallisesti vaimolleen joka nyökkäsi helpottuneena.
Mutta Sabas tuskin
muisti enää sitä tosiasiaa, että Despina ei ollut Linin ja Baileyn lapsi. Kerry
ja heidän uudelleen leimahtanut rakkautensa oli saanut miehen näkemään eri
valossa. Kerry sai Sabaksen taas nauttimaan elämästä vaikka se välillä
tarkoittikin luistelua järven jäällä tai pitkiä kävely matkoja raikkaassa
talvisäässä.
Mutta eräänä yönä
sukuhaudoilta leijaili vaalea hahmo. Syrena, ei ollut häirinnyt pitkään aikaan
sukuansa. Nytkin se pysähtyi kauas ja ihaili taloa, joka valmistui aamuun ja
tulevaan lumihiutale päivään. Vanha nainen oli aina enteillyt pahaa, sillä
Syrena oli edelleen koko suvun ainoa linkki mereen. Ja vastoin sääntöjä Syrena
yritti aina varoittaa sukuaan tavalla tai toisella ajoissa kun vaara alkoi
kasaantua hänen jälkeläistensä päälle.
Mutta tällä kertaa vanha
nainen vain hymyili ja tuijotti taloa. Sillä Syrena näki niin menneisyyden ,
nykyisyyden kuin myös tulevan. Ja juurikin tuo tuleva sai hänet hymyilemään.
Dwynien suku alkaisi viimeinkin vahvistua ja valmistua tulevaan ja viimeiseen
koitokseen.
Bailey oli saanut
puhuttua koko perheen ympäri siitä, että he voisivat pitää lahjabileet. Juhliin
kutsuttiin vain muutamia ystäviä kuten Linneuksen hyvä ystävä Jules. Nainen
kumminkin näki, että Lin ja Jules vaihtoivat välillä merkittäviä katseita
keskenään. Nainen sai pian kumminkin muuta ajateltavaa kun hänen isänsä
ilmoitti, ettei pääsisikään paikalle.
Sabas vastasi pienen
purtavan teosta ja muutamat vieraat ihmettelivätkin kun Kerry näytti miten
Sunlite Tidessä juhlien tunnelmaa oli kohotettu. Jotenkin pyödän päälle
kapuaminen ja pepun keikuttelu ei ehkä sopinut hartaaseen lumihiutalepäivän
tunnelmaan.
Lopulta oli hetki jota
varsinkin Lin oli odottanut. Hän ei ikinä ollut saanut talvilahjoja. Jotenkin
vaan heidän suvussaan synttärit ja muut oli juhlittu todella laiskasti aina.
Tämä oli jääneen juurikin Syrenalta, joka ei ollut tottunut ihmisten hömpötyksiin.
Linneus tosin ei voinut olla nauramatta kun hänen lahjansa sisälti kynttilän.
Ennen kuin juhlat
loppuivat juhliittiuin vielä nopeasti muutamat synttärit lävitse. Talon naisissa
oli onnekasta väkeä sillä Bailey saavutti viimein aikuisuuden. Se tarkoitti
sitä, että lapsien teko lähenisi, mutta jotenkin nainen ei vielä osannut
huolestua, sillä outo tunne kävi hänen sisällään kun hän katseli päivän toista
synttärisankaria.
Nimittäin Despinaa.
Vasta äsken tuo nuori lapseksi kasvava neiti oli ollut pieni nyytti, joka oli
jätetty heille. Nyt tyttö alottaisi koulun ja eikä aikaakaan kun Des alkaisi
kiinnostua oikeista vanhemmistaan, ehkä jopa niin paljon, että lähtisi etsimään
heitä. Bailey kaipasi aikaa kun tyttö oli ollut vielä avuton vauva ja taapero.
Despinan kolmas luonteenpiirre oli herkkäuninen.
Ja aivan kuten oli
aavisteltu, Des tosiaan alkoi kiinnostua oikeista vanhemmistaan. Koska toisinaan Kerry
tykkäsi hiukan satuilla, oli hän keksinyt hienon tarinan siitä, miksi
Despina oli aikoinaan jätetty tänne. Oli siis selvää, että mummo oli nuoren
Despinan idoli. Kerry oli pikku hiljaa saanut tietoonsa asioiden oikeanlaidan,
mutta hän ei voinut olla vihainen. Vanha nainen nimittäin uskoi, että Sekelin
loppumaton viha olisi hänen lähtönsä syytä.
Muutamaa päivää
myöhemmin Despina juoksi ulos leikkimään, sillä päiviä kestänyt rankka lumisade oli
edes hetkeksi vähentynyt. Takaterassilla tyttö kumminkin jähmettyi, sillä hänen
edessään oli palava simi ja häntä tuijotti ilkeän näköinen vihreä ihoinen
nainen. ”Despina... Sinun täytyy muistaa... Että puolesi on jo valittu. Olet ylempänä
kuin nämä puolikala simit... Despina... Liitty meihin, kun aika on kypsä”, nainen totesi
hykerrelen, ”Kosta isäsi puolesta.”
Tyttö säikähti
todellakin liekkejä ja naista. Viimein ääni kulki taas ja hädissään tyttö alkoi
huutamaan. ”Mummo! MUMMO! Täällä palaa!”, nuori tyttö huusi paniikissa. Huuto sai vanhan naisen ryntäämään salaman
lailla etupihalta takapihalle vain kummastelemaan asiaa.
”Mutta rakas lapsi,
täällähän on vain koskematonta lunta”, Kerry sanoi huokaisten ja levitteli
käsiään. ”Ovatkohan mummon tarinat olleet liian rajuja sinulle?”, nainen
naurahti mutta Despina polkaisi kiukustuneena jalkaansa. ”Se puhui isästä. Ilkeä
nainen puhui isästä. Ja jostain puolesta”, tyttö intti vastaan saaden mummonsa
naurahtamaan. ”Tottakai hän puhui... Despina minä lupaan, että sinä näät vielä
jonain päivänä isäsi”, Kerry lupasi vaikka hän tiesi, että tuo päivä ei tulisi
niin kauan kuin Sabas eläisi.
Myöhemmin sisälle
mentyään tyttö huokasi ja katseli Raulia.
Raul oli Despinan luoma mielikuvituskaveri. Koulussa hän ei saanut paljon
kavereita, sillä sininen iho oli uusi tuttavuus täälläkin vaikka muita värejä
Moonlight Fallisista tuntui löytyvän. ”Raul, sinun täytyy uskoa”, tyttö sanoi
kerrottuaan aikaisemmat tapahtumat lelulle. Poika katseli tyttöä ja nyökkäsi. ”Despina...
Sinä olet noidan tytär, mutta... teininä sinun on todellakin valittava
seuraatko äitisi aloittamaan valon polkua vai kuljetko isän jäljissä
pimeytteen. Ja minä lupaan auttaa sinua”, nukke lupasi ja sai tytön
hymyilemään. ”Raul, olet paras ystävä mitä voi toivoa”, Des sanoi naurahtaen
lelulle.