~035~

Benni ei ollut edes kerennyt kunnolla autosta ulos, kun pojat jo juoksivat peräkanaa ulos talosta tervehtimään heitä. Naisen kasvoille tuli syvä hymy, sillä nyt kun he olivat päässeet kotiin, nainen todella tajusi kuinka paljon olikaan kaivannut Angeliä ja Sabasta. Pojat parveilivat hetken äitinsä luona kunnes Angel alkoi tuijottamaan äitinsä ohitse. Tämä sai muutkin katsomaan pojan katseen suuntaan. ”Äiti, Mikä tuo on?”, Angel kysyi lopulta.



Sunil talutti pihalla kauniisti tanssahtelevaa mustaa tammaa. ”Se on lahjamme teille matkoilta. Hänen nimensä on Kleopatra”, Benni kertoi ja katseli hymyillen miestään. Pojat tuijottivat arabianhevosta silmät suurina. ”Siis se on meidän?”, Angel kysyi lopulta hiukan epäröiden. Sunil nyökkäsi lempeästi ja taputti tamman turpaa. ”Toivottavaa olisi, että kuhan vielä kasvatte niin alkaisitte auttamaan meitä hevosten kanssa. Ensisijaisesti te hoitaisitte kumminkin Kleopatraa”, mies kertoi hymyillen jälkikasvulleen. Sabas ja Angel vilkaisivat toisiaan hiukan epäluuloisina.



Kun Sunil oli hoitanut uusimman tulokkaan heidän talliinsa, hän menikin sisälle ja alkoi laittelemaan matkalta löytyneitä esineitä taloon. Hän myös yritti analysoida nyt paremmin niiden arvon ja materiaalin. Koska jo löytäessään ne hän oli tehnyt karkeat arviot esineistä mutta päivän valossa ja rauhassa ne saattoivat osottautua vielä arvokkaimmaksi taikka toisin päin.



Mies oli myös saanut matkoilta uutta potkua aloittaa kirjoittamisen. Ihan ensimmäiseksi projektikseen hän kumminkin päätti ottaa sukukirjansa. Sunil mietti vain hetken millaisen kirjan hän kirjottaisi. Hänen mummonsa ja äitinsä olivat kirjoittaneet myös kirjat ja sen täytyisi tavallaan jatkaa ja tiivistää niitä. Niinpä Sunil aloittikin kirjoittamaan omaa kirjaansa nimeltään Taisteluni.



Viikot vaihtuivat tiuhaan tahtiin ja Benni oli alkanut voimaan aamuisin erittäin huonosti matkan jälkeen. Alkuun nainen oli ajatellut, että maha protestoi vain paluuta Appaloosa Plainsiin, mutta kun pahoinvointi oli jatkunut kuukauden Benni alkoi aavistelemaan, että se ei johtuisikaan matkasta ja eksoottisista ruuista vaan eksoottisesta viimeisestä yöstä Al Simharassa Sunilin kanssa.



Pari päivää myöhemmin Benni oli siivoilemassa yläkerrassa poikien ollessa koulussa ja Sunilin kirjoittaessa kirjaansa, kun paha olo hyökkäsi. Tällä kertaa se tuli niin voimakkaana, että naisen oli pakko syöksyä yläkerran kylpyhuoneeseen vauhdilla.



Benni polvistui pöntön luokse, jota ei ollut vielä kerennyt siivoamaan ja yökkäsi ensimmäisen kerran. Tajutessaan likaisen pöntön, hän alkoi yökkimään myös sitä ja näin ollen aamiaiseksi syödyt viinirypäleletut löysivät paremman paikan vessan pöntöstä. Nainen nousi vapisten ylös pyyhkien suutansa ja vetäisi pöntön kääntyen ympäri.



Sunil seisoi siinä ja katseli huolestuneena vaimoansa. ”Mitä tämä oikein on, Benni? Olet voinut pahoin matkastamme lähtien. Eikö nyt olisi jo aika mennä lääkäriin?”, mies sanoi huolestuneena ja näki Bennin ilmeen muuttuvan. ”Kulta, mikä nyt on?”, hän maanitteli hiljaa naiselle, joka nosti katseensa mieheensä. ”Sun, minä taidan olla raskaana. Muistatko sen viimeisen yön... Taidan tänään käydä varmistamassa asian, jotta osaamme varautua”, nainen sanoi ja nielaisi varovasti. Sunilin kasvoilla oli pieni järkytys. Hän kun oli ajatellut, että pojat olisivat hänen viimeiset lapsensa. Toisaalta mies oli toivonutkin vielä yhtä lasta vaimonsa kanssa.



Benni oli palannut lääkäristä ja hänen epäilyksensä osuivat oikeaan. Hän oli jo kertonut asiasta miehelleen, mutta edessä olisi vielä pojat. Hän päättikin kertoa näille yksitellen. Sabas otti asian ihan hyvin. Hänestä oli ihan kivaa saada pikkusisko tai –veli. Angel istui syömässä, kun Benni meni syömään tämän kanssa. ”Kuule Angel. Sinä saat tavallaan lahjaksi pikku sisaruksen”, nainen sanoi lopulta hiljaa ja katseli jännittyneenä poikaansa. Angel katsahti äitiänsä. ”Onko mun pakko hoitaa sitäkin?”, Angel töksäytti ja Benni puraisi huuleensa. Pojat olivat hiukan loukkaantuneet heidän työntäessään hevostenhoidosta osan pojille. ”Ei tarvitse. Ei ainakaan usein”, Benni lupasi vaikka tavallaan tiesikin, että heillä tulisi olemaan tiukkaa kolmen hevosen ja yhden vauvan kanssa. ”Sitten se on okei”, Angel totesi ja jatkoi syömistään.



Eräänä iltana pojat tekivät kaksistaan läksyjä. ”Musta on ihan tyhmää, että me saadaan lisää hommia”, Angel alkoi yht’äkkiä valittamaan veljelleen. Sabas katsahti poikaa ja hymyili pienesti. ”Äitihän lupasi, ettei meidän tarvitse hoitaa vauvaa niin paljon”, Sabas muistutti veljeään huvittuneena. ”Joo, mutta muistatsä meillä on unelmia. Miten ikinä ne toteutuu, jos me hoidellaan jotain hevosia. Mä ainakin haluan mennä töihin tieteiskeskukseen enkä luoda lantaa”, Angel totesi ja katsahti veljeään, joka puraisi huultaan. ”Ja sä halusit tutkimusmatkailijaksi eikö?”, poika lisäsi ja Sabas nyökkäsi. Sabas tiesi, että jos hän joutuisi hoitelemaan sisarusta ja hevosia, hänellä ei olisi aikaa mennä töihin ja kerätä matkakassaa.



Sunil alkoi myös rentouttamaan itseään ostamallaan käärmeenlumoojakorilla. Hänestä oli ihastuttavaa nähdä jonkin niin vaarallisen eläimen tottelevan häntä. Bennillä tosin oli sanottavansa asiaan ja miehen piti viedä kori talliin. Sunil yritti vedota siihen, että entä jos käärme purisi hevosia, mutta nainen ei hormoonihöyryissään ajatellut sen pidemmälle.



Viimein tuli päivä, jota Angel oli odottanut. Nimittäin hänen oli aika jättää taakseen lapsuuden viaton kulta-aika ja astua teinin kipakkaan elämään. Angel tiesi, että tallityöt odottaisivat häntä, mutta kasvussa olisi paljon hyviäkin puolia. Päättäjäiset, autolla ajaminen, bileet. Hän otti mielellään vastaan tulevan teini-iän herkut ja ongelmat.



Angelistä kasvoikin varsin komea nuorukainen. Pojassa oli selvästi piirteitä niin äidistään kuin myös isästään. Benni huomasi varsinkin sen, että poika oli komistunut paljon. Ja niin viattomalta kuin toinen näyttikin, hohtavat silmät kertoivat sen, mikä poikaa odottaisi nuorena aikuisena. Elämä vampyyrinä. Angelin neljäs luonteenpiirre oli nero.



Vaikka Benni olikin raskaana hän teki edelleen samaan tahtiin kotitöitä kuin ennenkin. Hän nousi aikaisin laittamaan perheelle aamiaista, laittoi pyykit pyörimään ja siivosi keittiön edellisen illan jäljiltä ennen kuin muut kerkesivät herätä. Vaikka iso maha häntä hiukan hidastikin, ei hän pitänyt sitä esteenä, sillä kotityöt olivat ainoita mitä hän sai tehdä raskaana ollessaan.



Benni varsinkin nautti koko perheen yhteisistä aamuista, sillä se oli oikeastaan ainut hetki, milloin hän näki varsinkin poikia. Tosin hetket venyivät usein liikaa ja Sunil saikin hoputtaa joka ainoa aamu poikia koulubussiin, kun nämä juorusivat äitinsä kanssa päivän askareista ja yrittivät saada vapautuksia sovituista töistä.



Angel oli edelleen todella kiinnostunut kemistinsetistä ja aina kun aikaa liikeni, hän olikin keksimässä kaikenlaisia juomia ja sekoituksia. Poika nimittäin todella halusi isona tutkimuskeskukseen töihin vaikka hän olikin kuullut isänsä usein kirovan koko keskusta heidän äidilleen. Se olikin syy miksi poika ei ollut vielä uskaltanut kertoa mitään vanhemmilleen haaveistaan.



Kleopatra ja Onix olivat alkaaneet lähentyä paljon kuukausien kuluessa. Benni olikin usein katsellut hevosten touhua siihen malliin, että jossain vaiheessa odotettavissa olisi varmasti varsa. Nainen toivoi sisimmässään, etteivät hevoset päättäisi lykätä pienokaista juuri tähän saumaan kun heidän oman kuopuksensa syntymäkin läheni.



Sunil olikin saanut odotettua nopeammin kirjansa valmiiksi. Hän katseli tyhjjää ruutua ja mietiskeli. Miehen sisällä oli tyhjä olo nyt. Hän oli nimittäin kirjan myötä tehnyt nyt sen kaiken, mitä hänen sukunsa oli häneltä vaatinut. Saanut sini-ihoisen jälkeläisen ja kirjoittanut tarinansa. Vaikka hänen olisi pitänyt iloita, tämä masensi häntä. Hänellä oli vielä ikuisuus edessään ja nyt hän oli jo tehnyt kaiken mitä suvun jatkajan piti. Sunil tiesi, ettei Benni ymmärtäisi häntä. Mutta silloin mies muisti, että oli yksi henkilö, joka aina ymmärsi häntä.



Mies menikin pihalle ja suunnisti kohti heidän kellariaan. Ulkona oleva siivoja katseli uteliaana Sunilin perään, sillä siivojamies ei ollut koskaan nähnyt Sunilin uhkaavan aurinkoa päiväsaikaan. ”Käyn vaan muutaman jutun”, Sunil huikkasi siivojalle, joka nyökkäsi ja kiirehti sisälle nolostuneena.



Kellari oli vielä pahasti kesken, mutta uteliaana Sunil käveli rappusia alas, katsellen keskeneräisiä seiniä ja hämähäkin seittejä siellä täällä. Hän astui viimeisen portaan alas ja katseli ympärilleen. Vaikka huone olikin pieni, siellä oli muutamia tavaroita, mutta tällä kertaa mies tiesi täsmälleen mitä hän etsi.



Hetken katseltuaan ympärilleen hänen silmänsä kiinnittyivät siihen mitä hän oli tullut etsimään. Lattialla taiteili hänen oma räsynukkensa. Sunilin mieleen tulvahtivat muistot Lotuksen kanssa vietetyistä ajoista. Hän ei edes tarkaan muistanut, miksi hän oli aikoinaan käskenyt nuken pysyä poissa hänen elämästään. Mutta kun pojat olivat syntyneet, Sunil oli raahannut nuken kellariin muiden tavaroiden kanssa.



Mies asteli varovasti nuken luokse ja risti kätensä. ”Hei Lotus. Mä tässä, Sunil. Muistin sut ja ajattelin tulla kysymään mitä kuuluu?”, mies jaaritteli ja odotteli vastausta turhaan. Hetken Sunil mietti jättävänsä koko asian sikseen mutta lopulta hän nöyrtyi. ”Lotus, anna anteeksi, että mä käskin sun häipyä mun elämästä. Mä oikeesti en silloin tiennyt miten tärkeä osa mun elämää sä olet. Olen oikeasti todella pahoillani, Lotus. Oikeasti anna mulle anteeksi”, Sunil rukoili lelulta sydämensä pohjasta.



Hetken päästä tuttu hahmo seisoikin miehen edessä ja katseli tätä. ”Hei, Sun”, Lotus totesi hiljaa ja katseli miestä. ”Olet kasvanut kovin”, nukke totesi ja Sunil ei voinut estää itseään hymyilemästä. Hän oli pyytänyt anteeksi ja se oli toiminut. Nukke ei siis ollutkaan unohtanut häntä, vaikka siitä oli vuosia kun he olivat viimeksi olleet tekemisissä keskenään. Sunil ei ollut uskoa silmiään eikä myöskään korviaan kun nukke todellakin puhui hänelle vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen.



Mies yritti halata nukkea, mutta tämä työnsi hänet pois. ”Sun, vaikka näyttäydyn sinulle, se ei tarkoita, että olet saanut anteeksi. Loukkasit minua paljon. Meidän täytyy rakentaa ystävyytemme uudelleen. Siitä on vuosia kun viimeksi puhuimme”, Lotus selitti miehelle, jonka hartiat painuivat kasaan lopulta.



Hetken Sunil oli hiljaa ja mietti Lotuksen sanoja. Nukke oli aivan oikeassa. Hän oli todellakin aikoinaan loukannut pahasti parasta ystäväänsä, eikä hän voisi kuvitella, että kaikki korjaantuisi sillä, että hän pyytäisi anteeksi. ”Olet oikeassa. Mä näytän sulle, Lotus, että mä olen muuttunut”, Sunil lupasi lopulta ja katsahti nukkea, joka nyökkäsi hymyilen.

Edellinen    Seuraava