~013~

Leighton oli korviaan myöten täynnä töitä myös kotona, sillä Rahim ei millään meinannut oppia muutamia jako- ja kertolaskuja. Usein hän joutuikin vielä töiden päätteeksi kotonaan istumaan alas ja auttamaan kuopustaan läksyjen kanssa, vaikka tämän isommilla siskoilla olisi ollut aikaa. Mies alkoi olla niin väsynyt siihen, että hän yritti nyt pyörittää yksin heidän perheensä arkea. Jaya oli aina joko töissä tai baarissa. Kira meni ulkona kavereidensa kanssa. Kalla istui telkkarin ääressä. Ja hänen ennen niin rakas vaimonsa oli usein poissa kotoa. Leighton alkoi vakavasti harkita jaksaisiko hän tälläistä elämää vielä viimeiset vuodet, jotka hänelle suotaisiin.



Syrena ja Leighton olivat puhuneet yhdessä tärkeästä päätöksestä. He yrittäisivät puhua Jayalle viimeinkin järkeä alkoholin käytön suhteen. He kolme istuivat kauniina aamuna syömässä aamiaista, kun mies lopulta päätti nostaa kissan pöydälle. ”Jaya sinä juot aivan liikaa”, hän sanoi ja loi katseensa vaimoonsa. Syrena nyökkäsi kevyesti. ”Olemme todella huolissamme, nuoria naisia kohdellaan todella huonosti kun he ovat humalassa”, Syrena vakuutteli Leightonin nyökkäillessä. Jaya nousi rivakasti ylös. ”Älkää puuttuko minun elämääni, kun te ette kuitenkaan ymmärrä. Te kaksi rakastuitte heti. Teillä kahdella ei ollut paineita töistä ja perheestä. Teillä ei ollut ketään kuka olisi sanonut, että teidän täytyy elää niin ja näin”, Jaya sanoi vihaisesti paiskaten tuolin paikalleen. ”Mutta kun olisi semmoinen kiva lepokoti nimeltään Rauhala, jos sinä...”, Leighton yritti jatkaa keskustelua. ”Olkoot vaikka kolme. Minä en minnekkään lähde!”, Jaya huusi ja meni sisälle itku kurkussa.



Koska Rahimilla ei ollut omanikäisiä kavereita perheessä, hänelle päätettiin ostaa pihalle puumaja. Poika innostuikin todenteolla uudesta leikkipaikastaan. Kirassa ja Kallassa tämä herätti hiukan närää ja tytöt alkoivatkin mankua siitä mikseivät he nuorina saaneet mitään tuollaista. Kira jopa vihjasi kiukunpuuskansa vallassa, että Rahim ei tainnutkaan olla Leightonin poika ja onnistui tällä tavoin lisää tulehduttamaan tietämättään Leightonin ja Syrenan välejä.



Syrenan salaiset käynnit kirjastolla alkoivat lähestyä loppuaan ja eräänä iltana hän saikin nousta viimeistä kertaa tietokoneen edestä pois. Viimeinkin hänen kirjansa Dwyn: ensimmäinen sukupolvi oli valmis. Syrena ei malttanut odottaa, että saisi uunituoreen kirjan postissa ja saisi näyttää sen koko perheelleen.



Leightonilla alkoi olla pieni mutta sitäkin nolompi salaisuus kannettavana. Vanhuus alkoi iskeä miehen kehoon joka puolelta. Iäkkäällä vanhuksella alkoikin olla jo pahoja pidätysvaikeuksia ja usein ne päättyivät todella nolosti, hänen laskiessaan alleen. Usein mies tyytyikin salaa luuttuamaan pesuhuoneen lattioita ja kiikuttamaan pissaiset pöksyt pyykkiin. Leighton tiesi, että jos vaiva pahenisi, hänen olisi pakko jäädä eläkkeelle ennenkuin vahinko sattuisi vaikkapa kun hän olisi pitämässä aamunavausta.



Varsinkin Kiralla oli välillä todella vaikeita tunnepuuskia ja niipä hän purkikin kiukkuaan ansoittamalla taloa. Aika usein Kiran pikku jäynät sattuivat juuri tämän kaksoissiskon Kallan kohdalle. Vaikka Kalla olikin kateellinen välillä veljensä sinisistä hiuksista, ei hän silti osannut arvostaa turkoosia väriä omassa päässään. Onneksi väri oli vain yhden pesun kestävää.



Eräänä iltana Jaya oli ollut pitämässä pitkän ja todella kuivan luennon yritystalo Huipputuksen johtokunnalle heillä käytettävien kahvipapujen tuotantoprosessista. Johtokunta oli kyllä ollut hyvin tyytyväinen naisen esitelmään ja huomannut tämän lahjat. Naisesta voisi kouriutua todellinen myyntitykki ja paikallisjohtaja kävikin luennon päätteeksi vinkkaamassa Jayalle, että ehdottaisi naiselle ylennystä seuraavassa kokouksessa. Koska Jaya oli litkinyt kahvia kokouksen aikana häntä ei väsyttänyt ja hän halusi ihan vain yhden drinksun rauhoittaakseen hermojaan, joten hän päätti suunnata Outsidersiin. Mutta yksin hän ei haluaisi mennä.



Niinpä Jaya päättikin soittaa Aalille. Mies varmasti haluaisi nähdä. Olihan jo pari päivää mennyt niin, etteivät he olleet edes kerenneet soittelemaan. Pian mies vastasikin toisessa päässä. ”Hei muru. Lähdetsä Outsiderssiin?”, Jaya kysyi iloisena, mutta hymy alkoi hyytyä kun toisessa päässä oli hetken hiljaista. ”Ööh, kuka siellä on ?”, Aali kysyi toisessa päässä selvästi hämmentyneenä. Jaya tajusi mokansa ja punastui hiukan, ”Jaya täällä. Anteeksi, en tajunnut, että et tunnista äänestä. No lähdetkö?” Mies tuntui olevan pitkään taas hiljaa. ”Lähtisin tosi mielelläni, mutta tänään ei kyllä käy. Katsotaan joku toinen kerta. Mun täytyy nyt oikeesti mennä. Pidä hauskaa, Jaya”, Aali mumisi nopeasti puhelimeen ja sulki sen. Nainen oli tyrmistynyt. Viimeksihän heillä oli ollut niin hauskaa. Jälleen kerran Jayan baarireissu saisi juhlimisen sijasta uuden syyn. Turhan korkeat odotukset ja sieltä alas tippuminen rytinällä.



Pian nainen huristelikin jo isänsä vanhalla rämällä autolla kohti Sunset Valleyn vanhaa puolta, jossa Outsiders sijaitsi. Häntä harmitti todella paljon Aalin outo käyttäytyminen. Mies oli kuin kuminauha. Antoi ensin pieniä vihjeitä, päästi lähelleen ja yhtä-äkkiä taas oltiin kaukana toisistaan. Olisiko tämä todellakin hänen kohtalonsa. Elää ilman Aalia, ehkä hänen pitäisi alkaa katselemaan toimiston miehiä myös sillä silmällä.



Naisella olikin bilevaatteet autossaan ja hän vaihtoi ne ylleen, lähtien sitten kohti Outsiderssin sisäänkäyntiä. Ennenkuin nainen pääsi sisälle edes, hän huomasi komean miehen pihalla. Tuossa olisi hänelle hyvää seuraa täksi illaksi ja varma juoma-automaatti. ”Hei, kuule voisitsä tarjota mulle drinkin?”, Jaya sanoi hymyillen ja käveli miehen luokse. Naisen hymy hyytyi kumminkin kun mies kääntyi. Hän ei todellakaan ollut uskoa silmiään.



”Aate!”, Jaya kiljaisi hämmästyneenä ja katseli miestä. Viimeksi kun hän oli nähnyt Aateen, he olivat juhlineet heillä miehen syntymäpäiviä, eikä toinen todellakaan ollut silloin ollut noin... noin komea. ”Moih, Jaya”, Aate totesi nauraen ja katseli toiseen. ”Kävin parturissa ja ostoksilla”, hän sanoi sitten hiukan nolona mutta nautti naisen katseesta, joka mittaili häntä. ”Huomaan, sä olet todella komea”, Jaya sanoi naurahtaen ja kohotti sitten kulmaansa kysyvästi. ”No, enköhän mä yhden drinkin voi tarjota”, Aate nauroi ja kaksikko lähti sisälle.



Tunteja myöhemmin Jaya istui hyvin humalaisena ja häkeltyneenä kotipihassaan ja söi salaatin loppua, jonka oli löytänyt jääkaapista. Hänen mielensä oli aivan sammumispisteessä ja hän ei ihan tarkkaan muistanut miten hän oli kotiin päässyt. Hän oli hetki sitten herännyt puumajasta ja tullut syömään. ”Tämä on viimeinen kerta”, hän lupaili punasipulille, joka tuijotti häntä haarukan päästä lävistettynä.



Pian tuli päivä, jota varsinkaan Syrena ei olisi ikinä halunnut kokea. Nimittäin tänään hänen kuopuksestaan kasvaisi teini-ikäinen. Rahimin lapsuus oli mennyt niin nopeasti ohitse. Rahim taas oli odottanut tämä päivää jo päiviä. Vihdoinkin hänellä olisi edes jotain yhteistä siskojensa kanssa. Jos ei muuta niin melkein sama kaveripiiri.



Syrenalla ja Rahimilla tuli nyt ensimmäistä kertaa kunnon riita pojan tukasta. Rahim olisi halunnut leikata poikatukan, mutta hänen äitinsä kielsi koskemasta kutreihin saksilla. Lopulta kaksikko päätyi kompromissiin, jossa pojan hiuksia lyhennettiin vähän. Mutta edelleen ne olivat pitkät, poika olisi jo vihdoin halunnut kokeilla jotain toisenlaista. Neljänneksi luonteenpiirteekseen hän sai Lapsenmielisen.



Koko perhe huomasi pian, että Jaya istui nykyään mielummin lukemassa lääkärikirjaa kuin baarissa bailaamassa. Aina kun joku kysyi naiselta asiasta, Jayan vastaus oli sama. ”Ei huvita” Syrena alkoi jo epäillä, että nainen olisi vaihtamassa alaa, juuri kun oli saanut ylennyksen. Mutta Jaya luki lääkärikirjaa aivan toisesta syystä.



Pian myös Syrenassa alkoi näkyä vanhuuden höppänyys. Sillä eräänä aamuna nainen alkoi paasata talon teineille, ettei näiden pitäisi liikkua ulkona yöpaidoissa ja alusvaatteissa, sillä puskissa saattoi vaania ties mitä kulkijaa. Kumminkin koko saarnan ajan, nainen itse seisoskeli pihalla kulahtaneessa yökoltussaan. Kun Rahim huomautti tästä, Syrena puolustautui sillä, ettei kukaan enää hänen vartalostaan ollut kiinnostunut.



Viikot vierivät ja eräänä iltana Jaya soittikin sitten Aateen käymään heillä. Ensi he juttelivat pitkään kaikenlaista, kunnes kun he olivat kaksin Jaya meni hiukan vaikeaksi. ”Mitä nyt?”, Aate kysyi hymyillen naiselta sitten. ”Nokun.... Mä olen miettinyt, silloin kun me nähtiin Outsiderssissa, mä heräsin meidän puumajasta”, Jaya sanoi hiukan nolona. Äkkiä Aate repesi nauramaan. ”Sulta meni siis muisti... Sääli”, mies sanoi ja Jaya katsoi kummissaan tähän. Mitä Aate oikein tarkoitti?



Aate kertoi sitten naiselle, kuinka he olivat päätyneet baarin sulkemisen jälkeen Dwyneille. Aate oli ollut tulossa yöksi heille ja Jaya oli kertonut, että mies voisi nukkua puumajassa. Mutta yksi asia johti toiseen ja he olivat päätyneet saamaan tikkuja takalistoonsa. Jaya oli kauhuissaan kuulemastaan, koska hän ei todellakaan muistanut sitä. ”Käytettiinkö me edes ehkäisyä?”, hän kuiskasi ja Aate nauroi. ”Eihän se nyt koskaan ekalla. Eikä mulla ole mitään tauteja”, Aate sanoi hiukan loukkaantuneena. ”Totta... Mutta voitaisiinko olla kertomatta tästä muille. Mä haluisin viel yrittää Aalin kanssa?”, Jaya kysyi hiukan nolona. Aateen katse kiristyi hiukan. ”Just joo. Jaya sä olet uskomaton. Ihan tärähtänyt eukko!”, Aate huudahti ja lähti ovet paukkuen Dwyneilta. Jaya yritti taistella kyyneliä vastaan. Jos Aate kertoisi Aalille, kaikki olisi loppu.



Yöllä Dwynien ulko-ovi avautui hitaasti ja sisään astui mies. ”Viimein kotona. Harmi, että juna lähti niin myöhään. Onneksi mä kerkiän nähdä muut aamulla”, Demyx tuumi itsekseen ja katseli lapsuudenkotiaan. Mikään ei ollut muuttunut. Jota Demyx hiukan ihmettelikin, hän oli ollut melkein varma, että heillä olisi tehty remonttia. Mies suunnistikin vaihtamaan sitten vaatteensa. Hän halusi äkkiä eroon valmistujaisasustaan.



Demyxistä oli kasvanut todella komea nuori mies. Hän oli ottanut kiharoita ja antoi kasvoissaan kasvaa renttusängen. Poika oli melkein jonkun bändin jäsenen näköinen. Viimeiseksi luoteenpiirteekseen hän sai viherpeukalon. Vapaan oppimisen koulusta oli ollut hänelle hyvin paljon hyötyä, sillä hän oli oppinut siellä yllättävän paljon asioita. Jopa kalastusta, jota hänen äitinsä vihasi.



Aamulla Jaya oli saada sydänkohtauksen kun hänen alasängyssään nukkui vieras mies. Kumminkin hänen oli vaikea pidätellä riemunkiljahduksia kun hän tajusi, että tuo komea nuori mies olikin hänen oma rakas pikkuveljensä. Jaya ryntäsikin heti keittiöön kertomaan kaikille, että Demyx oli yöllä palannut kotiin.



Kun nuori mies puolen päivän jälkeen nousi ylös, kotona ei ollut muita kuin Syrena. Syrena oli onnesta soikeana nähdessään Demyxin alkavan kokata lounasta. Oli ollut oikein päästää poika aikoinaan opiskelemaan. ”Mitä sinä ajattelit nyt sitten tehdä?”, hänen äitinsä kysyi ja suru kuului hänen äänessään. Syrena oli varma, että mies muuttaisi pian kotoa pois. ”Mä jään tänne. Siis teille joksikin aikaa. Mulla on töitä teatterista, toimin yhden tutun bändin fanina. Uskotko mulle maksetaan siitä, että innostan porukkaa kuuntelee niitä?”, Demyx kertoi hymyillen ja katsahti äitiinsä pitkään. ”Mä haluan olla teidän kanssa jonkin aikaa ennenkuin maltan taas lähteä”, mies lisäsi ja sai äitinsä syöksymään itkien hänen kaulaansa.



Dwyneillä oli vihdoikin rahaa tehdä taas remonttia ja niinpä koko talo laitettiinkiin uuteen uskoon ulkopuolta myöten. Ulkoapäin talo näytti jo varsin upealta ja ylelliseltä.



Mutta kun mentiin sisälle, totuus paljastui. Jälleen kerran rahat olivat loppuneet kesken remontin ja sisäpuoli oli jäänyt todella paljon kesken. Onneksi talossa oli nyt kolme töissä käyvää simiä, joten varmasti hyvin pian talo olisi sisältäkin päin asuttava.



Remontti iltana koko perhe meni aikaisin nukkumaan. Pitkästä aikaa Syrena ja Leighton antoivat toisilleen läheisyyttä. ”Kultaseni, minä rakastan sinua niin paljon”, Leighton kuiskasi pimeässä vaimolleen ja suuteli tämän hiuksia. ”Kuvittele. Meidän molemmat poikamme ovat kotona”, Syrena sanoi ja sulki silmänsä painaen hymyillen päänsä miehensä rintaa vasten. ”Syrena... Onko Rahim todellakin minun poikani?”, Leighton kysyi ja Syrena vetäytyi kauemmas ja tuijotti mieheensä hämmästyneenä. Pitkä hiljaisuus roikkui pariskunnan välillä. ”Minä... en.... ikinä ole pettänyt sinua”, Syrena sai lopulta sanottua ja kivi tippui Leightonin harteilta. ”Missä sinä sitten olet ollut aina niin pitkään?”, Leighton kysyi ja halusi saada nyt vastauksen vaimonsa oudoille kaupunkireissuille, muuten hänellä ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin erota.

Edellinen    Seuraava