~022~

Dwynit olivat asuneet nyt kaksi kuukautta Appaloosa Plainsissa. Elämä oli alkanut kulkea lähes mallikkaasti. He olivat tutustuneet paikallisiin, jotka olivatkin yllättävän suvaitsevaa väkeä kaikin puolin. Kaisakin oli viimein alkanut unohtaa sen, että halusi palata Sunset Valleyhin sillä punaisella sekunnilla. Tyttö jopa oli innostunut uudestaan puutarhanhoidosta ja hoitikin usein tontin satoja serkkunsa Sunilin kanssa. Näin he saisivat myös lisätienestiä, sillä Dalian palkka ei ollut kummoinen.



Pian jopa Kaisa vapaaehtoisesti muutti tyylinsäkin hiukan karjatilan emäntä -tyyliseksi. Pojat nauroivatkin, että jonkun pojan oli pakko olla vienyt serkkutytön sydän, koska vanha Kaisa ei olisi ikinä pannut päälleen mitään noin epämuodikasta. Kaisa kumminkin oli ymmärtänyt, että jos hän halusi olla suosittu piti sopeutua tiettyihin muotteihin.



Dwynien pihapiiri osottautui varsinaiseksi eläinten kulkureitiksi. Sillä useampana päivänä perheen kasvimaalta kävivät peurat mussuttamassa lehtiä ja villihevoset kävivät napsimassa tuoreita omenoita välipalaksi. Lisäksi pesukarhut kaatoivat ainakin kerran viikkoon perheen roskapöntön.



Eräänä päivänä Sunil oli hoitelemassa perheen omenapuita. Poika näki sivusilmällä, että Lotus lähestyi häntä. Poikaa alkoi harmittaa. Shyamaa nimittäin oltiin alettu pitää vähän outona, kun poika puhui Jaredista. Sunil ei ollut uskaltanut sanoa, että hän uskoi velipuoltaan, sillä hänellä itsellään oli Lotus. ”Hei”, Lotus totesi heti kun pääsi pojan luokse. Sillä hetkellä Sunil teki päätöksensä.



Poika kääntyi ystäväänsä päin ja näytti vaivaantuneelta. Hän ei ollut koskaan vielä satuttanut ketään. Tämä tulisi olemaan vaikeaa. ”Lotus. Sä tiedät, että olet mun paras ystävä mutta sun pitää jättää mut nyt rauhaan”, Sunil sanoi pahoittelevaan sävyyn ja vilkaisi nuken suuria tummia silmiä. ”Mä en enää tarvitse sinua”, hän lisäsi päättäväisesti.



”Mitä?!”, Lotus karjaisi hysteerisenä ja Sunil nosti kulmaansa. Hän oli tiennyt tämän. ”Sinä jätät minut oikeiden ystäviesi takia. Minut, joka olen tuntenut sinut pienestä pitäen. Olen aina ollut tukemassa sinua, Sunil”, Lotus alkoi itkeä ja ja poika huokasi. ”Tiedän Lotus. Ja olen kiitollinen siitä. Mä en vaan tarvii enää yhtään lisää rasitteita, merenneitous ja vampirismi ovat tarpeeksi. Hyvästi Lotus, olit mulle rakas”, Sunil sanoi nielaisten ja nukke tuijotti häneen hetken alkaen sitten haalistua pois.



Lotus istuikin pian Sunilin parisängyn päädyssä surullinen ilme kasvoillaan. Heidän oli pitänyt olla ikuisia ystäviä, niin oli luvattu loitsussa, joka oli Lotukselle luettu ennen lähetystä. Nyt hän kumminkin joutuisi seuraamaan Sunilin elämää nukkena. Vaikka Sunil kuinka rakastaisi häntä, Lotus tiesi, että tulisi ihminen joka korvaisi hänet.



Pari päivää myöhemmin olikin aika juhlia Dalia synttäreitä. Nainen saavuttaisi vihdoinkin vanhuuden. Dalia päätti juhlia ja onnitella itse itseään olohuoneessa. Kuinka paljon hänen elämäänsä olikaan mahtunut. Se tuntui suurelta saavutukselta jo nyt. Hän oli onnellinen kaikista niistä vuosista joita oli saanut ja toivoi itselleen vielä monia lisää vanhetessaan.



Mutta Dalia ei ollutkaan ainut synttärisankari. Kaisan oli nimittäin aika astua myös kohtaamaan nuoren aikuisen vaikeat valinnat ja kipupisteet työnhaussa. Vaikka nuori nainen oli kovasti uhkaillut, että hän karistaisi kaupungin tomut heti jaloistaan. Päätti hän jäädä vielä hetkeksi auttelemaan äitiään ja serkkujaan. Hänen täytyisi nimittäin tehdä isoja päätöksiä.





Seuraavana aamuna keittiössä naista odottelikin kaksi komeaksi puettua nuorta herraan. ”Vau te näytätte upeilta”, Kaisa henkäisi katsoen serkuksiaan hymyillen. Shyama ja Sunil olivat jo valmiita lähtemään todistusten jakoon kaupungintalolle. Kaisa pisti merkille, että Sunilista alkoi nyt todella näkyä vampyyrigeenien aiheuttama lumoava komeus, sillä välillä hänkin jäi tuijottamaan serkkuaan.



Koko perhe hyppäsinkin sitten Dalian autoon ja ajoi hyvillä mielin keskustaan. Daliaa varsinkin jännitti tilaisuus. Hän muisti kuin eilisen kun hän itse oli päässyt koulusta pois. Toisaalta, nyt hän tajusi myös sen, että hänen pikkuinen tytönsä olisi aikuinen nainen jo. Ja myös sen , että hänellä saattaisi koska tahansa olla treffit Herra Kuoleman kanssa.



Kaisa käveli hermostuneena päättötilaisuusasussaan sisään kaupungintalolle. Tilaisuus tuntui pitkäveteiseltä, mutta Kaisa sai ihmeekseen yhden palkinnon. Luokkatoverit olivat aivan varmoja, että naisesta tulisi tuleva miljonääri. Kaisa olikin erittäin otettu tästä, vaikka aluksi hän olikin ollut juntti paikallisten silmissä tai pikemminkin hienosto diiva.



Lopulta tilaisuus päättyi ja he pääsivät pois. Ulkona Kaisa heitti todistuksen kiljuen ilmaan. ”Mä olen vapaa!”, hän kiljaisi nauraen ja katsahti äitiään, joka katseli tätä kyynel silmässä. Kaisa oli niin onnellinen, mutta toisaalta, ei hän vieläkään tiennyt mitä hän elämältään halusi. Tai oikeastaan tiesi, hänen salainen haaveensa oli tulla astronautiksi.



Nainen joutuikin ottamaan vastaan yhtä jos toista lahjaa sukulaisiltaan vielä ennenkuin he pääsisivät kotiin. Shyaman antama lahja oli varsinkin tärkeä naiselle. Dalia halusi myös ottaa kuvia heistä kaikista kännykkäkamerallaan. Pelleilyksihän se lopulta menikin. Lopulta nainen kävi sisätiloissa riisumassa asun pois.



Kaisasta kasvoi kaunis nuori nainen. Hän oli jopa värjännyt hiuksensa oikeaan synnyinväriinsä ja ottanut päähänsä myös sinisiä raitoja. Vaatteet olivat hillityt mutta silti tyylikkäät. Lisäksi naisella oli meikkiä vain vähän. Hän oli hurjan onnellinen. Kaisan vain pitäisi nyt päättää jäisikö hän Appaloosa Plainsiin vai lähtisikö hän Solmun luokse. Viimeiseksi luonteenpiirteekseen Kaisa sai kalannarraajan.



Myös Dalia pysyi kauniina vaikka ikä alkoikin hänestä jo selvästi näkyä. Nainen vei kaiken huomion bingossa käydessään. Samoin hän sai vielä työpaikallaan hyväksyviä katseita vaikka käpyttelikin siellä kepin kanssa. Dalian iloinen luonne sai vain kaikki niin hyvälle tuulelle töissä, ettei hänelle uskallettu vielä ehdottaa eläkkeelle siirtymistä.

Shyama oli kuukausien aikana hurjasti parantunut kemistinpöydän kanssa. Hän osasi tehdä monia ihmeellisiä seoksia. Viimeisin oli kellertävä. Hän harmitteli, sillä todellisuuslios oli oranssiin taittuvaa. Mutta hän alkaisi selvästi olla lähellä. Shyama testasi juomaansa Jaredilla ja tajusi heti mitä keltaine liuos teki. Poika käski Jaredin itsensä siivota lätäkön hänen lattialtaan.



Kaisa opetti Sunille kodinhoidon perusasioita. Sillä kun hän lähtisi kukaan tuskin hoitaisi kotitöitä enää niin ahkerasti. Kaisalla olikin naurussa pitelemistä kun poika väitti, että pyykinpesukone tulee päälle jos ei sitä pitele paikallaan. Kaisa saikin opetettua sopivasti perusasiat pojalle juuri kun teki päätöksensä. Hän jäisi Appaloosa Plainsiin, mutta muuttaisi omilleen. Niinpä eräänä aamuna nainen sitten lähti elämään omaa elämäänsä.



Dalia huomasi että vaikka talo vaihtui, samat viat seurasivat perässä. Pian nainen olikin tuttuun tapaan rikkoutuvien hanojen kimpussa ja milloin vessanpöntöjen, joissa oli tukos. Vaikka hän olikin aikoinaan nauttinut näistä hommista, alkoi pikkuhiljaa ikä tehdä tepposensa naisen hermojen suhteen.



Eräänä iltana, viikkoja kestäneiden yritysten jälkeen. Shyama tuijotti seosta pullossa edessään ja nauroi hieroen käsiään yhteen. ”Katso Jared se on oranssia”, poika kuiskasi ja vilkaisi ystäväänsä olkansa ylitse. ”Minä en juo sitä tällä kertaa. En halua olla koekani”, Jared sanoi ja Shyama naurahti ottaen pullon käsiinsä. ”Jared... Tämä on todella todellisuusliuos, yksi kulaus ja sinusta tuleen ihminen”, Shyama sanoi ylpeänä ja ojensi pulloa Jaredia kohti. ”Vain yksi kulaus”, hän toisti hymyillen.

Edellinen   Seuraava