Jaya saatiin ajoissa sairaalaan ja hänen synnytyksensä onnistui. Hän synnytti toisen pojan, joka sai hätäkasteessa nimekseen Sunil. Pojan piirteet olivat herkästi innostuva ja kaikesta kiinnostunut. Kumminkin pian lääkäri tuli kertomaan naiselle huonoja uutisia. Jaya joutuisi jäämään sairaalaan joksikin aikaa. Häntä nimittäin täytyisi tutkia hiukan lisää. Myös Aali kävi muutaman kerran sairaalassa, mutta Jaya torjui miehen. Hän ei vain koskaan tiennyt, että se olisi väärin.
Viikkojen päästä Jaya palasi kotiin raskain sydämin. Olihan hänen elämässään uusi onni. Nimittäin Sunil, mutta poikakaan ei täysin vienyt pois sitä huonojen uutisten tuskaa, mitä hän oli viime aikoina kokenut. Nainen antoi Sunilin Demyxille hoitoon ja meni sitten käymään ulkona.
Nainen pysähtyi vähän matkan päähän puusta ja katseli varjoissa olevia hautoja. ”Rakastan sinua”, Jaya kuiskasi ja laskeutui koskemaan hautakiven kylmää pintaa. Aali oli lakannut juomasta, kun Jaya oli torjunut tämän useita kertoja sairaalassa. Vain päivää ennenkuin Jaya oli kuullut Aalin kuolemasta, hän oli päättänyt, että menisi miehen kanssa naimisiin. Mutta nyt se oli liian myöhäistä. Hän ei enää koskaan pääsisi syleilemään rakastamaansa miestä.
Vaikka Jayalla olikin talossa vielä apuna äitinsä ja veljensä. Hän pyrki suurimmaksi osaksi hoitamaan poikia yksin, vielä kun hän jaksoi. Synnytyksen jälkeen naisesta oli tullut jotenkin sisäänpäin kääntynyt ja hiljainen. Ja usein Jaya oli kuin omissa maailmoissaan, jossain kaukana, jonne kukaan muu ei päässyt. Syrena tiesi miltä tuntui menettää aviomies, mutta hänkään ei osannut aavistaa kuinka pahoja uutisia hänen tyttärensä oli kuullut synnytyksen jälkeen.
Eräänä iltana Jaya viimein päätti avautua äidillensä. ”Äiti... Minulla on syöpä”, Jaya sanoi hiljaa ja purskahti itkemään. ”Minä en voi saada enempää lapsia ja minä en varmaan ikinä tule näkemään Shyamaa ja Sunilia teini-iässä”, nainen kertoi itkien. Uutinen järkytti myös vanhan naisen tolaltaan. ”Mikset sinä rakas lapsi kertonut aiemmin?”, Syrena päivitteli pidellen sydäntään. Talossa oli viime aikoina ollut aivan liikaa surua. Eikä onni tuntunut vieläkään tavoittavan heitä.
Syrena istahti tytärensä viereen ja muisti sitten. ”Entä kirja... Sinun täytyisi keretä kirjoittaa se”, vanhus sanoi varovasti. ”Mitä jostain kirjasta!? Minä teen kuolemaa!”, Jaya kivahti itkuisesti ja yritti pitää itsensä vahvana. ”Mutta se olisi hyvä poikienkin kannalta. Muisto heidän äidistään”, Syrena sanoi ja yritti hymyillä pienesti. Jaya katsahti äitiään surullisena ja väsyneenä. ”Tiedän, mutta miten poikien käy kun minä kuolen?”, Jaya kuiskasi hiljaa pyyhkien silmiään. Syrena tajusi, että heidän ainoa toivonsa taitaisi olla Rahim tai oikeammin Demyx, joka oli edelleen vannoutunut sinkku.
Jaya oli hurjan onnellinen kumminkin siitä, että hän tiesi onnistuneensa jatkamaan merenneitoperimää. Sunililla kun oli sininen iho se tarkoitti automaattisesti sitä, että poika jonain päivänä tulisi sitten omistamaan tontin. Mutta samalla häntä suretti tieto, että Sunil joutuisi kohtaamaan lähes yksin kaikki suvun kantamat salaisuudet. Jaya saattoi vain toivoa, että hän olisi mahdollisimman pitkään mukana pojan elämässä.
Shyama vietti aika paljon aikaansa leikkien nukella, joka pojalle oli tullut postissa. Nukke oli nimetty Jarediksi. Myös pojan velipuoli Sunil oli saanut samanlaisen nuken, mutta nuken nimeksi oli annettu Lotus. Shyama oli suhteellisen helppo lapsi, sillä poika ei juurikaan huomiota kaivannut uppoutuessaan leikkiehin Jaredin kanssa.
Syrena oli toisinaan sitä mieltä, että yletön nuken kanssa leikkiminen ei tekisi pojalle hyvää ja siksi hän sitten opettikin poikaa mielellään puhumaan ja kävelemään. Jaya ei aina pitänyt äitinsä tavoista puuttua hänen kasvatustapoihinsa, mutta naisen sairaus vei häneltä niin paljon voimia, ettei hän aina jaksanut valittaa asiasta.
Pian Jaya saavuttikin jo keski-iän ja nainen alkoi mennä nopeasti huonoon kuntoon. Hänen ennen niin paksut hiuksensa alkoivat ohentumaan voimakkaiden hoitojen takia niin, että hänen oli pakko leikata ne lyhyiksi. Lisäksi naiselta lähti lähes kaikki lihakset ja naiselliset muodot. Niinpä hän pukeutuikin mahdollisimman löysiin vaatteisiin peittääkseen laihuutensa ja sairaan olemuksensa. Mutta silti naisen kasvot paljastivat totuuden aina. Niitä kun hän ei pystynyt peittämään.
Pikku hiljaa Jaya jaksoi myös aloittaa kirjoittamaan hänen omaa kirjaansa. Eikä hänellä oikein sairaslomallaan ollut muuta tekemistä kuin istua kirjoittamassa, sillä välin kuin pojat nukkuivat. Lähinnä nainen kirjoitti elämästään erilaisten sairauksien kanssa. Ja tunnoistaan joita hän tunsi kun tiesi, että joka päivä hän oli lähempänä kuolemaa.
Demyx sai uskomattoman työtarjouksen eräänä päivänä, josta hän ei voinut kieltäytyä. Mutta sen johdosta hän joutuisi muuttamaan aina Bridgeportiin asti. Koska Dem oli alustavasti lupautunut pitämään pojista huolta hän olikin vaikean asian edessä. Kenet hän nyt saisi houkuteltua kasvattamaan pojat? Lopulta mies muisti erään ihmisen, jolle soittikin ja kertoi tilanteen tarkasti ja juurta jaksaen.
Jaya ja Syrena loukkaantuivat aika pahasti kuulessaan, että Demyx lähtisi seuraavalla viikolla Bridgeportiin töihin. Jaya varsinkin alkoi hätäillä siitä, että kenet hän nyt saisi pojille huoltajaksi. Syrena enää tuskin kauan eläisi ja Rahim oli tehnyt selväksi, että hän lähtisi heti vain kuin voisi. Eikä siihen mennyt enää pitkään. Rahimilla alkoivat olla viimeiset kurssit käsillä koulussa.
Vain päivä sen jälkeen kun Demyx oli muuttanut pois lapsuudenkodistaan, Syrena huomasi kun talon eteen ajoi illansuusta taksi. Vanha nainen meni Sunil sylissään ikkunaan ja katseli kun taksista astui ulos mustahiuksinen keski-ikäinen tyylikäs nainen sekä nuori tyttö. Syrena päätti mennä pihalle katsomaan mitä ihmettä siellä oikein tapahtui.
Syrena ei ollut uskoa silmiään kun hän pääsi lähemmäs naista, joka vilkutti hänelle hymyillen ja innoskaasti. ”Hei äiti”, Dalia huikkasi nauraen ja komensi tytön luokseen. Ruskea hiuksinen tyttö katseli ujosti Syrenaa ja myös Syrena katseli uteliaana tytärtään. ”Dalia kultaseni, mitä ihmettä sinä teet täällä?”, Syrena huokasi hiljaa mutta samalla naisen sydän oli täynnä suurta riemua.
Dalia katseli äitiään hymyillen ja katsahti sitten tyttöä. ”Demyx soitti meille. Hän kertoi sinun ja Jayan tilanteesta. Ja kun minä voin tehdä töitä täältäkin, me päätettiin Kaisan kanssa sitten, että minä muutan tänne”, Dalia kertoi ja naisen äänestä kuuli selvästi sen, että häntä pelotti siskonsa kohtalo.
”Kaisa, tässä on sinun mummosi Syrena... Ja tämä pikku herra on serkkusi, jonka nimi on...”, Dalia alkoi selittää tyttärelleen ja katsahti apua anovasti äitiinsä. ”Sunil... Toinen serkkusi Shyama on jo nukkumassa”, Syrena kertoi onnellisena ja katsahti tyttöä, joka katseli uteliaana mummoaan. Syrena oli jälleen saanut yhden lapsenlapsen lisää.
Jaya, Dalia, Kaisa sekä Sunilia nukuttava Syrena istuivat illan pimetessä juttelemassa vuosien tapahtumista. Dalia kertoi, siitä ettei hän ollut Kaisan isän kanssa naimisissa mutta seurusteli kyllä edelleen miehen kanssa. Jaya kertoi sairaudestaan ja Aalin kuolemasta surullisena. Syrena taas kyseli järjestelyitä, joita ei tarvittukaan tehdä sillä Daliasta oli vuosien saatossa tullut hyvin kuuluisa stylisti ja hän saattoi hoitaa töitään missä vain. Kaisan isä, Kurt DeMayo, oli aika paljon auttanut naista huipuille alkuaikoina. Ilta venyi pitkälle ennenkuin he malttoivat mennä lopulta nukkumaan.
Jayan olo alkoi heikontua viikko viikolta ja lopulta hän joutui ilmoittamaan töihin, että hän ei voisi enää jatkaa. Hänen oli pakko antaa sairaudelle periksi ja lopettaa työnsä. Kieltämättä tämä harmitti naista suuresti, sillä hän oli pitänyt työstään harvinaisen paljon.
Pari päivää myöhemmin tapahtui asia, jota oli pelätty pitkään. Syrena oli hoitamassa poikia, kun hän tunsi kylmän ilmavirran huoneessa. ”HYVÄÄ PÄIVÄÄ, ROUVA DWYN”, hän kuuli kolkon äänen kuiskaavan ja Syrena hymyili helpottuneena. Viimeinkin olisi aika.
Syrenan hahmo muuttui harmaaksi ja hänen oli todella kevyt olo. Syrena suuntasi hymyillen katseensa kehdossa nukkuvaan Suniliin. Hän saattoi nyt lähteä rauhassa, kun tiesi että suvun tulevaisuus jatkuisi kolmannessa sukupolvessa. ”Rakastan teitä”, Syrena kuiskasi ja kääntyi ympäri nähden mustakaapuisen hahmon odottelevan häntä jo.
Syrena liukui hahmon luokse hymy kasvoillaan. ”OLEN KOVIN PAHOILLANI”, Kuolema sanoi kolkosti ja hänen hartiansa lysähtivät. ”Älkää suotta, minä kuolen oikein mielelläni”, Syrena naurahti keveästi pitkästä aikaa ja Kuolema katsoi tätä hämmästyneenä. ”NYT EN YMMÄRRÄ. EI KUKAAN KUOLE MIELELLÄÄN”, Kuolema sanoi ja katseli ihmeissään naisen tarjomaa kättä, johon hän tarttui varovasti. ”Herra kuolema on nyt hyvä ja vie minut rakkaan aviomieheni luokse. Olen kaivannut häntä niin kovasti”, Syrena totesi ja katseli mustan hupun sisuksiin. ”MINÄ EN AINA YMMÄRRÄ TEITÄ. TÄMÄ ON NIIN MASENTAVA TYÖ”, Kuolema totesi ja pian kaksikko haihtui näkyvistä. Mutta edes masentunut Kuolema, ei saanut Syrenan onnea lopahtamaan. Hän pääsisi viimeinkin rakkaansa luokse tietäen, että suku jatkuisi.
Edellinen Seuraava
Viikkojen päästä Jaya palasi kotiin raskain sydämin. Olihan hänen elämässään uusi onni. Nimittäin Sunil, mutta poikakaan ei täysin vienyt pois sitä huonojen uutisten tuskaa, mitä hän oli viime aikoina kokenut. Nainen antoi Sunilin Demyxille hoitoon ja meni sitten käymään ulkona.
Nainen pysähtyi vähän matkan päähän puusta ja katseli varjoissa olevia hautoja. ”Rakastan sinua”, Jaya kuiskasi ja laskeutui koskemaan hautakiven kylmää pintaa. Aali oli lakannut juomasta, kun Jaya oli torjunut tämän useita kertoja sairaalassa. Vain päivää ennenkuin Jaya oli kuullut Aalin kuolemasta, hän oli päättänyt, että menisi miehen kanssa naimisiin. Mutta nyt se oli liian myöhäistä. Hän ei enää koskaan pääsisi syleilemään rakastamaansa miestä.
Vaikka Jayalla olikin talossa vielä apuna äitinsä ja veljensä. Hän pyrki suurimmaksi osaksi hoitamaan poikia yksin, vielä kun hän jaksoi. Synnytyksen jälkeen naisesta oli tullut jotenkin sisäänpäin kääntynyt ja hiljainen. Ja usein Jaya oli kuin omissa maailmoissaan, jossain kaukana, jonne kukaan muu ei päässyt. Syrena tiesi miltä tuntui menettää aviomies, mutta hänkään ei osannut aavistaa kuinka pahoja uutisia hänen tyttärensä oli kuullut synnytyksen jälkeen.
Eräänä iltana Jaya viimein päätti avautua äidillensä. ”Äiti... Minulla on syöpä”, Jaya sanoi hiljaa ja purskahti itkemään. ”Minä en voi saada enempää lapsia ja minä en varmaan ikinä tule näkemään Shyamaa ja Sunilia teini-iässä”, nainen kertoi itkien. Uutinen järkytti myös vanhan naisen tolaltaan. ”Mikset sinä rakas lapsi kertonut aiemmin?”, Syrena päivitteli pidellen sydäntään. Talossa oli viime aikoina ollut aivan liikaa surua. Eikä onni tuntunut vieläkään tavoittavan heitä.
Syrena istahti tytärensä viereen ja muisti sitten. ”Entä kirja... Sinun täytyisi keretä kirjoittaa se”, vanhus sanoi varovasti. ”Mitä jostain kirjasta!? Minä teen kuolemaa!”, Jaya kivahti itkuisesti ja yritti pitää itsensä vahvana. ”Mutta se olisi hyvä poikienkin kannalta. Muisto heidän äidistään”, Syrena sanoi ja yritti hymyillä pienesti. Jaya katsahti äitiään surullisena ja väsyneenä. ”Tiedän, mutta miten poikien käy kun minä kuolen?”, Jaya kuiskasi hiljaa pyyhkien silmiään. Syrena tajusi, että heidän ainoa toivonsa taitaisi olla Rahim tai oikeammin Demyx, joka oli edelleen vannoutunut sinkku.
Jaya oli hurjan onnellinen kumminkin siitä, että hän tiesi onnistuneensa jatkamaan merenneitoperimää. Sunililla kun oli sininen iho se tarkoitti automaattisesti sitä, että poika jonain päivänä tulisi sitten omistamaan tontin. Mutta samalla häntä suretti tieto, että Sunil joutuisi kohtaamaan lähes yksin kaikki suvun kantamat salaisuudet. Jaya saattoi vain toivoa, että hän olisi mahdollisimman pitkään mukana pojan elämässä.
Shyama vietti aika paljon aikaansa leikkien nukella, joka pojalle oli tullut postissa. Nukke oli nimetty Jarediksi. Myös pojan velipuoli Sunil oli saanut samanlaisen nuken, mutta nuken nimeksi oli annettu Lotus. Shyama oli suhteellisen helppo lapsi, sillä poika ei juurikaan huomiota kaivannut uppoutuessaan leikkiehin Jaredin kanssa.
Syrena oli toisinaan sitä mieltä, että yletön nuken kanssa leikkiminen ei tekisi pojalle hyvää ja siksi hän sitten opettikin poikaa mielellään puhumaan ja kävelemään. Jaya ei aina pitänyt äitinsä tavoista puuttua hänen kasvatustapoihinsa, mutta naisen sairaus vei häneltä niin paljon voimia, ettei hän aina jaksanut valittaa asiasta.
Pian Jaya saavuttikin jo keski-iän ja nainen alkoi mennä nopeasti huonoon kuntoon. Hänen ennen niin paksut hiuksensa alkoivat ohentumaan voimakkaiden hoitojen takia niin, että hänen oli pakko leikata ne lyhyiksi. Lisäksi naiselta lähti lähes kaikki lihakset ja naiselliset muodot. Niinpä hän pukeutuikin mahdollisimman löysiin vaatteisiin peittääkseen laihuutensa ja sairaan olemuksensa. Mutta silti naisen kasvot paljastivat totuuden aina. Niitä kun hän ei pystynyt peittämään.
Pikku hiljaa Jaya jaksoi myös aloittaa kirjoittamaan hänen omaa kirjaansa. Eikä hänellä oikein sairaslomallaan ollut muuta tekemistä kuin istua kirjoittamassa, sillä välin kuin pojat nukkuivat. Lähinnä nainen kirjoitti elämästään erilaisten sairauksien kanssa. Ja tunnoistaan joita hän tunsi kun tiesi, että joka päivä hän oli lähempänä kuolemaa.
Demyx sai uskomattoman työtarjouksen eräänä päivänä, josta hän ei voinut kieltäytyä. Mutta sen johdosta hän joutuisi muuttamaan aina Bridgeportiin asti. Koska Dem oli alustavasti lupautunut pitämään pojista huolta hän olikin vaikean asian edessä. Kenet hän nyt saisi houkuteltua kasvattamaan pojat? Lopulta mies muisti erään ihmisen, jolle soittikin ja kertoi tilanteen tarkasti ja juurta jaksaen.
Jaya ja Syrena loukkaantuivat aika pahasti kuulessaan, että Demyx lähtisi seuraavalla viikolla Bridgeportiin töihin. Jaya varsinkin alkoi hätäillä siitä, että kenet hän nyt saisi pojille huoltajaksi. Syrena enää tuskin kauan eläisi ja Rahim oli tehnyt selväksi, että hän lähtisi heti vain kuin voisi. Eikä siihen mennyt enää pitkään. Rahimilla alkoivat olla viimeiset kurssit käsillä koulussa.
Vain päivä sen jälkeen kun Demyx oli muuttanut pois lapsuudenkodistaan, Syrena huomasi kun talon eteen ajoi illansuusta taksi. Vanha nainen meni Sunil sylissään ikkunaan ja katseli kun taksista astui ulos mustahiuksinen keski-ikäinen tyylikäs nainen sekä nuori tyttö. Syrena päätti mennä pihalle katsomaan mitä ihmettä siellä oikein tapahtui.
Syrena ei ollut uskoa silmiään kun hän pääsi lähemmäs naista, joka vilkutti hänelle hymyillen ja innoskaasti. ”Hei äiti”, Dalia huikkasi nauraen ja komensi tytön luokseen. Ruskea hiuksinen tyttö katseli ujosti Syrenaa ja myös Syrena katseli uteliaana tytärtään. ”Dalia kultaseni, mitä ihmettä sinä teet täällä?”, Syrena huokasi hiljaa mutta samalla naisen sydän oli täynnä suurta riemua.
Dalia katseli äitiään hymyillen ja katsahti sitten tyttöä. ”Demyx soitti meille. Hän kertoi sinun ja Jayan tilanteesta. Ja kun minä voin tehdä töitä täältäkin, me päätettiin Kaisan kanssa sitten, että minä muutan tänne”, Dalia kertoi ja naisen äänestä kuuli selvästi sen, että häntä pelotti siskonsa kohtalo.
”Kaisa, tässä on sinun mummosi Syrena... Ja tämä pikku herra on serkkusi, jonka nimi on...”, Dalia alkoi selittää tyttärelleen ja katsahti apua anovasti äitiinsä. ”Sunil... Toinen serkkusi Shyama on jo nukkumassa”, Syrena kertoi onnellisena ja katsahti tyttöä, joka katseli uteliaana mummoaan. Syrena oli jälleen saanut yhden lapsenlapsen lisää.
Jaya, Dalia, Kaisa sekä Sunilia nukuttava Syrena istuivat illan pimetessä juttelemassa vuosien tapahtumista. Dalia kertoi, siitä ettei hän ollut Kaisan isän kanssa naimisissa mutta seurusteli kyllä edelleen miehen kanssa. Jaya kertoi sairaudestaan ja Aalin kuolemasta surullisena. Syrena taas kyseli järjestelyitä, joita ei tarvittukaan tehdä sillä Daliasta oli vuosien saatossa tullut hyvin kuuluisa stylisti ja hän saattoi hoitaa töitään missä vain. Kaisan isä, Kurt DeMayo, oli aika paljon auttanut naista huipuille alkuaikoina. Ilta venyi pitkälle ennenkuin he malttoivat mennä lopulta nukkumaan.
Jayan olo alkoi heikontua viikko viikolta ja lopulta hän joutui ilmoittamaan töihin, että hän ei voisi enää jatkaa. Hänen oli pakko antaa sairaudelle periksi ja lopettaa työnsä. Kieltämättä tämä harmitti naista suuresti, sillä hän oli pitänyt työstään harvinaisen paljon.
Pari päivää myöhemmin tapahtui asia, jota oli pelätty pitkään. Syrena oli hoitamassa poikia, kun hän tunsi kylmän ilmavirran huoneessa. ”HYVÄÄ PÄIVÄÄ, ROUVA DWYN”, hän kuuli kolkon äänen kuiskaavan ja Syrena hymyili helpottuneena. Viimeinkin olisi aika.
Syrenan hahmo muuttui harmaaksi ja hänen oli todella kevyt olo. Syrena suuntasi hymyillen katseensa kehdossa nukkuvaan Suniliin. Hän saattoi nyt lähteä rauhassa, kun tiesi että suvun tulevaisuus jatkuisi kolmannessa sukupolvessa. ”Rakastan teitä”, Syrena kuiskasi ja kääntyi ympäri nähden mustakaapuisen hahmon odottelevan häntä jo.
Syrena liukui hahmon luokse hymy kasvoillaan. ”OLEN KOVIN PAHOILLANI”, Kuolema sanoi kolkosti ja hänen hartiansa lysähtivät. ”Älkää suotta, minä kuolen oikein mielelläni”, Syrena naurahti keveästi pitkästä aikaa ja Kuolema katsoi tätä hämmästyneenä. ”NYT EN YMMÄRRÄ. EI KUKAAN KUOLE MIELELLÄÄN”, Kuolema sanoi ja katseli ihmeissään naisen tarjomaa kättä, johon hän tarttui varovasti. ”Herra kuolema on nyt hyvä ja vie minut rakkaan aviomieheni luokse. Olen kaivannut häntä niin kovasti”, Syrena totesi ja katseli mustan hupun sisuksiin. ”MINÄ EN AINA YMMÄRRÄ TEITÄ. TÄMÄ ON NIIN MASENTAVA TYÖ”, Kuolema totesi ja pian kaksikko haihtui näkyvistä. Mutta edes masentunut Kuolema, ei saanut Syrenan onnea lopahtamaan. Hän pääsisi viimeinkin rakkaansa luokse tietäen, että suku jatkuisi.
Edellinen Seuraava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Muista, Jokainen kommentti auttaa kirjoittajaa jatkamaan tuskaisena päivänä. Kiitos kommentistasi.