~058~

Häiden jälkeen Dwynienkin perheessä oli pakko palata arkeen. Maalamisen ohella Linneus kiipeili vanhan talon katolla viritellen siniset jouluvalot sinne. Lähestyvä lumihiutalepäivä sekä kahdet syntymäpäivät saivat perheeseen uutta intoa. Jopa Bailey oli uskaltanut ehdottaa jos, he keksivät jotain uutta lumihiutalepäivälle.

Lisäksi perheessä jännitettiin kovasti, sillä aivan näinpä päivinä pitäisi tulla ilmoitus siitä, haluaisivatko Beatrice tai Bianca, Despinan huoltajuutta. Sillä jos jompi kumpi Kurjenkaulan siskoksista haluaisi Despinan, heillä ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin luopua tytöstä. Baileytä myös harmitti se, ettei kukaan kertonut koko totuutta tytöstä Kerrylle.

Muuten arki perheessä sujui tavalliseen tapaansa. Linneus oli saanut kirjansa jo aikaa sitten valmiiksi, joten nyt hän pyrki maalaamaan melkein joka päivä, jotta palkka pysyisi tasaisena. Yleensä hän lupautuikin vaihtimaan Despinan päiväunia, sillä hän saattoi samalla rauhassa maalata huoneessa.

Bailey taas yritti pikku hiljaa kivuta ylöspäin journalistin urallaan. Mutta hän oli siirtänyt kirjoitus harrastuksensa jo sille tasolle, että otti vastaan kaikki elämänkerta pyynnöt ja kirjoitti ne mielellään. Nainen oli alkanut haaveilla samanlaisesta vapaasta työstä, mitä hänen tuoreella aviomiehellään oli.

Kun toiset haaveilivat työnvaihdosta Sabas taas haaveili siihen paluusta. Mies kaipasi toisinaan kovasti vanhaan työhönsä ravintolaan. Hän olikin se joka hääräsi keittiössä eniten koko perheestä. Miehen haaveissa olikin, että ennenkuin hän vaelluksensa maan päällä loppuisi hän saisi viisi lastenlasta ja se että hän olisi lähes mestari ruuanlaitossa.

Kerry taas odotteli malttamattomana kevättä. Hän halusi päästä äkkiä Sekelin vanhan puutarhan kimppuun sekä harjoittelemaan Sim-Fua. Toisinaan Sabas keksikin vitsailla naisen kärtyisyydelle ja lauleli tälle ballaadeja. Nainen oli onnellinen siitä, että hänen ei tarvitsisi kestää kylmää talvea ainakaan yksin.

Bailey oli jo niin kiintynyt Despinaan, että toisinaan hän sai muistuttaa itseään, että lapsi oli virallisesti vielä Sekel Dwynin ja Belinda Kurjenkaulan tytär. ”Minä en kestä sitä, jos sinut viedän meiltä pois”, Bailey jutteli Despinalle.  Varsinkin talon naiset olivat hyvin kiintyineitä pienen tyttöön.

Ja sitten, päivää ennen lumihiutale juhlaa, koitti totuuden hetki. Nainen oli hakemassa postia, kun hän huomasi kaupungintalolta tuleen kirjeen. Bailey nielaisi ja mietti avaisiko hän sen Linneuksen kanssa vai itsekseen. Kumminkin uteliaisuus voitti ja nainen repi kirjekuoren auki pihalla samalla kun käveli sisälle ja alkoi lukea sitä.

Itku silmäinen Bailey ryntäsi heidän makuuhuoneeseensa, jossa Linneus oli maalaamassa. ”Kulta, mikä hätänä?”, Lin kysyi nähdessään vaimonsa kiiltelevät silmät. ”Hän on meidän... Beatrice ja Bianca eivät halua lasta. Linneus, meillä on virallisesti tytär”, nainen  sanoi ääni ilosta väristen samalla kun riisui takkiaan.

Mies jätti maalamisen ja tuli vaimonsa luokse hymyillen tälle. ”Kuvitella, Despina Dwyn... Kuulostaa paremmalta kuin Kurjenkaula”, Linneus totesi hymyillen ja veti vaimonsa lähellensä. Hetken kaksikko syleili toisiaan onnellisena. ”Mutta se tuskin riittää isällesi?”, Bailey kysyi varovasti ja Lin vetäytyi hiukan kauemmas. ”Bailey... Me teemme oman lapsen kun meistä tuntuu siltä. Emme vain koska isä sanoo”, Lin totesi rauhallisesti vaimolleen joka nyökkäsi helpottuneena.

Mutta Sabas tuskin muisti enää sitä tosiasiaa, että Despina ei ollut Linin ja Baileyn lapsi. Kerry ja heidän uudelleen leimahtanut rakkautensa oli saanut miehen näkemään eri valossa. Kerry sai Sabaksen taas nauttimaan elämästä vaikka se välillä tarkoittikin luistelua järven jäällä tai pitkiä kävely matkoja raikkaassa talvisäässä.

Mutta eräänä yönä sukuhaudoilta leijaili vaalea hahmo. Syrena, ei ollut häirinnyt pitkään aikaan sukuansa. Nytkin se pysähtyi kauas ja ihaili taloa, joka valmistui aamuun ja tulevaan lumihiutale päivään. Vanha nainen oli aina enteillyt pahaa, sillä Syrena oli edelleen koko suvun ainoa linkki mereen. Ja vastoin sääntöjä Syrena yritti aina varoittaa sukuaan tavalla tai toisella ajoissa kun vaara alkoi kasaantua hänen jälkeläistensä päälle.

Mutta tällä kertaa vanha nainen vain hymyili ja tuijotti taloa. Sillä Syrena näki niin menneisyyden , nykyisyyden kuin myös tulevan. Ja juurikin tuo tuleva sai hänet hymyilemään. Dwynien suku alkaisi viimeinkin vahvistua ja valmistua tulevaan ja viimeiseen koitokseen.

Bailey oli saanut puhuttua koko perheen ympäri siitä, että he voisivat pitää lahjabileet. Juhliin kutsuttiin vain muutamia ystäviä kuten Linneuksen hyvä ystävä Jules. Nainen kumminkin näki, että Lin ja Jules vaihtoivat välillä merkittäviä katseita keskenään. Nainen sai pian kumminkin muuta ajateltavaa kun hänen isänsä ilmoitti, ettei pääsisikään paikalle.

Sabas vastasi pienen purtavan teosta ja muutamat vieraat ihmettelivätkin kun Kerry näytti miten Sunlite Tidessä juhlien tunnelmaa oli kohotettu. Jotenkin pyödän päälle kapuaminen ja pepun keikuttelu ei ehkä sopinut hartaaseen lumihiutalepäivän tunnelmaan.

Lopulta oli hetki jota varsinkin Lin oli odottanut. Hän ei ikinä ollut saanut talvilahjoja. Jotenkin vaan heidän suvussaan synttärit ja muut oli juhlittu todella laiskasti aina. Tämä oli jääneen juurikin Syrenalta, joka ei ollut tottunut ihmisten hömpötyksiin. Linneus tosin ei voinut olla nauramatta kun hänen lahjansa sisälti kynttilän.

Ennen kuin juhlat loppuivat juhliittiuin vielä nopeasti muutamat synttärit lävitse. Talon naisissa oli onnekasta väkeä sillä Bailey saavutti viimein aikuisuuden. Se tarkoitti sitä, että lapsien teko lähenisi, mutta jotenkin nainen ei vielä osannut huolestua, sillä outo tunne kävi hänen sisällään kun hän katseli päivän toista synttärisankaria.

Nimittäin Despinaa. Vasta äsken tuo nuori lapseksi kasvava neiti oli ollut pieni nyytti, joka oli jätetty heille. Nyt tyttö alottaisi koulun ja eikä aikaakaan kun Des alkaisi kiinnostua oikeista vanhemmistaan, ehkä jopa niin paljon, että lähtisi etsimään heitä. Bailey kaipasi aikaa kun tyttö oli ollut vielä avuton vauva ja taapero. Despinan kolmas luonteenpiirre oli herkkäuninen.

Ja aivan kuten oli aavisteltu, Des tosiaan alkoi kiinnostua oikeista vanhemmistaan. Koska toisinaan Kerry tykkäsi hiukan satuilla, oli hän keksinyt hienon tarinan siitä, miksi Despina oli aikoinaan jätetty tänne. Oli siis selvää, että mummo oli nuoren Despinan idoli. Kerry oli pikku hiljaa saanut tietoonsa asioiden oikeanlaidan, mutta hän ei voinut olla vihainen. Vanha nainen nimittäin uskoi, että Sekelin loppumaton viha olisi hänen lähtönsä syytä.

Muutamaa päivää myöhemmin Despina juoksi ulos leikkimään, sillä päiviä kestänyt  rankka lumisade oli edes hetkeksi vähentynyt. Takaterassilla tyttö kumminkin jähmettyi, sillä hänen edessään oli palava simi ja häntä tuijotti ilkeän näköinen vihreä ihoinen nainen. ”Despina... Sinun täytyy muistaa... Että puolesi on jo valittu. Olet ylempänä kuin nämä puolikala simit... Despina... Liitty meihin, kun aika on kypsä”, nainen totesi hykerrelen, ”Kosta isäsi puolesta.”

Tyttö säikähti todellakin liekkejä ja naista. Viimein ääni kulki taas ja hädissään tyttö alkoi huutamaan. ”Mummo! MUMMO! Täällä palaa!”, nuori tyttö huusi paniikissa. Huuto sai vanhan naisen ryntäämään salaman lailla etupihalta takapihalle vain kummastelemaan asiaa.

”Mutta rakas lapsi, täällähän on vain koskematonta lunta”, Kerry sanoi huokaisten ja levitteli käsiään. ”Ovatkohan mummon tarinat olleet liian rajuja sinulle?”, nainen naurahti mutta Despina polkaisi kiukustuneena jalkaansa. ”Se puhui isästä. Ilkeä nainen puhui isästä. Ja jostain puolesta”, tyttö intti vastaan saaden mummonsa naurahtamaan. ”Tottakai hän puhui... Despina minä lupaan, että sinä näät vielä jonain päivänä isäsi”, Kerry lupasi vaikka hän tiesi, että tuo päivä ei tulisi niin kauan kuin Sabas eläisi.

Myöhemmin sisälle mentyään tyttö huokasi ja katseli Raulia. Raul oli Despinan luoma mielikuvituskaveri. Koulussa hän ei saanut paljon kavereita, sillä sininen iho oli uusi tuttavuus täälläkin vaikka muita värejä Moonlight Fallisista tuntui löytyvän. ”Raul, sinun täytyy uskoa”, tyttö sanoi kerrottuaan aikaisemmat tapahtumat lelulle. Poika katseli tyttöä ja nyökkäsi. ”Despina... Sinä olet noidan tytär, mutta... teininä sinun on todellakin valittava seuraatko äitisi aloittamaan valon polkua vai kuljetko isän jäljissä pimeytteen. Ja minä lupaan auttaa sinua”, nukke lupasi ja sai tytön hymyilemään. ”Raul, olet paras ystävä mitä voi toivoa”, Des sanoi naurahtaen lelulle.

Edellinen   Seuraava