lauantai 25. toukokuuta 2013

~058~


Häiden jälkeen Dwynienkin perheessä oli pakko palata arkeen. Maalamisen ohella Linneus kiipeili vanhan talon katolla viritellen siniset jouluvalot sinne. Lähestyvä lumihiutalepäivä sekä kahdet syntymäpäivät saivat perheeseen uutta intoa. Jopa Bailey oli uskaltanut ehdottaa jos, he keksivät jotain uutta lumihiutalepäivälle.


Lisäksi perheessä jännitettiin kovasti, sillä aivan näinpä päivinä pitäisi tulla ilmoitus siitä, haluaisivatko Beatrice tai Bianca, Despinan huoltajuutta. Sillä jos jompi kumpi Kurjenkaulan siskoksista haluaisi Despinan, heillä ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin luopua tytöstä. Baileytä myös harmitti se, ettei kukaan kertonut koko totuutta tytöstä Kerrylle.


Muuten arki perheessä sujui tavalliseen tapaansa. Linneus oli saanut kirjansa jo aikaa sitten valmiiksi, joten nyt hän pyrki maalaamaan melkein joka päivä, jotta palkka pysyisi tasaisena. Yleensä hän lupautuikin vaihtimaan Despinan päiväunia, sillä hän saattoi samalla rauhassa maalata huoneessa.


Bailey taas yritti pikku hiljaa kivuta ylöspäin journalistin urallaan. Mutta hän oli siirtänyt kirjoitus harrastuksensa jo sille tasolle, että otti vastaan kaikki elämänkerta pyynnöt ja kirjoitti ne mielellään. Nainen oli alkanut haaveilla samanlaisesta vapaasta työstä, mitä hänen tuoreella aviomiehellään oli.


Kun toiset haaveilivat työnvaihdosta Sabas taas haaveili siihen paluusta. Mies kaipasi toisinaan kovasti vanhaan työhönsä ravintolaan. Hän olikin se joka hääräsi keittiössä eniten koko perheestä. Miehen haaveissa olikin, että ennenkuin hän vaelluksensa maan päällä loppuisi hän saisi viisi lastenlasta ja se että hän olisi lähes mestari ruuanlaitossa.


Kerry taas odotteli malttamattomana kevättä. Hän halusi päästä äkkiä Sekelin vanhan puutarhan kimppuun sekä harjoittelemaan Sim-Fua. Toisinaan Sabas keksikin vitsailla naisen kärtyisyydelle ja lauleli tälle ballaadeja. Nainen oli onnellinen siitä, että hänen ei tarvitsisi kestää kylmää talvea ainakaan yksin.


Bailey oli jo niin kiintynyt Despinaan, että toisinaan hän sai muistuttaa itseään, että lapsi oli virallisesti vielä Sekel Dwynin ja Belinda Kurjenkaulan tytär. ”Minä en kestä sitä, jos sinut viedän meiltä pois”, Bailey jutteli Despinalle.  Varsinkin talon naiset olivat hyvin kiintyineitä pienen tyttöön.


Ja sitten, päivää ennen lumihiutale juhlaa, koitti totuuden hetki. Nainen oli hakemassa postia, kun hän huomasi kaupungintalolta tuleen kirjeen. Bailey nielaisi ja mietti avaisiko hän sen Linneuksen kanssa vai itsekseen. Kumminkin uteliaisuus voitti ja nainen repi kirjekuoren auki pihalla samalla kun käveli sisälle ja alkoi lukea sitä.


Itku silmäinen Bailey ryntäsi heidän makuuhuoneeseensa, jossa Linneus oli maalaamassa. ”Kulta, mikä hätänä?”, Lin kysyi nähdessään vaimonsa kiiltelevät silmät. ”Hän on meidän... Beatrice ja Bianca eivät halua lasta. Linneus, meillä on virallisesti tytär”, nainen  sanoi ääni ilosta väristen samalla kun riisui takkiaan.


Mies jätti maalamisen ja tuli vaimonsa luokse hymyillen tälle. ”Kuvitella, Despina Dwyn... Kuulostaa paremmalta kuin Kurjenkaula”, Linneus totesi hymyillen ja veti vaimonsa lähellensä. Hetken kaksikko syleili toisiaan onnellisena. ”Mutta se tuskin riittää isällesi?”, Bailey kysyi varovasti ja Lin vetäytyi hiukan kauemmas. ”Bailey... Me teemme oman lapsen kun meistä tuntuu siltä. Emme vain koska isä sanoo”, Lin totesi rauhallisesti vaimolleen joka nyökkäsi helpottuneena.


Mutta Sabas tuskin muisti enää sitä tosiasiaa, että Despina ei ollut Linin ja Baileyn lapsi. Kerry ja heidän uudelleen leimahtanut rakkautensa oli saanut miehen näkemään eri valossa. Kerry sai Sabaksen taas nauttimaan elämästä vaikka se välillä tarkoittikin luistelua järven jäällä tai pitkiä kävely matkoja raikkaassa talvisäässä.


Mutta eräänä yönä sukuhaudoilta leijaili vaalea hahmo. Syrena, ei ollut häirinnyt pitkään aikaan sukuansa. Nytkin se pysähtyi kauas ja ihaili taloa, joka valmistui aamuun ja tulevaan lumihiutale päivään. Vanha nainen oli aina enteillyt pahaa, sillä Syrena oli edelleen koko suvun ainoa linkki mereen. Ja vastoin sääntöjä Syrena yritti aina varoittaa sukuaan tavalla tai toisella ajoissa kun vaara alkoi kasaantua hänen jälkeläistensä päälle.


Mutta tällä kertaa vanha nainen vain hymyili ja tuijotti taloa. Sillä Syrena näki niin menneisyyden , nykyisyyden kuin myös tulevan. Ja juurikin tuo tuleva sai hänet hymyilemään. Dwynien suku alkaisi viimeinkin vahvistua ja valmistua tulevaan ja viimeiseen koitokseen.


Bailey oli saanut puhuttua koko perheen ympäri siitä, että he voisivat pitää lahjabileet. Juhliin kutsuttiin vain muutamia ystäviä kuten Linneuksen hyvä ystävä Jules. Nainen kumminkin näki, että Lin ja Jules vaihtoivat välillä merkittäviä katseita keskenään. Nainen sai pian kumminkin muuta ajateltavaa kun hänen isänsä ilmoitti, ettei pääsisikään paikalle.


Sabas vastasi pienen purtavan teosta ja muutamat vieraat ihmettelivätkin kun Kerry näytti miten Sunlite Tidessä juhlien tunnelmaa oli kohotettu. Jotenkin pyödän päälle kapuaminen ja pepun keikuttelu ei ehkä sopinut hartaaseen lumihiutalepäivän tunnelmaan.


Lopulta oli hetki jota varsinkin Lin oli odottanut. Hän ei ikinä ollut saanut talvilahjoja. Jotenkin vaan heidän suvussaan synttärit ja muut oli juhlittu todella laiskasti aina. Tämä oli jääneen juurikin Syrenalta, joka ei ollut tottunut ihmisten hömpötyksiin. Linneus tosin ei voinut olla nauramatta kun hänen lahjansa sisälti kynttilän.


Ennen kuin juhlat loppuivat juhliittiuin vielä nopeasti muutamat synttärit lävitse. Talon naisissa oli onnekasta väkeä sillä Bailey saavutti viimein aikuisuuden. Se tarkoitti sitä, että lapsien teko lähenisi, mutta jotenkin nainen ei vielä osannut huolestua, sillä outo tunne kävi hänen sisällään kun hän katseli päivän toista synttärisankaria.


Nimittäin Despinaa. Vasta äsken tuo nuori lapseksi kasvava neiti oli ollut pieni nyytti, joka oli jätetty heille. Nyt tyttö alottaisi koulun ja eikä aikaakaan kun Des alkaisi kiinnostua oikeista vanhemmistaan, ehkä jopa niin paljon, että lähtisi etsimään heitä. Bailey kaipasi aikaa kun tyttö oli ollut vielä avuton vauva ja taapero. Despinan kolmas luonteenpiirre oli herkkäuninen.


Ja aivan kuten oli aavisteltu, Des tosiaan alkoi kiinnostua oikeista vanhemmistaan. Koska toisinaan Kerry tykkäsi hiukan satuilla, oli hän keksinyt hienon tarinan siitä, miksi Despina oli aikoinaan jätetty tänne. Oli siis selvää, että mummo oli nuoren Despinan idoli. Kerry oli pikku hiljaa saanut tietoonsa asioiden oikeanlaidan, mutta hän ei voinut olla vihainen. Vanha nainen nimittäin uskoi, että Sekelin loppumaton viha olisi hänen lähtönsä syytä.


Muutamaa päivää myöhemmin Despina juoksi ulos leikkimään, sillä päiviä kestänyt  rankka lumisade oli edes hetkeksi vähentynyt. Takaterassilla tyttö kumminkin jähmettyi, sillä hänen edessään oli palava simi ja häntä tuijotti ilkeän näköinen vihreä ihoinen nainen. ”Despina... Sinun täytyy muistaa... Että puolesi on jo valittu. Olet ylempänä kuin nämä puolikala simit... Despina... Liitty meihin, kun aika on kypsä”, nainen totesi hykerrelen, ”Kosta isäsi puolesta.”


Tyttö säikähti todellakin liekkejä ja naista. Viimein ääni kulki taas ja hädissään tyttö alkoi huutamaan. ”Mummo! MUMMO! Täällä palaa!”, nuori tyttö huusi paniikissa. Huuto sai vanhan naisen ryntäämään salaman lailla etupihalta takapihalle vain kummastelemaan asiaa.


”Mutta rakas lapsi, täällähän on vain koskematonta lunta”, Kerry sanoi huokaisten ja levitteli käsiään. ”Ovatkohan mummon tarinat olleet liian rajuja sinulle?”, nainen naurahti mutta Despina polkaisi kiukustuneena jalkaansa. ”Se puhui isästä. Ilkeä nainen puhui isästä. Ja jostain puolesta”, tyttö intti vastaan saaden mummonsa naurahtamaan. ”Tottakai hän puhui... Despina minä lupaan, että sinä näät vielä jonain päivänä isäsi”, Kerry lupasi vaikka hän tiesi, että tuo päivä ei tulisi niin kauan kuin Sabas eläisi.


Myöhemmin sisälle mentyään tyttö huokasi ja katseli Raulia. Raul oli Despinan luoma mielikuvituskaveri. Koulussa hän ei saanut paljon kavereita, sillä sininen iho oli uusi tuttavuus täälläkin vaikka muita värejä Moonlight Fallisista tuntui löytyvän. ”Raul, sinun täytyy uskoa”, tyttö sanoi kerrottuaan aikaisemmat tapahtumat lelulle. Poika katseli tyttöä ja nyökkäsi. ”Despina... Sinä olet noidan tytär, mutta... teininä sinun on todellakin valittava seuraatko äitisi aloittamaan valon polkua vai kuljetko isän jäljissä pimeytteen. Ja minä lupaan auttaa sinua”, nukke lupasi ja sai tytön hymyilemään. ”Raul, olet paras ystävä mitä voi toivoa”, Des sanoi naurahtaen lelulle.


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

~057~




Häävastaanotto oli viimein loppunut ja ne muutamat kutsutut olivat lähteneet koteihinsa. Oli viimein hetki jolloin Sabas, Lin, Bailey ja Despina saattoivat istua samalle sohvalle huokaisemaan. Päivä oli ollut raskas mutta myös positiivisesti yllätyksellinen. Kerry asteli toiselle sohvalle ja istahti alas. ”Toisin miellelläni huomenna teidän häälahjenne hotelliltani”, nainen sanoi ja katsahti perhettään. ”Etkö sä jääkkään kotiin?”, Lin kysyi hiukan hätääntyneenä.



Kerry nojautui eteenpäin hymyillen. ”Kultaseni, jäisin mielelläni, mutta isäsi ei taida pitää ajatuksesta”, nainen jatkoi ja huokasi syvään. Sabas katsahti Kerryä. ”Mieleni saattaisi kenties muuttua, jos kertoisit missä olit nämä vuodet...”, mies vihjaisi ja sai myös tuoreen hääparin nyökkäämään. ”Veikkaan, ettet ainakaan täällä rusketuksesta päättellen”, Bailey naurahti ja sai vanhan naisen hymyilemään. ”Totta, ja kerron mielelläni teille vuosistani maailmalla”, nainen totesi ottaen paremman asennon. Niinpä Kerry aloitti kertomuksensa menneistä vuosistaan:



”Olimme kerenneet asua Karenin kanssa useita vuosia Sunlite Tidesin ihanissa maisemissa. Melkein heti muutettuamme Karen oli tutustunut erääseen Reimaan, jonka kanssa hän tapaili. Kumminkin eräänä päivänä kun tullessani töistä, Karen ryntäsi luokseni ja kertoi olevansa raskaana. Silloin tajusin, että lupaukset villeistä viimeisistä sinkku vuosista eivät olisi enää kuin sana helinää”



”Soitin jo samaisena iltani töihini paikalliseen lehteen ja sanoin itseni irti. Varasin myös matkan mahdollisimman kauas Sunlite Tidesistä. Karenin raskaus muistutti minua aivan liikaa elämäni parhaista vuosista, joita kaipasin kokoajan.” Kerry kertoi hiljaa. ”Tarkoitatko Linneuksen syntymää ja häitänne?”, Bailey kysyi varovasti. Kerry nyökkäsi hymyillen. ”Siksi matkustinkin muutamaksi kuukaudeksi Shang Simlaan”



”Noiden kuukausien aikana tein löytöretkiä paikoihin, mihin paikalliset simit minua ohjasivat. Heidän mielestään kaikki turistit halusivat löytöretkellä ja löytää vanhojen luostareiden ja hautaholvien sisuksista jalokiviä ja arvometalleja. Ensinmäisen seikkailuni jälkeen, tunsin olevani elossa pitkästä aikaa”



”Seikkailu, seikkailun jälkeen otin uusia tehtäviä vastaan ja tutkin paikkoja, joissa huhuttiin olevan aarteita. Ja uskokaa pois niitä minä löysin, vaaseja, jalokiviä, kaikkea mistä saattoi unelmoida. Muutamaan kertaan sainkin katsoa kuolemaa silmiin niiden takia, mutta jokin niissä olemattomissa silmisissä kertoi minulle aina, että en tulisi kuolemaan Shang Simlassa”



”Muutaman kuukauden reissuni oli vaihtunut melkein vuoteen, kun todellisuus sai minut kiinni. Karen ilmoitti minulle saaneensa pienen, Pillan nimisen tytön. Saman puhelun aikana nainen kertoi muuttavansa Reiman kanssa yhteen. Hän kysyi minulta, tulisinko enää kotiin vai möisikö hän asunnon. Pyysin Karenia pitämään asuntoa vielä jonkin aikaa, tulisin kyllä muutaman kuukauden päästä.” Kerry sanoi ja katseli jonnekin kaukaisuuteen haikeana. ” Lapsi muistutti sinua meistä?”, Lin kysyi ja Kerry havahtui. ”Kyllä, jälkeen päin olen tajunnut, kuinka ihanaa aikaa olisi ollut viettää teidän lapsuutenne teidän kanssanne. Sabas on ollut osa jotain, mitä minä en ikinä enää tule saamaan takaisin”, nainen kuiskasi hiljaa ja vanhukset vaihtoivat pitkän katseen ennenkuin Kerry jatkoi.



”Sisälläni oli paljon vihaa ja kateutta niihin aikoihin. Aloinkin säännöllisesti käymään Sim-Fu tunneilla. Siellä tapasin ensimmäisen kerran Zhanin. Mies oli minua paljon nuorempi ja hän alkoi opettaa minua lopulta. Zhanista tuli ensimmäinen ystäväni Shang Simlassa. Hän kuunteli minua ja yritti auttaa minua käsittelemään ja kohtaamaan menneisyyteni haamut”



”Parin kuukauden päästä kun minun olisi ollut aika lähteä kotiin, Zhan ehdotti, että kävisin myymässä asunnon ja muuttaisin tänne. Hän oli nähnyt minussa voimaa ja sen, että kohtaloni olisi kukistaa menneisyyteni ison aave. Vielä tuolloin, en tajunnut, että mies puhui siitä, että tulisin anomaan anteeksi antoa perheeltäni.” Sabas oli jäykistynyt hiukan kuunnellessaan naisen kertomusta. ”Hän oli rakastunut sinuun”, Bailey hihkaisi ajattelemattomasti ja sai Sabaksen yskäisemään. Kerry naurahti pienesti.



”Ei, hän ollut. Zhan oli nimittäin paikallinen lohikäärmesoturi kokelas. Silloin he eivät halua mitään maallista. Heidän korkein tavoitteensa on oppia Sim-Fu täydellisesti ja löytää kauan kadoksissa ollut kiinalainen esine. Zhan näki minussa kamppailevat voimat ja hän haluisi, että tekisin oikein. Zhan itse oli menettänyt tyttöystävänsä aikoinaan ja hän tiesi mitä oli riutua rakkaudessa. Zhan opetti minua Sim-Fun kautta tajuamaan, että aina kun elämä löi maahan täytyi olla voimia nousta ylös”



”Päivät vaihtuivat viikoiksi ja viikot vuosiksi. Zhan sai koulutukseni päätökseen, mutta minulla ei ollut vielä rohkautta kohdata teitä. Niinpä vietin normaalia elämää paikassa, jonne tunnuin edes jollain tapaa kuuluvani. Mutta tiesin, etten koskaan voisi sanoa Shang Simlaa kodikseni. Joka päivä keräsin rohkeutta vaikka sydämeni pelkäsi olisiko Talasimsca jo saanut teidät”



”Ennenkuin huomasin, kävin jo melkein paikallisesta vanhasta yksinäisestä rouvasta. Joka päivä tein samat asiat ja olin alkanut elää rutiininomaisesti. Kumminkaan lupaus Zhanille, joka oli hävinnyt eräällä retkellä, jonka piti tehdä hänestä suuri lohikäärmesoturi, ei ollut unohtunut. Olin luvannut hänelle, että ennen kuin tuonelan lauha valtias saisi minut, minä pyytäisin anteeksi teiltä.”



”Sitten ollessani Lohikäärmeen vuonna kalassa, tunsin kuinka tuuli heilautti karanneita hiussuortuviani ja kuulin heleän naisen äänen. Silloin tiesin, että minun olisi aika palata kotiin. Tiesin ettei kaikki olisi kunnossa”, Kerry huokasi raskaasti. Toisella sohvalla oleva porukka loi katseitaan toisiin tietävänä. Belinda... Heitä hirvitti hieman sillä vielä kukaan, ei ollut kertonut naiselle totuutta Sekelistä tai maininnut Belindasta.



”Palkasin kansainvälisen agentin etsimään teidät. Vaikka tiesin, että se voisi johtaa myös Talasimscan teidän jäljillenne. Muutaman kuukauden päästä, mies tuli takaisin luokseni ja kertoi, että oli löytänyt perheen, joka vastasi kuvaustani. Niinpä pakkasin laukkuni ja valmistauduin kohtaamaan haamuni, joka piti minua edelleen liekassaan.”



”Saapuessani Moonlight Fallsiin kuulin häistä eräältä naiselta. Niinpä päätin tulla niihin salaa”, Kerry totesi ja katseli perhettään. ” Nyt pyydän käsi sydämellä ja vilpittömästi, että jonain päivänä te voitte antaa minulle anteeksi sen, että hylkäsin teidät. Mutta silloin pelkäsin. Vasta matkani opettivat minulle, että jos ympärillä ovat ne ihmiset joita rakastat, mikään mahti, edes tuonela ei katkaise sitä sidettä.” nainen totesi ja nielaisi varovasti.



Perheellä olisi sulateltavaa kertomuksessa. Bailey totesi, että heidän olisi aika mennä nukkumaan ja hän katsoi Linniä merkitsevästi. Lin tajusi vihjeen ja toivotti hyvä yötä vanhuksille. ”Kai minäkin tästä lähden sinne hotellille”, Kerry totesi ja oli jo lähtemässä kun Sabas totesi kylmästi, ”Odota, Kerry” Nainen pysähtyi niille sijoilleen ja oli valmis kohtaamaan ex-miehensä katseen viimeinkin.



Lopulta Sabas antoi kaiken tulla. ”Tajuatko miten vaikeaa oli kasvattaa pojat yksin? He olivat niin pieniä. Olisit voinut kertoa, että pelkäsit olisimme voineet muuttaa yhdessä. Sydämeni on aina ollut avoin sinulle, Kerry. Minä rakastin sinua niin paljon, että sinun takiasi annoin pimeyden voimat pois, eikö se koskaan kertonut sinulle, kuinka paljon olin valmis tekemään puolestasi?”, Sabas kysyi turhautuneena. Kerry ymmärsi kuinka ristiriitainen olo miehellä täytyi olla tällä hetkellä.



Kerry suuntasi katseensa miehen silmiin. ”Kertoi, mutta joskus täytyy, Sabas rakkaani, matkustaa kauas, jotta näkee lähelleen. Jotta näkee mikä tässä maailmassa on tärkeintä. Ei ole mennyt päivääkään, että olisin en olisi katunut tekoani. Ja nyt olen tullut tänne vanhan naisen vähäisillä voimilla anomaan anteeksiantoa omalta perheeltäni.” nainen sanoi ylväästi ja pelottamasti, Sabas tajusi heti, että Kerryssä oli nykyään voimaa, jota ei ollut ennen. ”Mutta miksi, Kerry, Kerro minulle miksi?”, Sabas pyysi hiljaa.



”No ehkä tämän jälkeen tajuat”, nainen tuhahti kiukkuisesti ja tarrasi miehestä kiinni painaen huulensa tämän huuliin kiinni. Kerry oli ehkä vanha, mutta jossain sisällä, hänessä oli edelleen se utelias toimittaja neito, joka oli tottunut saamaan sen mitä halusi. Ja Kerry kyllä tiesi, että suudelma kertoisi Sabakselle enemmän kuin tuhat sanaa.



Vanha mies tuijotti naista pelästyneen kauriksen silmin. ”Sinä suutelit minua”, hän köhähti ja valahti aavistuksen kalpeammaksi, jos se sinisellä iholla oli edes mahdollista. Sabaksen päässä oli miljoonia kysymyksiä, mutta hän onnistui muodostamaan vain yhden ääneti huulillaan. ”Miksi?”



Nainen tuijotti miestä viekkaasti hymyillen. Sabas muisti heti, että oli aina rakastanut Kerryn ruskeita silmiä ja viekoittelevaa hymyä. ”Pönttö... Koska en ole koskaan lakannut rakastamasta sinua, Sabas Dwyn. Olet aina ollut sydämeni ainoa mies ja tulet aina olemaan. Ja Shang Simlassa tajusin, että olet mies jonka vierellä tahdon kuolla. Ja että haluan nähdä lapsenlapseni ja todistaa, ettei Dwynien suku sammu koskaan ihmismielen katkeruudesta huolimatta”, Kerry kertoi hiljaa ja sai Sabaksen hymyilemään itselleen.



Yllätäen vanha mies vetäisi naisen lähelleen. ”Siinä tapuksessa... Tervetuloa kotiin, rakas vaimoni”, Sabas totesi suudelleen tätä takaisin. Kerry tiesi sisimmässään, että hän olisi saanut anteeksi niin Sabakselta kuin Linniltäkin. Mutta parasta hänelle oli kuitenkin se, Että Sabas osoitti edelleen kaikkien vuosien jälkeen rakastavan tätä ruttuista naista, joka vastasi hänen suudelmaansa.



Sabas vetäytyi hitaasti irti naisesta ja hymyilli tälle. ”Kuule, Kerry. Olemme jo kerran olleet naimisissa”, Sabas aloitti ja polvistui yllättäen naisen eteen ojentaen tälle vanhaa sormustaan. ”Olet säilyttäni sormukseni...”, nainen totesi kyyneleet silmissään. ”Kerry? Tulisitko tällä kertaa ihan aikuisten oikeasti vaimokseni kunnes kuolema meidät erottaa?”, vanhus vitsaili ja sai naisen naurahtamaan. ”Vain jos lupaat pujottaa sormuksen sormeeni tuolla.”, nainen totesi ja osoitti hääalttaria joka oli pystyssä vieläkin.



Kerry ja Sabas astelivat kaaren alle ja mies puotti naisen sormeen sormuksen. Kerry veti Sabaksen lähelleen ja katseli tätä silmiin. Kaikki nämä vuodet hän oli etsinyt paikkaa, joka tuntuisi kodilta. Ja nyt kun hän oli aviomiehensä käsivarsilla, hänellä oli viimein tunne, että se paikka oli tässä. Sabaksen käsivarsilla. Aina siihen asti kunnes kuolema hänet perheestään erottaisi.


Edellinen   Seuraava

torstai 16. toukokuuta 2013

Mitä kuuluu Nuuttinen?


Kaikkihan me muistamme tämän pienen pojan? Ai emmekö?


No virkistetäämpä muistia tuoreemmalla kuvalla...

perjantai 10. toukokuuta 2013

~056~




Sabas tuntui järkyttyneen todella tiedosta, että Despina olikin hänen poikansa ja hänen entisen kihlatunsa yhteinen lapsi. Mies istui monia päiviä tiedon jälkeen kiikkutuolissa ja mietti selvästikin, mitä pahaa hän oli tehnyt, että hänen naisensa osottautuivat aina pettureiksi. Lin oli hiukan huolissaan isästään, sillä tämä oli asennoitunut niin, että Despina saisi lähteä.



Koska Sabas ei lasta enää hoitanut, oli Bailey ottanut sen roolin. Lin oli huomannut, että vaikka naisella ei ollut omia, hän pärjäsi mainiosti pienen käärön kanssa. Eräänä iltana kun Linneus oli kirjoittamassa kirjaansa kun Bailey tuli Despinan kanssa paikalle. ”Kuule, ajattelin, että voisimme ehdottaa isällesi, että me adoptoimme tytön?”, nainen sanoi ja Lin pysäytti kirjoittamisen ja  näytti miettivän. ”Totta, olisihan se kurjaa laittaa oma sukulaistyttö, jollekin aivan vieraalle”, Lin myönsi ja katsoi pientä kääröä hymyillen. ”Isä muuten oli innoissaan häistä. Voisit alkaa katselemaan jo järjestelyjä”, Lin totesi ja jatkoi kirjoittamista. Nainen hymyili pienesti. Kaikesta huolimatta kaikki varmasti järjestyisi.



Jo samaisena iltana koko perhe istui olohuoneessa. ”Isä, tiedän, että sinun on vaikea katsoa tyttöä, mutta Bailey ja minä rakastamme häntä”, Lin sanoi isällensä, joka tuijotti tyhjyyteen. ”Sabas, kiltti. Olen niin rakastunut tyttöön, etten halua antaa häntä pois. Lisäksi sinä saisit sitten vapaammat kädet häiden järjestelyyn?”, Bailey totesi hiljaa. Lopulta vanha mies nyökkäsi. ”Paremmin te lapsen kasvatatte kuin joku vieras. Mutta yksi ehto minulla on”, Sabas totesi vakavalla äänellä ja katsoi kaksikkoa. ”Despina ei ikinä tule perijäksi. Ei ikinä”, vanha mies totesi hiljaa. Lin ja Bailey vilkaisivat toisiaan, hinta olisi kova, mutta he päättivät suostua.



Despinan sänky siirrettiinkin nopeasti kaksikon huoneeseen. He joutuisivat odottelemaan vielä pitkään, ennen kuin lapsi olisi myös virallisesti heidän. Despina kun oli vielä Kurjenkaula äitinsä mukaan. Baileyn ja Linin onneksi, Beatrice tai Bianca, jotka olivat Belindan sisaruksia, eivät kumpikaan olleet kyselleet lapsen perään.



Linneus alkoi luistaa jopa hiukan töistään, sillä hän viihtyi tytön kanssa paljon. Silti mies ei saanut mielestään sitä, että hänen isänsä oli antanut lapsen heille sillä ehdolla, että perijä olisi lopulta nimen omaan heidän kahden verta. Linneuksen sisällä oli kumminkin toivoa, sillä olihan Sekelkin saanut heti ekalla merenneito jälkeläisen. Ehkä geenit alkoivat vahvistua taas mitä lähemmäs päämäärää tultiin.



Muutamia viikkoja sen jälkeen kun Sabas oli luvannut lapsen nuorelle parille, hänen puhelimensa soi. Soittaja oli Sekel. Vanha mies huusi ja kirosi poikansa. ”Kuinka sinä saatoit?!”, hän karjaisi lopulta. ”Se vain tapahtui... Ja sitä paitsi... Kirje, jonka sait... Sen kirjoitin minä... Belinda haluisi suojella sinua”, Sekel naurahti toisessa päässä. Sabas tunsi vihansa kasvavan entisestään. Hänen oma poikansa oli kääntynyt häntä vastaan. ”Et ole enää poikani”, Sabas totesi kylmästi ja painoi puhelimen kiinni.



Onneksi hyvin pian Sabas saikin muuta ajateltavaa, sillä Bailey halusi oikeastikin miehen vastaavan suurimmasta osasta hääjärjestelyjä. Nainen itse oli journalistin uralla, joten hän joutui tekemään usein töitä myös työpäivän päälle. Sabas osottautuikin varsinaiseksi asiantuntiaksi, sillä hän otti kaiken huomioon, eikä Baileyn tarvinnut itse paljon miettiä.



Bailey oli halunnut, että hänen häänsä, jotka pidettiin alkavan talven kourissa olisivat keijuhenkiset. Metsän vihreys ja taika saivat varmasti kaikki paremmalle tuulelle. Niinpä nainen viettikin paljon aikaa tutkien erilaisia hääsivustoja aina kuin ehti töiltään tai kirjojensa kirjoittamiselta, joita hän oli alkanut kirjoittaa harrastuksenaan.



Kaiken häätohinan keskellä myös pikkuisesta Despinasta varttui vilkas taapero. Vaikka Sabas vihasikin omalla tavallaan tyttöä, hänkään ei voinut kieltää, etteikö tyttö oli suloinen punertavassa tukassaan, joka oli aikoinaan periytynyt Jayalta suvulle lahjaksi. Tyttö näytti ulkonäöllisesti paljon ukiltaan Sabakselta.



Lopulta päivää ennen nuoren parin häitä kaikki oli kunnossa. Sabas istui paikoillaan ja ihaili kätensä jälkeä miten hän oli onnistunut lohtimaan vanhan talon ruokailutilasta, upean vihertävän alttarin. Sabas ajautui jopa ajattelemaan Kerryä, kumpa hän olisi aikoinaan voinut järjestää naisellekin paremmat häät.



Eikä vain Sabas ollut ainoa joka oli jälkeen tyytyväinen. Kerry ei voinut uskoa silmiään, kun hän tuli töistä kotiin. Nainen asteli kaaren alle ja tutki kaikkea hymyssä suin. Huomenna hän sanoisi tahdon elämänsä miehelle.



Seuraavana päivänä jännittynyt pariskunta olikin eteisessä odottamassa toimituksen alkua. Vieraat olivat tulleet jo ja kaikki etsivät paikkojansa. ”Minua jännittää hurjasti”, Bailey totesi ja Lin otti tulevaa vaimoansa kädestä kiinni. ”Älä huoli, olet niin upea etten voi sanoa ei”, Lin totesi ja sai Bailey punastumaan aavistuksen. ”Mutta kaikki näyttävät löytäneen paikan, meidän aikamme”, Lin totesi ja suikkasi nopeasti suukon naiselle, lähtien edeltä.



Sabas oli istahtanut paikoillensa kun hän huomasi juhliin saapuneen vanhan naisen, jolla oli vaaleanpunainen jakkupuku. Miehen mielestä naisessa oli kaukaisesti jotain tuttua ja äkkiseltään, hän ei muistanut ketään vanhempaa naista edes kutsutuksi juhliin. Ennen kuin mies ehti nähdä naisen kasvoja kunnolla, tilaisuus alkoi.



Tilaisuus oli hyvin intiimi ja lyhyt, mutta kaikki se tekisi siitä vain paljon kauniimman. Lin ei olisi uskonut vuosia sitten, että tälläinen onni olisi hänen sisällään kun hän taluttaisi alttarille, jonkun naisen. Baileykin oli nyt iän myötä alkanut pelätä vähemmän tulevaa lasten hankintaa. Vuosien saatossa, he olivat todellakin alkaneet tuntea toisensa paremmin. Ja nyt lopultakin he olisivat Herra ja Rouva Dwyn, viidennessä sukupolvessa.



Linneus kääntyi ympäri ja hymyili. ”Sitten kakun leikkaukseen”, hän ilmoitti ja yhtä äkkiä pojan ilme kirkastui. ”ÄITI”, Lin karjaisi ja sai vanhan naisen kääntymään osottiain itseensä päin. Kerry hymyili pienesti pojalleen ja nyökkäsi tervehdykseksi. Kerry ei selvästikään halunnut tehdä tästä suurta numeroa, joten Lin siirtyi nopeasti tuoreen vaimonsa kanssa kakun luokse.



He pääsivät kakulle, kun Bailey nosti kätensä rintakehälleen. ”Eikö olekin jotenkin romantista, isäsi ja äitisi tapaavat taas juuri sinun häissäsi. Kun he saivat sinut silloinhan he tajusivat todella rakastavansa toisiansa”, Bailey kuiskasi ja Lin katsahti vaimoansa. Bailey puhui totta, Lin oli ollut parin ensimmäinen lapsi ja kun hän oli aluilla Sabas oli kihlannut Kerryn.



Sabas ei voinut lakata tuijottamasta vieressään seisovaa Kerryä. Vaikka nainen olikin vanhentunut, Sabas näki edelleen naisessa sen nuoren kauniin neidon, johon oli aikoinaan rakastunut. Kerryn takia Sabas oli aikoinaan uhrannut pitkän elämänsä. Kun nainen vilkaisi varovasti miestä ja kuiskasi lämpimästi hymyillen, ”Hei Sabas” Sabas tunsi sydämensä lyövän ensimmäisen kerran kuukausia Belindan teon jälkeen.



Linneus pyysi äitinsä istumaan isänsä, itsensä sekä Baileyn pöytään. Lin olisi halunnut kysellä hirveästi äidiltänsä kaikkea, mutta hän tajusi, että näi häissä se olisi epäkohteliasta. ”Koska sinä lähdet Moonlight Fallsista?”, Sabas kysyi lopulta ja sai kolmikon vaivaantuneeksi. Kerry nosti katseensa ja hymyili pienesti. ”Tällä kertaa ajattelin... Jäädä perheeni luokse... Maailmassa ei ole sellaista kolkkaa, jossa en kaipaisi teitä tai joka poistaisi pelkoani siitä, miten voitte.” Kerry totesi lempästi. Niinpä perhe sai jälleen yhden uuden jäsenen.


Edellinen   Seuraava