maanantai 27. helmikuuta 2012

~010~

Sinä iltana Jaya tuli kotiin myöhään. Hän oli nimittäin kävellyt Lauttarannasta kaupungin läpi miettien asioita. Syrena oli selvästi silminnähden helpottunut, kun tyttö tuli kotiin yhtenä kappaleena. Ennenkuin hänen äitinsä kerkesi alkaa saarnata hänelle, hän istutti naisen alas sohvalle. Jayalla olisi hyvin tärkeää kerrotavaa.



”Mä menin tänään Lauttarantaa miettimään. Siis kaikkea mitä sä kerroit mulle”, Jaya aloitti ja nosti sormensa mietteliäänä poskelleen. ”Niin?”, Syrena kysyi ja oli pian taas jännittynyt kuin kitaran kieli. ”Se olisi iso tehtävä... Ja mä tiedän, että myös Kira tai Kalla voisi periä sen”, tyttö jatkoi ja nainen nyökkäsi kevyesti. ”Sinä kultaseni tunnut niin oikealta vaihtoehdolta”, Syrena myönsi huokaisten syvään. ”Mä tiedän... Ja mä en halua kaataa tätä taakkaa kenenkään muun niskaan. Mä siis suostun yhdellä ehdolla”, Jaya myönsi ja Syrena oli pompata tytön kaulaan. ”Mitä vain kultaseni, sano vain”, Syrena naurahti helpottunena. ”Ei kerrota tästä vielä muille... Mä kerron sitten itse ja toivoisin, että sä et enää ikinä pitäisi mua nyt kakarana, joka ei osaa tehdä mitään. Äiti, mä olen sulle tärkeä, mutta myös minä itse voin tuhota itseni, muista se”, Jaya kertoi ehtonsa ja dramatisoi niitä vielä siihen päälle, mennen sitten nukkumaan. Syrena huokasi helpotuksesta, ainakin jatkaja suvulle olisi nyt selvillä. Niinpä hän voisi siirtyä toisen projektin kimppuun. Projektin minkä hän olis saanut Minnalta.



Kalla ja Kira elelivät viimeisiä päiviään taaperoina, joten Syrenalla alkoi olla kiire opettaa tyttöjä. Niinpä hän usein ottikin tytöt mukaansa puutarhaansa ja aina sopivassa välissä opetti heitä kävelemään ja puhumaan. Sitten kun muut tulivat kotiin, hän antoi opetusvastuun muille, siirtyen itse puutarhansa kimppuun todenteolla. Syrenan elämä ei oikein muodostunut mistään muusta kuin lastenhoidosta ja puutarhasta. Kieltämättä vuosia sitten lähtiessään merestä, hän oli kuvitellut ihmiselämän niin toisenlaiseksi.



Pitkästä aikaa Syrenalla ja Leightonilla alkoi olla myös aikaa toisilleen ja he ottivatkin siitä kaiken irti, niin arkielämässä kuin makuuhuoneessa muun perheen nukkuessa. Syrena myös uskoi siihen, että hän oli tarpeeksi vanha, ettei lapsia enää tulisi joten nainen ei enää edes yrittänyt suojautua raskauksia vastaan mitenkään.

Viikot vierivät ja pian juhlittiinkin Kallan ja Kiran synttäreitä. Jälleen kerran syntymäpäivät vietettiin ilman kakkuja, vaikka rahaa olisi ollutkin nyt enemmän. Siitä oli tullut pinttynyt tapa, ettei kakkuja tarvittu synttäreille. Syrena ei edes tajunnut mitä hienoa niissä oli. Mutta Leighton aina tuntui olevan pettynyt kun lapset eivät saaneet kakkuja. Taisi mies itse vain toivoa sitä.



Seuraavana aamuna Kira istuikin jo ensimmäisenä koulubussissa odottaen jännittyneenä ensimmäistä koulupäiväänsä. Hän oli saanut kasvaessaan kolmanneksi piirteekseen ruutukammon, joka oli huonompi homma kun mietittiin, että kaikki muut Dwyneistä olivat aikamoisia television käyttäjiä, eikä tytöilläkään ollut oikein mitään leluja vielä.



Kallan kolmas piirre oli taas epäonninen, joka näkyi jo heti ensimmäisenä koulupäivänä, kun hän nukkui pommiin ja myöhästyi bussista. Saisipa nähdä mitä tytön elämästä vielä tulisi. Ihme kyllä muuten ensimmäinen päivä meni hienosti, tyttö sai kavereitakin ja toi niistä yhden jopa heti kotiin. Mutta poika taisi tulla sen takia, että oli Demyxin parhaita kavereita.



Pari päivää myöhemmin Syrena istui telkkarin ääressä nauttien rauhallisesta aamustaan. Oli mukavan rauhaisaa kun kaikki muut olivat koululla. Nainen mietti samalla syödessään tulevia Leightonin syntymäpäiviä ja siinä sivussa omiaankin, kun hän tunsi pahanolon hyökkäävän yllättäen.



Syrena juoksi vessaan ja antoi kaiken tulla ylös. Hän oksensi jonkun aikaa ennen kuin olo vähän helpotti. Nainen oli hetken maassa ja äkkiä hänelle välähti.



Nainen nousi ylös pidelleen päättään. ”Voi ei. Älä anna mun olla raskaana taas”, Syrena voihkaisi. Hän oli juuri saanut kasvatettua Kiran ja Kallan pois taaperoiästä. Pian Leighton täyttäisi 70 vuotta ja hän siihen perään. Miten ikinä lapselle voisi tulla hyvä elämä niin vanhojen vanhempien kanssa. Lapsesta tulisi iltatähti ihan kirjaimellisesti, jos heitä olisi siunattu vielä yhdellä lapsella.



Jaya oli alkanut puhua aina koulun bussimatkan kännykäänsä. Heti kun tyttö pääsi kotipihaan, lopetti hän mystiset puhelunsa. Varsinkin Demyx oli kiinnittänyt tähän outoon tapaan huomiota. Ja myös Daliaa alkoi pikku hiljaa ihmetyttämään se, miksei tyttö uskaltanut jatkaa puheluita kotona.



Eräänä päivänä Dalia päätti ottaa puheeksi siskonsa oudot puhelut, kun he tekivät läksyjä yhdessä. ”Mitä ihmettä ne puhelut oikein on Jaya?”, Dalia aloitti pienen hiljaisuuden jälkeen ja sai siskoltaan osakseen kärttyisän katseen. ”Jos et sä kerro mä kielin äidille... Mitähän se tykkäisi kun sen kultatyttö harrastaa semmoista”, Dal jatkoi ja hymyili vienosti. ”Hyvä on”, Jaya kivahti ja madalsi ääntään jatkaen, ”Me soitellaan yhden miehen kanssa , jonka mä tapasin baarissa. Silloin kun olin muka Samilla yötä, kun tulin aamusta, muistatko?”



”No vau. Ei olisi susta kyllä uskonut”, Dalia naurahti ja hän innostui. ”Kuinka sä oikein pääsit sisään? Onko mies komee? Aiotko sä mennä uusiksi?”, tytön suusta pääsi kysymysten tulva. Dalia oli todellakin yllättynyt siskonsa tempauksesta, sillä oli luullut, että hän oli perheen villikko.



”Aion mennä uudestaan. Koska mun täytyy tietää asioita”, Jaya tunnusti sitten. ”Kunhan vaan saan vähän enemmän tietoa siitä paikasta, sen takia mä soittelenkin sen miehen kanssa”, hän jatkoi sitten ja puraisi hermostuneesti kynänsä päätä. ”Ja Dalia... Et kerro tästä kenellekään. Tää on mun salaisuus, mun juttu ymmärrätkö?”, Jaya painotti siskolleen, joka sitten nyökkäsi hiukan pettyneenä.



Eräänä aamuna Leighton kiinnitti huomionsa vaimonsa varsin huvittavaan asu valintaan. ”Kultaseni, tuollainen tyyli sopisi varmaan teini-ikäiselle, mutta sinä näytit kauniilta vanhoissa vaatteissasi”, mies totesi ja oli nousemassa sohvalta. ”Kyllähän minä pitäisin niitä, jos ne vielä menisivät raskaana olevalle”, Syrena pamautti pomminsa vähemmän hienostuneesti kuin aikaisemmilla kerroilla. Tällä kertaa jopa Syrena oli sitä mieltä että raskaudesta kertomisesta oli mennyt hohto jo Demyxin kohdalla.



”Raskaana”, Leighton puuskahti samalla kun istahti takaisin sohvalle. He eivät olleet todellakaan suunnitelleet enää lapsia. Miehenkin haave oli saada enintään viisi lasta ja nyt hänellä oli varsinainen katras niitä. Sam, Jaya, Dalia, Demyx, Kira, Kalla ja nyt vielä tuleva. Tai pahimmassa tapauksessa tulevat. Miten ihmeessä he pärjäisivät vanhempina kun pian kun molemmat täyttäisivät 70-vuotta.



Jäi miehen harteille kertoa muille tulevasta iltatähdestä. Demyx ei ollut todellakaan mielissään asiasta. ”Saanko mä taas siskon?”, poika kysyi hädissään isältään. ”Tai veljen. Emme tiedä vielä”, Leighton sanoi sitten hieman harmistuneena. ”Okei. Mutta mä haluan osallistua niihin yksityiskoulun pääsykokeisiin. Joohan, isä?”, Demyx sanoi ja huokasi, ”Mä en todellakaan halua jäädä tänne kun tänne tulee taas vauva.” Leighton nyökkäsi syvään, hän ymmärsi varsin hyvin Demyxiä, poika oli taaperoiän jälkeen aivan huomiotta siskojensa takia.



Leightonin syntymäpäivät vietettiin kaikessa hijaisuudessa ja mies ei jäänyt eläkkeelle vielä. Hän halusi ehdottomasti jatkaa rakastamassa työpaikassaan ja omien lapsiensa lähellä. Lapsien mielestä heidän isänsä ei ollut enää todellakaan se charmikas mies mitä hän oli aikaisemmin ollut. Leighton näytti heistä nyt melkein joulupukilta. Mies kumminkin oli tyytyväinen omaan ulkonäköönsä ja siihen, että tukka oli vielä pysynyt päässä.



Syrena alkoi olla viimeisillään raskaana. Hän toivoi vain, että synnytys menisi mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Hän ei halunnut, että se kestäisi kauhean kauan. Toisaalta olihan hän Kiran ja Kallankin saattanut maailmaan aika nopeasti, joten tuskin tämäkään synnytys kauan kestäisi.

Syrena päätti sitten alkaa synnyttämään kesken Demyxin synttäreiden, joten Leighton ja Syrena suunnistivat sairaalalle muun perheen jäädessä juhlimaan Demyxiä.



Pojasta kasvoikin uskomattoman komea tapaus ja varsinkin Dalia vitsaili, että oli harmi, että poika oli hänen veljensä. Muuten tyttö olisi iskenyt heti kiinni toiseen. Demyxista ja Daliasta oli viime päivien aikana tullut erittäin hyviä ystäviä ja todella läheisiä. Demyx oli myös ominut isovelipuolensa Samin roolin nyt. Hänen täytyisi suojella siskojaan innokkailta faneilta ja vähän muiltakin. Neljänneksi piirteekseen poika sai kasvissyöjän, joten hän seurasi äitinsä periaatteita siinä mielessä.



Tuntien päästä yöllä Syrena ja Leighton seisoivat sairaalan edessä odottamassa taksia. ”Katso nyt häntä. Hän on niin pieni”, Syrena sanoi onnellisena leikittäen pientä poikaansa. ”Onhan hän. Minkä me annamme pojalle nimeksi?”, mies kysyi sitten väsyneenä, ikä alkoi todellakin tehdä tehtävänsä Leightonin kohdalla. ”Hän on Rahim”, Syrena päätti hymyillen ja nosti pojan paremmin syliinsä. Rahimin ensimmäiset piirteet olivat kurinalainen ja kaikesta kiinnostunut.



Koska Syrena keskittyi vauvaan ja Leighton yritti saada ylennystä, jäivät kotityöt vanhemman nuorison hoidettavaksi. ”Oletko sä tosiaan hakenut vapaan oppimisen kouluun?”, Dalia kysyi yrittäessään aukaista jälleen kerran tukossa olevaa vessanpönttöä. ”Olen, tulokset on muutaman päivän päästä lehdessä. En mä voi tännekään jäädä vaikka haluisin. Meillä on niin vähän tilaa”, Demyx sanoi hinkatessaan lautasia puhtaaksi. ”Toi on kyllä totta”, Dalia myönsi surullisena. Hänellä oli jo nyt ikävä veljeään.

Demyx oli laittanut merkille, että Jaya lähti usein hyvin puettuna kaupungille aina iltaisin. Tyttö viipyi usein melkein nukkumaanmenoaikaan asti. Demyx oli yrittänyt udella Dalialta liittyivätkö oudot puhelut katoamisiin, mutta tyttö ei ollut suostunut kertomaan mitään.



Perjantai-iltana Jaya taas astui ulos hienoissa vaatteissaan ja katsoi muita sisaruksiaan, jotka olivat ulkona. Kerrankin hänen vanhempansa olivat kaupungilla juhlimassa. ”Mä meen nyt, yritän palata ennen vanhempia”, Jaya ilmoitti muille astuen sitten taksiin, joka oli tullut hakemaan häntä.



Kun taksi oli tarpeeksi kaukana, Demyx nousi nopeasti seisomaan paikaltaan. ”Mä lähden perään”, poika ilmoitti ja sai Dalian tukehtumaan melkein ruokaansa. ”No etkä mene”, tyttö kivahti vihaisena veljelleen. Demyx tuijotti hetken siskoaan ihmeissään. ”Tarkotan, kai sä tajuat mikä huuto siitä syntyy Jayalta, jos se saa sut kiinni. Ja jos siihen päälle viel porukoille jäätte molemmat kiinni”, tyttö paasasi ja hyörysi kuin teepannu. ”Jooh, mutta mun on pakko mennä. Äiti kerto mulle kuinka tärkeä Jaya on meidän suvulle, säkin tiedät, Dal. Jos jotain sattuu...”, Demyx puhui hiljaa, niin etteivät hänen pienemmät siskonsa kuulleet. Huokaisten Dal nyökkäsi lopulta. Hän katuisi tätä vielä.



Demyx oli vaihtanut vaatteensa myös ja seurannut siskonsa taksia vanhalle pikaruokalalle. Poika yritti hiippailla mahdollisimman huomaamattomasti siskonsa takana, mutta hän oli jäädä melkein kiinni astuessaan sisään ja siinä Jaya seisoi toisessa huoneessa ovi auki. Lopulta tyttö astui hissiin ja Demyx odotteli suosiolla hetken ennenkuin meni myös.



Alas päästyään poika tajusi, että kyseessä oli jokin baari tai illanvietto paikka. Oli uskomattoman hiljaista vielä tähän aikaan. Paikalla ei ollut ketään muita kuin joku pianisti nainen, baarimikko ja he. Jaya näytti keskustelevan tottuneesti tyypin kanssa tiskin takana. Demyxin täytyi myöntää, ettei hän ikinä ollut nähnyt siskoaan noin onnellisena, ei edes koulussa. Täällä tyttö suorastaan hehkui. Silti Jaya oli vielä alaikäinen.



Demyx keräsi kaiken rohkautensa ja asteli siskoaan päin. ”No niin, eiköhän me mennä kotiin Jaya?”, Demyx totesi sitten melkein siskonsa takana. Tyttö käänsi päänsä ja hänen hymynsä vaihtui ihmetykseen. ”Demyx!”, hän kiljahti hämmästyneenä. ”Niin”, poika sanoi sitten ja jäi seisomaan siskonsa taakse. ”Dem, mä voin selittää ihan oikeasti voin”, Jaya sanoi laskeutuessaan baarituolilta ja koski veljensä olkapäättä hellästi. ”Tule mennään juttelemaan tuonne”, tyttö sanoi ja osoitti sohvaa nurkassa.



Kaksikko istui sohvalle ja ensin oli hiljaista, kunnes poika sitten avasi suunsa. ”Jaya mitä sä oikein ajattelit? Sä olet alaikäinen. Ja se kuinka tärkeä sä olet äidille ja meille kaikille. Meidän suku kuolee ilman sua”, Demyx sanoi hiukan suuttuneena. ”On niillä Kira ja Kalla varalta”, Jaya totesi ja synkistyi hiukan. ”Dem, sä et ymmärrä, sä tuomitset liian nopeasti kuten ihmiset aina”, Jaya totesi pienen hiljaisuuden jälkeen. ”Kuinka niin?”, poika kysyi hiukan hämillään.



Tyttö huokasi ja käänsi katseensa pois pojasta. ”Tämä paikka... Tämä on MTT-yhdistyksen perustama illanvietto paikka meille. Meille, jotka olemme erilaisia. Täällä me voimme tavata oman kaltaisiamme ja niitä joiden suvussa on muukalaisia. Meillä kaikilla on se yhteistä, että Talasimsca jahtaa meitä ja sukujamme. Tämä on ainoa paikka, jossa voimme unohtaa hetkeksi piileskelyn ja pelon ja olla mitä olemme Dem”, Jaya kertoi ja melkein itki. ”Mä en tiennyt... Mä olin vain huolissani susta”, Dem yritti varovasti lohduttaa siskoaan. ”Mä tiedän Dem. Mutta mä tiedän myös sen, että äiti ajattelisi samalla tavalla kuin sä, että täällä on vaarallista.”, Jaya sanoi surullisena.



Hetken Demyx oli hiljaa. ”No... jos tää on sulle oikeasti noin tärkeää, mä en kerro äidille”, poika sanoi lopulta ja hänen siskonsa käänsi iloisena katseensa häneen. ”Oikeastiko?”, Jaya kysyi helpottuneena. ”Mitä se asia mulle kuuluu. Tärkeintä on että sä olet onnellinen Jaya” Demyx totesi hymyillen ja tyttö nyökkäsi helpottuneena. ”Ja mulla on täällä paljon ystäviä ja tuttuja”, Jaya lisäsi hymyillen. ”Jotka pitävät susta huolta”, Demyx vahvisti ja hymyili jo itsekin enemmän. ”Mutta nyt meidän on pakko mennä kotiin. Jos mutsi on jo kotona, me ollaan pulassa”, Demyx sanoi ja nappasi siskonsa kädestä kiinni. ”Totta”, tyttö vahvisti ja vilkutti Floralle ja vakiobaarimikolle.

Jaya ja Demyx juttelivat paljon taksissa kotimatkalla. Demyx halusi tietää baarista ja oudoista soitoista enemmän ja niinpä pojasta tuli ainut, joka sai tietää, että Jaya oli hieman kiinnostunut tästä vampyyrimiehestä. Mutta vieläkään mies ei ollut kertonut tytölle nimeään ja usein mies kehoittikin tyttöä unohtamaan hänet romanttisessa mielessä. Kaksikko astui nauraen ulos taksista ja maksoi matkan, lähtien kohti ulko-ovea, joka aukesi nopeasti heidän edessään.



”Missä ihmeessä te olette olleet?”, Syrena henkäisi ja tuijotti kaksikkoa. ”Me ollaan pulassa.”, Demyx kuiskasi siskolleen ja Jaya katsoi poikaan nielaisten. ”Teillä on paras olla hyvä selitys tälle kotiintuloajalle, sillä poliisikin etsii teitä” Syrena murahti vihaisena. ”Me ollaan niin kusessa”, Jaya sanoi ääneen ja tuijotti äitinsä vihaisiin silmiin.

Edellinen   Seuraava

~009~



Syrena heräsi seuraavana aamuna väsyneempänä kuin koskaan. Hän oli koko yön pyörinyt sängyssä ja miettinyt, kenestä hän tekisi suvun perijän. Nainen oli tullut lopulta siihen tulokseen, että Jaya olisi kaikinpuolin sopiva jatkaja suvulle ja niinpä hänen täytyisi mahdollisimman nopeasti kertoa totuus tytölle.



Nainen pukeutui hitaasti ja nauttien rauhallisesta aamusta. Jaya, Dalia ja Demyx olivat jo lähteneet kouluun ja Leightonkin oli mennyt töihin. Kira ja Kalla nukkuivat vielä autuaina pinnasängyissään. Syrena meni peilin eteen ja katseli itseään. Pikkuhiljaa karu totuus alkoi hahmottua hänelle.



Nainen katseli itseään peilistä kauhistuneena. Oliko hän todellakin kulkenut tämän näköisenä kadulla? Hän, joka oli viiden lapsen äiti. Kulahtanut meikki ja liian nuorekas pukeutuminen saivat hänet näyttämään vielä vanhemmalta mitä hän oli. ”Ai kauheta. Olenko minä todella ollut tämän näköinen kaikki nämä vuodet?”, hän kyseli kuvajaiseltaan ja siveli kasvojaan. Hänen merenneitogeenejensä ansiosta ikä ei ihan niin hyvin näkynyt hänestä, mutta silti huomasi, että hän yritti pitää kynsin ja hampain kiinni nuoruudestaan. Asian olisi muututtava. Hän halusi jälleen näyttää kauniilta eikä ihmiseltä, joka yritti olla ikinuori.



Syrena oli soittanut perheen vakiolastenhoitajan paikalle ja suunnisti itse kaupungille. Naista ei ikinä ollut hävettänyt liikkua niin paljon kaupungilla päiväsaikaan. Hänestä tuntui, että nyt kaikki tuijottivat ja arvostelivat häntä. Hän melkein kuuli korvissaan, miten ihmiset ajattelivat, ettei tämän näköinen ihminen voinut olla hyvä äiti lapsilleen. Viimeistä kertaa nainen liikkuisi tuossa tiukassa violetissa mekossa. Pian Syrena saapui Peran salongille ja katseli sitä. Kun hän astuisi tuonne, hän ei enää palaisi ikinä ikinuorten maailmaan, vaan hyväksyisi täysin itsensä sekä nopeamman vanhenemisen, mitä hän ikinä olisi merenneitona kokenut.



Iltapäivällä lapset olivat tulleet koulusta ja tehneet läksynsä. Demyx alkoi heti leikkiä Kiran kanssa. Ainoa lapsista, joka oli kerennyt syömään valmiin välipalan jääkaapista oli Dalia. Tyttö vaelteli jotenkin huonovointisen näköisenä pitkin taloa. ”Oletko sä kunnossa sisko?”, Demyx kysyi lopulta ja katsoi siskoaan huolestuneena. ”Mun on vähän heikko olo”, Dalia myönsi veljelleen tuijottaen seinää, joka alkoi äkkiä häilyä.



Samassa Dalia menetti tajuntansa ja hän kaatui lattialle. Demyx nousi ylös hätääntyneenä ja Kira alkoi itkeä kuuluvasti. ”Dalia Dalia!”, Demyx huusi menen siskonsa viereen ja ravisteli tätä. Kuullessaan poikansa hätääntyneet huudot, Leighton tuli olohuoneeseen ja huomasi tajuttoman tyttärensä. ”Demyx soita ambulanssi!”, Leighton huudahti ja syöksyi tyttärensä luokse kokeilemaan tämän pulssia sekä antamaan tälle ensiapua.



Onneksi tyttö saatiin ajoissa sairaalaan, sillä juuri kun ambulanssi pysähtyi Sunset Valley keskussairaalan eteen, Dalian sydän pysähtyi. Dalian saatiin elvytettyä ja hänet vietiin tarkkailuun. Piinavat tunnit kuluivat kun Jaya ja Leighton istuivat käytävässä odottamassa tietoja. Syrena oli ollut niin poissa tolaltaan, että naisen oli ollut parempi jäädä kotiin nuorempien lasten kanssa. Lopulta lääkäri tuli kaksikon luokse ja kertoi, että Dalia oli jotain kautta saanut myrkkyä elimistöönsä. Dalia selviäisi kyllä, mutta tytön täytyisi jäädä tarkkailuun pariksi päiväksi. Lääkäri kehoitti myös Leightonia tutkimaan kodin kaiken varalta.

Koko Dwynien perhe oli järkyttynyt kuulessaan, että Dalia oli joutunut myrkytyksen takia sairaalaan. Leighton ei jaksanut epäillä, että tyttö olisi saanut kotoa myrkyn. Mies uskoi, että myrkky olisi peräisin koulun kemianluokasta.



Arki kului aika normaalisti Dalian poissa ollessakin. Pienempiä sisaria opetettiin potalle ja puhumaan. Leighton varsinkin, vietti nyt hurjasti aikaa Kiran kanssa. Koska Dalian tilaa tarkkailtiin kokoajan, Leighton ei uskonut, että tytöllä olisi mitään suurta hengenvaaraa. Silti hänen mielessään välillä kävi, mitä hän tekisi, jos menettäisi yhdenkään lapsistaan.



Jaya mietti myös paljon Dalian myrkytystä. Hän yritti pitää pahat ajatukset pois auttamalla vanhempiaan kaksosten kanssa. Hän opetti Kiraa puhumaan mielellään. Jostain syystä Kira tuntui saavan perheessä enemmän huomiota kuin Kalla. Tämä voisi tulevina vuosina vielä kostautua.



Pari iltaa myöhemmin Jaya meni ottamaan ruokaa jääkaapista, kun hän keksi sen. ”Lastenhoitaja...”, hän kuiskasi. Lastenhoitajalla oli tapana tehdä heille aina välipala valmiiksi jääkaappiin ennen lähtöään. Jayaa kylmäsi äkkiä. Dalia oli vahingossa syönyt hänen välipalansa ja saanut myrkytyksen. Tämä ei voinut olla mahdollista.

Jaya kertoi äidilleen teoriastaan ja alkuun Syrena syytti tyttöä liian vilkkaasta mielikuvituksesta. Kumminkin kun kävi ilmi, ettei kukaan muu vielä silloin ollut kerennyt koskea välipalaan, myös Syrena alkoi uskoa Jayan teoriaan. Hänen tyttärensä itki hänelle, että miksi joku yritti niin kovasti päästä heistä eroon. Kuka ihme kaiken tämän takana oikein oli? Syrenan sydämeen sattui, kun hän tajusi, että hänen olisi pitänyt jo aiemmin kertoa Jayalle totuus itsestään. Jos hän jatkaisi salailua... Syrena ei edes halunnut ajatella mitä Talasimsca yrittäisi seuraavaksi.



Samana iltana kuin Dalia oli päässyt kotiin, Syrena söi tyttöjen kanssa ulkona. ”Dal, sinun täytyisi huomenna katsoa Kiraa ja Kallaa... Minun täytyy puhua Jayan kanssa kahden eräässä paikassa”, Syrena sanoi lopulta ja Jaya katsahti äitiään hämmästyneenä. ”Mut eikös se lastenhoitaja vois?”, Dalia aloitti ja Syrena pudisteli päättään. ”Ei, ehdottomasti ei. Hänet on erotettu.”, nainen sanoi sitten ja katsoi Jayaa varovasti. ”Hyvä on, mutsi”, Dal sanoi sitten hymyillen. ”Kiitos, kultaseni”, Syrena totesi hymyillen Dalialle takaisin.

Seuraavana aamuna Syrena heräsi pirteämpänä kuin koskaan. Hänellä oli hyvä tunne tästä, että hän voisi viimeinkin kertoa Jayalle, mikä tämä oli. Heillä olisi niin paljon puhuttavaa keskenään. Mutta toisaalta Syrena tiesi, että tämän jälkeen Jaya ei olisi enää hänen pikku tyttönsä. Tyttö tekisi omat päätöksensä elämässä, eikä hän voisi enää niihin paljon vaikuttaa vaikka haluaisi.



Auto matkan jälkeen he olivat viimein sitten Sunset Valleyn lauttarannassa. Jaya katseli ympärileen hiukan ujona. Mutta, joka askelmalla, jolla he lähestyivät merta, Jaya tunsi kuinka hänen sisällään oleva ääni rauhottui. He seisoivat hetken aivan hiljaa meren rannalla. Lopulta Syrena kuiskasi, ”Sinusta tuntuu kuin olisit kotona, eikö totta kultaseni?” Jaya katsoi hämmästyneenä äitiään ja nyökkäsi. ”Mä en käsitä miksi?”, Jaya sanoi ja tuijotti äitinsä valkoisia silmiä.



Syrena kääntyi tytärtään päin hymyillen varovasti. ”Jaya... Sinä et ole täysin ihminen ”, nainen totesi lopulta ja huokasi. ”Minun olisi pitänyt kertoa tämä aiemmin jo teille kaikille lapsille. Mutta olen oppinut ihmisyydestä sen, että he ovat valmiita tekemään kaikkensa perheessä eteen. Ainakin useimmat heistä. Olen pahoillani, että tämä tulee näin myöhään. En vain halunnut pilata sinun lapsuuttas,i Jaya-kulta”, Syrena puhui surullisena. ”Mitä sinä oikein nyt höpötät, äiti?”, Jaya naurahti vähän ja hän oikeastaan liikuttui kun huomasi, kuinka paljon hänen äitinsä oikeasti hänestä välitti. Selvästi, naisen oli vaikea kertoa tätä kaikkea hänelle.



Syrena katseli vaikeana jalkoihinsa, kunnes lopulta nosti katseensa Jayan kasvoihin. Hän katsoi nyt viimeistä kertaa tyttöä niin, että tämä ei tiennyt juuristaan. Kertomisen jälkeen kaikki olisi niin paljon vaikeampaa. Syrena saattoi puhua kokemuksesta. Hän oli Talasimscan takia menettänyt jo yhden lapsistaan. Ja hän ei missään nimessä halunnut, että se tapahtuisi enää ikinä uudestaan. ”Jaya... Minä olen merenneitoprinsessa. Rakastuin vuosia sitten ihmismieheen ja pyysin isääni muuttamaan minut ihmiseksi. Pyyntö oli kumminkin niin hölmö ja itsekäs, että isäni kirosi minut. Vasta kun merenneitogeenini olisivat kulkeneet kymmenen sukupolven lävitse voisimme palata kotiimme. Rakkaaseen mereen”, Syrena kertoi raskain sydämin tämän kaiken ja tarkkaili tyttärensä reaktiota. Jaya oli paikallaan, mutta hymy tytön kasvoilta oli kadonnut. Jaya alkoi pudistella päättään aivan kuin aavistavan tulevan. ”Merenneitogeenit kulkevat sinisen ihon mukana ja niinpä suvun jatkajan täytyy aina olla sini-ihoinen. Jaya... olen valinnut sinut jatkamaan sukuamme. Mutta sinun täytyy muistaa, että meidän salaisuutemme täytyy pysyä piilossa. On olemassa ryhmä nimeltään Talasimsca, joka haluaa tehdä meistä koe-eläimiä. Ryöstää oikeutemme elämään, normaaliin elämään, jonka täytyisi myös kuulua meille. He ovat valmiita jopa tappamaan, ettemme saastuttaisi ihmisrotua”, Syrena sai lopulta kertomuksensa loppuun ja katseli Jayaa, joka näytti lievästi järkyttyneeltä. Toisaalta, se ei olisi ihme. Uutinen oli melko järkyttävä ja iso, varsinkin kun eli muutenkin juuri vaihetta elämässä, jossa etsi itseään.



Lopulta Jayan kasvot vääntyivät vihasta. ”Mitä sä oikein ajattelit, harppu! Sun olisi pitänyt kertoa aiemmin!”, tyttö huusi eikä välittänyt vaikka muutamat ihmiset rannalla kiinnostuivatkin heidän sanailustaan. ”Sun takias Sam ja Dalia meinasi kuolla siinä palossa! Ja entä se myrkky?! Jos sä olisit kertonut aiemmin sitä ei olisi tapahtunut!”, tyttö rääkyi sen minkä kurkustaan sai. ”Tajuatko, että sä olisit voinut tuhota meidän kaikkien elämän tolla salailussa! Toi ei ole rakkautta toi on itsekkyyttä!”



Syrena ei ikinä ollut nähnyt Jayaa noin vihaisena. ”Mut.. mutt... mutta minä suojelin teitä. Oli parempi mitä vähemmän tiesitte. Ette tarvinneet elää jatkuvassa pelossa niinkuin minä”, Syrena yritti puolustella tekojaan tyttärelleen. Toisaalta, hän tiesi, että Jaya oli osittain oikeassa. Kumpa hän olisikin kertonut aiemmin, niin muut olisivat osanneet varoa edes hiukan.



Yhtä-äkkiä tyttö lähti juoksemaan pois äitinsä luolta. ”JAYA ODOTA!”, Syrena huudahti ja kääntyi tytön perään. ”JÄTÄ MUT RAUHAAN!”, Jaya huusi äidilleen. Hän ei halunnut, että hänen äitinsä näkisi hänen itkevän. Ihmiset tuijottivat kummissaan tyttöä, joka juoksi heidän ohitseen kyyneleet silmissä. Syrena jäi seisomaan hermostuneena rannalle. Mitä hän nyt tekisi? Jaya varmaan vihasi häntä, eikä mikään ihme. Syrena oli juuri rikkonut Jayan entisen elämän, tytön täytyisi miettiä nyt kaikki uudestaan. Syrena jos kuka tiesi, miltä tuntui kun matto tempaistiin alta juuri kun luuli kaiken olevan hyvin.

Jaya juoksenteli ympäri kaupunkia. Hän mietti äitinsä kertomaa tarinaa. Samalla siinä oli niin paljon järkeä ja samalla se tuntui ihan mielipuoliselta. Hän olisi puoliksi mereneito, joka oli kirottu hänen äitinsä takia. Nyt hänen täytyisi epäillä jokaista ihmistä, jonka kanssa hän jutteli. Juostessaan hän kumminkin huomasi, että ääni, joka hänen sisällään oli takonut oli vaiennut. Tätäkö se oli yrittänyt hänelle kertoa... Että hän oli erilainen, että hän oli joku friikki. Kyyneleet purkaantuivat taas tytön silmistä, kuinka kukaan voisi ikinä rakastaa häntä, jos tietäisi totuuden.



Tyttö oli juossut pitkään ja kaupungin läpi aivan toiselle laidalle, missä olivat Sunset Valley kaatopaikka sekä paikallinen elokuvastudio nimeltään Elävät kuvat. Hapenpuute alkoi jo polttaa tytön keuhkoissa ja nälkäkin kävi yllättävän ylivoimaiseksi. Jaya huomasi kumminkin vanhan näköisen pikaruokalan aivan tien sivussa ja näki kuinka eräs nainen meni sisään. Hän voisi mennä istumaan sinne ja selvitellä hetken ajatuksiaan.



Jaya kumminkin kävi vaihtamassa vaatteensa äkkiä eräässä autossa. Hänen mekkonsa kun haisi ihan hikiseltä ja autossa oli ollut juuri hänen kokoaan oleva hame ja paita. Tyttö jemmasi omat vaatteensa pusikkoon tien viereen ja lähti varmoin askelin sisälle päin. Kumminkin kokoajan kun hän lähestyi ulko-ovea hän tajusi, että paikka näytti aika autiolta ja huonokuntoiselta, aivan kuin se ei olisi vuosiin ollut käytössä.



Jaya pääsi sisälle ja tyrmistyi hiukan. Äskeinen nainen, jonka hän oli nähnyt tulevan sisään oli poissa. Hetken ajan tytön päässä kävi ajatus, oliko hän nähnyt kummituksen. Kumminkin hän pudisteli päätään rivakasti. Ei semmoisia ollut kuin hänen siskonsa jutuissa. ”Hu huu?”, Jaya rohkastui huutamaan ja jäi odottelemaan vastausta. Siinä samalla hän silmäili rakennelmaa ja tajuisi, että sitä ei todellakaan ollut käytetty vuosiin.



Äkkiä, aivan Jayan läheltä kuului hissin ääntä muistuttava bling. Tyttö säikähti todenteolla ja tuijotti oven läpi toiseen huoneeseen. Järki kirkui tytön takaraivossa, että tämän pitäisi juosta vielä kun kerkeäisi. Toisaalta hän oli utelias tietämään minne se juuri sisään tullut nainen oli hävinnyt. ”Huhuu?”, Jaya totesi ja työnsi sitten oven auki astuen toiseen huoneeseen kerättyään rohkeutta ensin hetken.



Jaya koki aikamoisen yllätyksen astuessaan seuraavaan huoneeseen. Se oli vessa. Vessa jossa oli ränsistynyt vanha hissi ja ihmisiä. Tumma nainen katsahti häneen olkansa yli ja Jaya nielaisi pienesti. Kuinka hän ei äsken ollut nähnyt sisällä ketään. Ilmeisesti hän oli katsonut väärästä kulmasta. Varovasti tyttö yritti hymyillä. ”Mene sinä vaan ensin, minä tulen sitten seuraavalla”, nainen totesi Jayalle ystävällisesti hymyillen. Tyttö nöykkäsi vaikka, hän ei yhtään tiennyt minne hän oli oikein joutumassa. Hän asteli hissiin vanhan naisen seuraksi ja nyökkäsi tälle tervehdykseksi.



Hissi oli pienen hetken päästä jo alhaalla ja ovet avautuivat. Vaistomaisesti sydän alkoi takoa Jayan rinnassa ja pakokauhu alkoi vallata mieltä. Vanha nainen katseli häntä ja tyttö vilkaisi hissin nappeja. ”Olet ilmeisesti uusi täällä?”, vanhus kysyi häneltä äkkiä ja Jaya katsahti tähän nyökäten varovasti. ”Sinulla ei ole mitään hätää täällä lapsikulta. Tämä paikka on teitä varten”, vanhus totesi hymyillen ja viittasi Jayaa astumaan pois hissistä. Keitä heitä varten, tyttö mietti samalla kun asteli käytävää pitkin huoneeseen.



Tytön silmät laajenivat ihmetyksestä kun hän tajusi, että paikka oli jonkin asteen baari tai ainakin lähellä sitä. Siellä oli lava, jossa tällä hetkellä esiintyi joku nainen soittaen kosketimia. Jaya oli tyrmistynyt ihastuksesta. Paikka oli ihanan tumma ja mystinen. Hän asteli varovasti sitten baaritiskille ja istui siihen katsellen ympärilleen lumoutuneena.



” Ja mitäs neidille laitetaan?”, baarimestari kysyi tullessaan Jayan kohdalle. Tyttö säpsähti hiukan. ”Ei kiitti mitään. Mä olen alaikäinen”, tyttö änkytti alkuun ja katseli sitten ympärilleen, kääntyen pian baarimestarin puoleen takaisin. ”Mikä tää paikka oikein on?”, Jaya kysyi innoissaan. Kaikki näyttivät niin iloisilta ja huolettomilta täällä. Baarimestari katseli Jayaa hetken ja hymähti ”Mä olen pahoillani, mä en voi kertoa sitä sulle. Sä olet uusi vielä”, mies totesi ja lähti palvelemaan muita asiakkaita jättäen Jayan rauhaan.



Tyttö ei edes peitellyt pientä pettynyttä hymyä kasvoillaan. Hän oli löytänyt jonkun paikan, jonkun joka toimi salassa joltain. Jaya paloi halusta tietää lisää paikasta. Se vanhus oli käytäytynyt niinkuin olisi tuntenut hänet. Jotain outoa tässä oli.



Jossain vaiheessa Jaya meni katselemaan lähemmin esiintyvää naista. Hän yritti kurkkia miehen takaa lavalle, joka yllättäen kääntyi sitten. ”Anteeksi”, Jayan suusta pääsi vaistomaisesti, sillä hän luuli astuneensa miehen kannoille tai jotain. ”Sä olet varmaan Dwynin tyttöjä... Se vanhin... Jaya eikö totta?”, mies totesi hymyillen tyttölle. Jaya valahti kalpeaksi ja tuijotti miestä hämillään. ”Kuinka sä tiesit?”, tyttö kysyi sitten ihmeissään ja hän ei voinut olla huomaamatta kuinka komealta toinen näytti. Jotenkin niin yliluonnolliselta ja kiehtovalta. Aina kun Jaya katsoi miehen silmiin hän tunsi itsensä jotenkin väsyneeksi.



Äkkiä mies nosti katseensa kattoon ja yritti olla katsomatta tyttöön. ”Sanotaanko näin, että kaikki tuntee sun äidin MTT:ssä”, mies kertoi hymyillen. Jayasta tuntui kuin hän olisi herännyt horroksesta. ”Se sama paikka, josta äidille tulee kirjeitä kokojan. Mikä ihme se on?”, tyttö innostui. Täältä hän selvästi saisi tietoa, jos vain haluaisi. ”Muukalaiset tervetuloa tänne -ryhmä. He suojelevat kaikenlaisia erilaisia olentoja, joita ajautuu eri kaupunkeihin. Oikein mukavaa väkeä, auttavat sopeutumaan yhteiskuntaan” mies totesi hymyillen edelleen ja katseli kattoa. ”Mutta nyt Jaya sun täytyy mennä, äitisi on huolissaan susta. Sä olet tärkeä teidän suvulle”, mies totesi. ”Kuinka sä oikein tiedät siitä?”, Jaya hämmästyi sitten, ”Sun täytyy kertoa mulle enemmän, mun täytyy tietää.” Mies pudisteli päättään hymyillen huvittuneesti. ”Kaikki aikanaan Jaya”, mies totesi ja hävisi äkkiä ihmispaljouteen. Tyttö oli ensin hämillään, mutta hän päätti totella toista ja lähteä viimeinkin kotiin.



Syrena ei ollut saanut kunnolla unta, sillä kello oli jo lähemmäs viisi aamulla, eikä Jaya vieläkään ollut tullut kotiin. Muulle perheelle nainen oli valehdellut, että oli antanut tytön mennä Samin ja Candyn luokse yöksi. Syrena oli kerennyt jo mielessään käydä kaikki mahdolliset kauhujutut mitä tytölle olisi voinut käydä. Ei naisen aamupalankaan teosta oikein tahtonut tulla mitään kun hän mietti samalla Jayaa.



Hetken päästä ulko-ovi avattiin varovasti ja Jaya asteli sisään. ”Luojalle kiitos! Sinä olet elossa”, Syrena hengähti nähdessään tyttärensä astelevan sisään. ”Missä sinä tyttörukka olet oikein ollut?”, Syrena ryntäsi kysymään toiselta samalla yrittäen halata tyttöä. Jaya vetäytyi erilleen äidistään. ”Mä en halua puhua sun kaa nyt”, Jaya ilmoitti ja meni nukkumaan pariksi tunniksi ennen koulun alkua.



Aamulla kaikki kolme istuivat koulubussissa tavalliseen tapaansa. ”Dal, miksi Jaya näyttää niin oudolta?”, Demyx kysyi siskoltaan, joka istui hänen vieressään. Dalia vilkaisi olkansa yli Jayaa, joka todellakin näytti olevan toisissa maailmoissa. Tyttö ei muistanut, että olisi ikinä nähnyt siskoaan niin mietteliäänä. ”Hän on varmaan väsynyt”, Dal lohdutti pikkuveljeään ja sipaisi tämän ruskeita hiuksia hymyillen.



Syrena kitki ja hoiti raskain mielin puutarhaansa. Jaya oli edellisenä päivänä tehnyt varsin selväksi sen, ettei aikonut jatkaa sukua, vaikka Syrena oli niin pyytänyt. Nyt hänen täytyisi siis valita jatkaja sitten Kirasta ja Kallasta. Toisaalta, hän voisi yrittää puhua tytölle vielä kerran, samalla kun kertoisi muulle perheelle mitä he olisivat. Jaya oli saanut hänet tajuamaan, etteivät he koskaan olisi turvassa. Eivät ennenkuin pääsisivät kotiin mereen.



Sinä päivänä Jaya oli mennyt rantaan miettimään koulun jälkeen. Hän ajatteli kaikkea sitä mitä hänen äitinsä oli hänelle kertonut. Lopulta tyttö nousi seisomaan ja katsoi vielä taakseen merelle, joka oli uskomattoman kaunis auringon alkaessa laskea horisontin taakse. Jaya tiesi, että tämän päätöksen jälkeen hänellä ei olisi enää mitään mahdollisuutta palata entiseen. Hän olisi valinnut elämänsä polun. Se, olisiko se oikea, sen näyttäisi vain aika.

Edellinen   Seuraava