~010~

Sinä iltana Jaya tuli kotiin myöhään. Hän oli nimittäin kävellyt Lauttarannasta kaupungin läpi miettien asioita. Syrena oli selvästi silminnähden helpottunut, kun tyttö tuli kotiin yhtenä kappaleena. Ennenkuin hänen äitinsä kerkesi alkaa saarnata hänelle, hän istutti naisen alas sohvalle. Jayalla olisi hyvin tärkeää kerrotavaa.



”Mä menin tänään Lauttarantaa miettimään. Siis kaikkea mitä sä kerroit mulle”, Jaya aloitti ja nosti sormensa mietteliäänä poskelleen. ”Niin?”, Syrena kysyi ja oli pian taas jännittynyt kuin kitaran kieli. ”Se olisi iso tehtävä... Ja mä tiedän, että myös Kira tai Kalla voisi periä sen”, tyttö jatkoi ja nainen nyökkäsi kevyesti. ”Sinä kultaseni tunnut niin oikealta vaihtoehdolta”, Syrena myönsi huokaisten syvään. ”Mä tiedän... Ja mä en halua kaataa tätä taakkaa kenenkään muun niskaan. Mä siis suostun yhdellä ehdolla”, Jaya myönsi ja Syrena oli pompata tytön kaulaan. ”Mitä vain kultaseni, sano vain”, Syrena naurahti helpottunena. ”Ei kerrota tästä vielä muille... Mä kerron sitten itse ja toivoisin, että sä et enää ikinä pitäisi mua nyt kakarana, joka ei osaa tehdä mitään. Äiti, mä olen sulle tärkeä, mutta myös minä itse voin tuhota itseni, muista se”, Jaya kertoi ehtonsa ja dramatisoi niitä vielä siihen päälle, mennen sitten nukkumaan. Syrena huokasi helpotuksesta, ainakin jatkaja suvulle olisi nyt selvillä. Niinpä hän voisi siirtyä toisen projektin kimppuun. Projektin minkä hän olis saanut Minnalta.



Kalla ja Kira elelivät viimeisiä päiviään taaperoina, joten Syrenalla alkoi olla kiire opettaa tyttöjä. Niinpä hän usein ottikin tytöt mukaansa puutarhaansa ja aina sopivassa välissä opetti heitä kävelemään ja puhumaan. Sitten kun muut tulivat kotiin, hän antoi opetusvastuun muille, siirtyen itse puutarhansa kimppuun todenteolla. Syrenan elämä ei oikein muodostunut mistään muusta kuin lastenhoidosta ja puutarhasta. Kieltämättä vuosia sitten lähtiessään merestä, hän oli kuvitellut ihmiselämän niin toisenlaiseksi.



Pitkästä aikaa Syrenalla ja Leightonilla alkoi olla myös aikaa toisilleen ja he ottivatkin siitä kaiken irti, niin arkielämässä kuin makuuhuoneessa muun perheen nukkuessa. Syrena myös uskoi siihen, että hän oli tarpeeksi vanha, ettei lapsia enää tulisi joten nainen ei enää edes yrittänyt suojautua raskauksia vastaan mitenkään.

Viikot vierivät ja pian juhlittiinkin Kallan ja Kiran synttäreitä. Jälleen kerran syntymäpäivät vietettiin ilman kakkuja, vaikka rahaa olisi ollutkin nyt enemmän. Siitä oli tullut pinttynyt tapa, ettei kakkuja tarvittu synttäreille. Syrena ei edes tajunnut mitä hienoa niissä oli. Mutta Leighton aina tuntui olevan pettynyt kun lapset eivät saaneet kakkuja. Taisi mies itse vain toivoa sitä.



Seuraavana aamuna Kira istuikin jo ensimmäisenä koulubussissa odottaen jännittyneenä ensimmäistä koulupäiväänsä. Hän oli saanut kasvaessaan kolmanneksi piirteekseen ruutukammon, joka oli huonompi homma kun mietittiin, että kaikki muut Dwyneistä olivat aikamoisia television käyttäjiä, eikä tytöilläkään ollut oikein mitään leluja vielä.



Kallan kolmas piirre oli taas epäonninen, joka näkyi jo heti ensimmäisenä koulupäivänä, kun hän nukkui pommiin ja myöhästyi bussista. Saisipa nähdä mitä tytön elämästä vielä tulisi. Ihme kyllä muuten ensimmäinen päivä meni hienosti, tyttö sai kavereitakin ja toi niistä yhden jopa heti kotiin. Mutta poika taisi tulla sen takia, että oli Demyxin parhaita kavereita.



Pari päivää myöhemmin Syrena istui telkkarin ääressä nauttien rauhallisesta aamustaan. Oli mukavan rauhaisaa kun kaikki muut olivat koululla. Nainen mietti samalla syödessään tulevia Leightonin syntymäpäiviä ja siinä sivussa omiaankin, kun hän tunsi pahanolon hyökkäävän yllättäen.



Syrena juoksi vessaan ja antoi kaiken tulla ylös. Hän oksensi jonkun aikaa ennen kuin olo vähän helpotti. Nainen oli hetken maassa ja äkkiä hänelle välähti.



Nainen nousi ylös pidelleen päättään. ”Voi ei. Älä anna mun olla raskaana taas”, Syrena voihkaisi. Hän oli juuri saanut kasvatettua Kiran ja Kallan pois taaperoiästä. Pian Leighton täyttäisi 70 vuotta ja hän siihen perään. Miten ikinä lapselle voisi tulla hyvä elämä niin vanhojen vanhempien kanssa. Lapsesta tulisi iltatähti ihan kirjaimellisesti, jos heitä olisi siunattu vielä yhdellä lapsella.



Jaya oli alkanut puhua aina koulun bussimatkan kännykäänsä. Heti kun tyttö pääsi kotipihaan, lopetti hän mystiset puhelunsa. Varsinkin Demyx oli kiinnittänyt tähän outoon tapaan huomiota. Ja myös Daliaa alkoi pikku hiljaa ihmetyttämään se, miksei tyttö uskaltanut jatkaa puheluita kotona.



Eräänä päivänä Dalia päätti ottaa puheeksi siskonsa oudot puhelut, kun he tekivät läksyjä yhdessä. ”Mitä ihmettä ne puhelut oikein on Jaya?”, Dalia aloitti pienen hiljaisuuden jälkeen ja sai siskoltaan osakseen kärttyisän katseen. ”Jos et sä kerro mä kielin äidille... Mitähän se tykkäisi kun sen kultatyttö harrastaa semmoista”, Dal jatkoi ja hymyili vienosti. ”Hyvä on”, Jaya kivahti ja madalsi ääntään jatkaen, ”Me soitellaan yhden miehen kanssa , jonka mä tapasin baarissa. Silloin kun olin muka Samilla yötä, kun tulin aamusta, muistatko?”



”No vau. Ei olisi susta kyllä uskonut”, Dalia naurahti ja hän innostui. ”Kuinka sä oikein pääsit sisään? Onko mies komee? Aiotko sä mennä uusiksi?”, tytön suusta pääsi kysymysten tulva. Dalia oli todellakin yllättynyt siskonsa tempauksesta, sillä oli luullut, että hän oli perheen villikko.



”Aion mennä uudestaan. Koska mun täytyy tietää asioita”, Jaya tunnusti sitten. ”Kunhan vaan saan vähän enemmän tietoa siitä paikasta, sen takia mä soittelenkin sen miehen kanssa”, hän jatkoi sitten ja puraisi hermostuneesti kynänsä päätä. ”Ja Dalia... Et kerro tästä kenellekään. Tää on mun salaisuus, mun juttu ymmärrätkö?”, Jaya painotti siskolleen, joka sitten nyökkäsi hiukan pettyneenä.



Eräänä aamuna Leighton kiinnitti huomionsa vaimonsa varsin huvittavaan asu valintaan. ”Kultaseni, tuollainen tyyli sopisi varmaan teini-ikäiselle, mutta sinä näytit kauniilta vanhoissa vaatteissasi”, mies totesi ja oli nousemassa sohvalta. ”Kyllähän minä pitäisin niitä, jos ne vielä menisivät raskaana olevalle”, Syrena pamautti pomminsa vähemmän hienostuneesti kuin aikaisemmilla kerroilla. Tällä kertaa jopa Syrena oli sitä mieltä että raskaudesta kertomisesta oli mennyt hohto jo Demyxin kohdalla.



”Raskaana”, Leighton puuskahti samalla kun istahti takaisin sohvalle. He eivät olleet todellakaan suunnitelleet enää lapsia. Miehenkin haave oli saada enintään viisi lasta ja nyt hänellä oli varsinainen katras niitä. Sam, Jaya, Dalia, Demyx, Kira, Kalla ja nyt vielä tuleva. Tai pahimmassa tapauksessa tulevat. Miten ihmeessä he pärjäisivät vanhempina kun pian kun molemmat täyttäisivät 70-vuotta.



Jäi miehen harteille kertoa muille tulevasta iltatähdestä. Demyx ei ollut todellakaan mielissään asiasta. ”Saanko mä taas siskon?”, poika kysyi hädissään isältään. ”Tai veljen. Emme tiedä vielä”, Leighton sanoi sitten hieman harmistuneena. ”Okei. Mutta mä haluan osallistua niihin yksityiskoulun pääsykokeisiin. Joohan, isä?”, Demyx sanoi ja huokasi, ”Mä en todellakaan halua jäädä tänne kun tänne tulee taas vauva.” Leighton nyökkäsi syvään, hän ymmärsi varsin hyvin Demyxiä, poika oli taaperoiän jälkeen aivan huomiotta siskojensa takia.



Leightonin syntymäpäivät vietettiin kaikessa hijaisuudessa ja mies ei jäänyt eläkkeelle vielä. Hän halusi ehdottomasti jatkaa rakastamassa työpaikassaan ja omien lapsiensa lähellä. Lapsien mielestä heidän isänsä ei ollut enää todellakaan se charmikas mies mitä hän oli aikaisemmin ollut. Leighton näytti heistä nyt melkein joulupukilta. Mies kumminkin oli tyytyväinen omaan ulkonäköönsä ja siihen, että tukka oli vielä pysynyt päässä.



Syrena alkoi olla viimeisillään raskaana. Hän toivoi vain, että synnytys menisi mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Hän ei halunnut, että se kestäisi kauhean kauan. Toisaalta olihan hän Kiran ja Kallankin saattanut maailmaan aika nopeasti, joten tuskin tämäkään synnytys kauan kestäisi.

Syrena päätti sitten alkaa synnyttämään kesken Demyxin synttäreiden, joten Leighton ja Syrena suunnistivat sairaalalle muun perheen jäädessä juhlimaan Demyxiä.



Pojasta kasvoikin uskomattoman komea tapaus ja varsinkin Dalia vitsaili, että oli harmi, että poika oli hänen veljensä. Muuten tyttö olisi iskenyt heti kiinni toiseen. Demyxista ja Daliasta oli viime päivien aikana tullut erittäin hyviä ystäviä ja todella läheisiä. Demyx oli myös ominut isovelipuolensa Samin roolin nyt. Hänen täytyisi suojella siskojaan innokkailta faneilta ja vähän muiltakin. Neljänneksi piirteekseen poika sai kasvissyöjän, joten hän seurasi äitinsä periaatteita siinä mielessä.



Tuntien päästä yöllä Syrena ja Leighton seisoivat sairaalan edessä odottamassa taksia. ”Katso nyt häntä. Hän on niin pieni”, Syrena sanoi onnellisena leikittäen pientä poikaansa. ”Onhan hän. Minkä me annamme pojalle nimeksi?”, mies kysyi sitten väsyneenä, ikä alkoi todellakin tehdä tehtävänsä Leightonin kohdalla. ”Hän on Rahim”, Syrena päätti hymyillen ja nosti pojan paremmin syliinsä. Rahimin ensimmäiset piirteet olivat kurinalainen ja kaikesta kiinnostunut.



Koska Syrena keskittyi vauvaan ja Leighton yritti saada ylennystä, jäivät kotityöt vanhemman nuorison hoidettavaksi. ”Oletko sä tosiaan hakenut vapaan oppimisen kouluun?”, Dalia kysyi yrittäessään aukaista jälleen kerran tukossa olevaa vessanpönttöä. ”Olen, tulokset on muutaman päivän päästä lehdessä. En mä voi tännekään jäädä vaikka haluisin. Meillä on niin vähän tilaa”, Demyx sanoi hinkatessaan lautasia puhtaaksi. ”Toi on kyllä totta”, Dalia myönsi surullisena. Hänellä oli jo nyt ikävä veljeään.

Demyx oli laittanut merkille, että Jaya lähti usein hyvin puettuna kaupungille aina iltaisin. Tyttö viipyi usein melkein nukkumaanmenoaikaan asti. Demyx oli yrittänyt udella Dalialta liittyivätkö oudot puhelut katoamisiin, mutta tyttö ei ollut suostunut kertomaan mitään.



Perjantai-iltana Jaya taas astui ulos hienoissa vaatteissaan ja katsoi muita sisaruksiaan, jotka olivat ulkona. Kerrankin hänen vanhempansa olivat kaupungilla juhlimassa. ”Mä meen nyt, yritän palata ennen vanhempia”, Jaya ilmoitti muille astuen sitten taksiin, joka oli tullut hakemaan häntä.



Kun taksi oli tarpeeksi kaukana, Demyx nousi nopeasti seisomaan paikaltaan. ”Mä lähden perään”, poika ilmoitti ja sai Dalian tukehtumaan melkein ruokaansa. ”No etkä mene”, tyttö kivahti vihaisena veljelleen. Demyx tuijotti hetken siskoaan ihmeissään. ”Tarkotan, kai sä tajuat mikä huuto siitä syntyy Jayalta, jos se saa sut kiinni. Ja jos siihen päälle viel porukoille jäätte molemmat kiinni”, tyttö paasasi ja hyörysi kuin teepannu. ”Jooh, mutta mun on pakko mennä. Äiti kerto mulle kuinka tärkeä Jaya on meidän suvulle, säkin tiedät, Dal. Jos jotain sattuu...”, Demyx puhui hiljaa, niin etteivät hänen pienemmät siskonsa kuulleet. Huokaisten Dal nyökkäsi lopulta. Hän katuisi tätä vielä.



Demyx oli vaihtanut vaatteensa myös ja seurannut siskonsa taksia vanhalle pikaruokalalle. Poika yritti hiippailla mahdollisimman huomaamattomasti siskonsa takana, mutta hän oli jäädä melkein kiinni astuessaan sisään ja siinä Jaya seisoi toisessa huoneessa ovi auki. Lopulta tyttö astui hissiin ja Demyx odotteli suosiolla hetken ennenkuin meni myös.



Alas päästyään poika tajusi, että kyseessä oli jokin baari tai illanvietto paikka. Oli uskomattoman hiljaista vielä tähän aikaan. Paikalla ei ollut ketään muita kuin joku pianisti nainen, baarimikko ja he. Jaya näytti keskustelevan tottuneesti tyypin kanssa tiskin takana. Demyxin täytyi myöntää, ettei hän ikinä ollut nähnyt siskoaan noin onnellisena, ei edes koulussa. Täällä tyttö suorastaan hehkui. Silti Jaya oli vielä alaikäinen.



Demyx keräsi kaiken rohkautensa ja asteli siskoaan päin. ”No niin, eiköhän me mennä kotiin Jaya?”, Demyx totesi sitten melkein siskonsa takana. Tyttö käänsi päänsä ja hänen hymynsä vaihtui ihmetykseen. ”Demyx!”, hän kiljahti hämmästyneenä. ”Niin”, poika sanoi sitten ja jäi seisomaan siskonsa taakse. ”Dem, mä voin selittää ihan oikeasti voin”, Jaya sanoi laskeutuessaan baarituolilta ja koski veljensä olkapäättä hellästi. ”Tule mennään juttelemaan tuonne”, tyttö sanoi ja osoitti sohvaa nurkassa.



Kaksikko istui sohvalle ja ensin oli hiljaista, kunnes poika sitten avasi suunsa. ”Jaya mitä sä oikein ajattelit? Sä olet alaikäinen. Ja se kuinka tärkeä sä olet äidille ja meille kaikille. Meidän suku kuolee ilman sua”, Demyx sanoi hiukan suuttuneena. ”On niillä Kira ja Kalla varalta”, Jaya totesi ja synkistyi hiukan. ”Dem, sä et ymmärrä, sä tuomitset liian nopeasti kuten ihmiset aina”, Jaya totesi pienen hiljaisuuden jälkeen. ”Kuinka niin?”, poika kysyi hiukan hämillään.



Tyttö huokasi ja käänsi katseensa pois pojasta. ”Tämä paikka... Tämä on MTT-yhdistyksen perustama illanvietto paikka meille. Meille, jotka olemme erilaisia. Täällä me voimme tavata oman kaltaisiamme ja niitä joiden suvussa on muukalaisia. Meillä kaikilla on se yhteistä, että Talasimsca jahtaa meitä ja sukujamme. Tämä on ainoa paikka, jossa voimme unohtaa hetkeksi piileskelyn ja pelon ja olla mitä olemme Dem”, Jaya kertoi ja melkein itki. ”Mä en tiennyt... Mä olin vain huolissani susta”, Dem yritti varovasti lohduttaa siskoaan. ”Mä tiedän Dem. Mutta mä tiedän myös sen, että äiti ajattelisi samalla tavalla kuin sä, että täällä on vaarallista.”, Jaya sanoi surullisena.



Hetken Demyx oli hiljaa. ”No... jos tää on sulle oikeasti noin tärkeää, mä en kerro äidille”, poika sanoi lopulta ja hänen siskonsa käänsi iloisena katseensa häneen. ”Oikeastiko?”, Jaya kysyi helpottuneena. ”Mitä se asia mulle kuuluu. Tärkeintä on että sä olet onnellinen Jaya” Demyx totesi hymyillen ja tyttö nyökkäsi helpottuneena. ”Ja mulla on täällä paljon ystäviä ja tuttuja”, Jaya lisäsi hymyillen. ”Jotka pitävät susta huolta”, Demyx vahvisti ja hymyili jo itsekin enemmän. ”Mutta nyt meidän on pakko mennä kotiin. Jos mutsi on jo kotona, me ollaan pulassa”, Demyx sanoi ja nappasi siskonsa kädestä kiinni. ”Totta”, tyttö vahvisti ja vilkutti Floralle ja vakiobaarimikolle.

Jaya ja Demyx juttelivat paljon taksissa kotimatkalla. Demyx halusi tietää baarista ja oudoista soitoista enemmän ja niinpä pojasta tuli ainut, joka sai tietää, että Jaya oli hieman kiinnostunut tästä vampyyrimiehestä. Mutta vieläkään mies ei ollut kertonut tytölle nimeään ja usein mies kehoittikin tyttöä unohtamaan hänet romanttisessa mielessä. Kaksikko astui nauraen ulos taksista ja maksoi matkan, lähtien kohti ulko-ovea, joka aukesi nopeasti heidän edessään.



”Missä ihmeessä te olette olleet?”, Syrena henkäisi ja tuijotti kaksikkoa. ”Me ollaan pulassa.”, Demyx kuiskasi siskolleen ja Jaya katsoi poikaan nielaisten. ”Teillä on paras olla hyvä selitys tälle kotiintuloajalle, sillä poliisikin etsii teitä” Syrena murahti vihaisena. ”Me ollaan niin kusessa”, Jaya sanoi ääneen ja tuijotti äitinsä vihaisiin silmiin.

Edellinen   Seuraava