Nainen oli kokopäivän kerännyt rohkeutta rannalla. Hänen tarvitsisi vain kävellä tien yli ja pimpottaa erään talon ovikelloa ja kertoa sille miehelle, että he olisivat toistensa helmet. Että he olisivat yhdessä lopun ikäänsä. Päivän aikana kuumentunut hiekka tuntui vieläkin lämpimältä paljaita jalkoja vasten, mutta mikään ei estäisi Syrenaa saamasta elämänsä miestä.
Syrena käveli hitaasti asvaltin yli ja katseli taloa. Hän oli usein nähnyt sen rannalta, mutta ei koskaan näin läheltä. Se melkein salpasi hänen hengityksensä. Nainen rakasti kaikkea mitä tällä kuivalla maalla oli tarjota. Syrena katseli pihaa ja nosti sitten katseensa terassille. Siellä hän oli usein nähnyt miehen maalaamassa. Nainen alkoi jo miettiä kuinka hän nojailisi kaiteeseen ja ranta sekä meri avautuisivat hänen takanaan ja mies maalaisi hänet. Hän olisi muusa, oman rakkaansa ainoa oikea muusa.
Nainen asteli kuistille ja katseli ympärilleen. Äkkiä hän tajusi, ettei talon sisältä kuulunut ääniä. Hän vilkuili ympärilleen ja kuuli kuinka heinäsirkat sirittivät ja kuinka kaempana aallot löivät rantaan tasaisen tuudittavana. Syrena mietti hetken, mitä ihmettä tämä nyt oli. Eikö mies enää asunutkaan täällä. Vastahan hän oli toissa päivänä nähnyt miehen.
Hän rohkaisi itsensä ja kurkisti ikkunasta sisään. Kyllä talossa oli edelleen kaikki tavarat paikoillaan. Melkein valkoisten silmien katse kulki huoneessa ja esineissä.Oi miten kauniita ne olivat. Syrena ei enää katunut ollenkaan, että oli ihminen nyt. Katse kiinnittyi outoon mustaan laatikkoon.
”Tuollaisen minä haluan vaikka en tiedä mikä se edes on”, hän ajatteli tuijottaessaan suurta telkkaria olohuoneessa.
Nainen mietti hetken ja huokasi syvään. Mies ei ilmeisesti ollut kotona. Hän huomasi aurinkotuolin ja päätti mennä siihen odottelemaan. Kyllä mies kohta tulisi varmasti. Syrenan keho oli edelleen väsynyt loitsusta, jonka hänen isänsä oli tehnyt ja asento tuntui rentouttavan häntä. Vielä kun hän kuulosteli rauhallista aaltojen laulua mereltä.
Eipä mennyt pitkään kun raskaan päivän koitokset voittivat. Naisen silmäluomet painuivat kiinni ja hän nukahti. Sirkat soittivat hiljaista musiikkiaan ja meri lauloi edelleen jossain kaukana. Unessaan Syrena vietti aikaa tulevan ihmispuoliskonsa kanssa.
Iloiset auringon säteet osuivat sinisille silmäluomille. Syrena raotti hiukan silmäänsä ja korviin kantautui linnun laulua. Hän maiskautti pari kertaa suuttaan. Pikku hiljaa muisti alkoi palailemaan ja hän hätkähti hereille. Kauheata, hän oli nukkunut sen miehen terassilla. Sisältä kantautuva kattiloiden kolina kumminkin valpasti hänet.
Nainen nousi seisomaan ja käveli ovelle. Hän nielaisi ja tuijotti ovikelloa. Miten hän sanoisi miehelle. Useita kymmeniä ajatuksia pyöri hänen päässään mutta kuin konemaisesti, hän painoi ovikelloa. Syrena olisi tehnyt mieli juosta nyt karkuun. Hän ei ikinä ollut tuntenut tälläistä tunnetta, johtuiko tämäkin hänen ihmisyydestään?
Syrena ei kerinnyt juosta yhtään minnekkään. Ovi aukesi ja terassille astui mustatukkainen nainen. Ensin naisen ilme venähti kun hän näki Syrenen, mutta ilmeisesti hyvän kasvatuksen saanut nainen onnistui taikomaan kasvoilleen taas normaalin hymyn.
”Hei, tule sisään, teen juuri aamupalaa, voit kertoa siellä, mitä kauppaat. Upea asu muuten, varma myyntikikka”, nainen totesi ja meni sisälle viittoen Syrenan sisään perässään. Epävarmoin askelin hän lähti sisälle ja katsahti asuaan, mitä nainen oli oikein tarkoittanut? Hänellähän oli päällä pienet kangaspalat, joillaisia hän oli nähnyt naisilla rannalla.
Syrena pysähtyi eteiseen ja katseli lumoontuneena asuntoa, se oli upea. Paljon kaikkia juttuja, joiden tarkoitusta hän ei tiennyt, mutta ne olivat ihmeellisiä. Hänen katseensa kiinnittyi stereoihin. Tuollaiset hän oli nähnyt porukalla rannalla. Niiden sisällä oli orkesti aina. Syrenan kasvoille levisi hymy.
”Miten voin auttaa?”, nainen palasi pian keittiöstä ja hymyili ystävällisesti Syrenalle, vaikkakin naisen silmät kertoivat, että hänen mielestään Syrena oli jokin halpa heitukka.
”Tulin kertomaan sille miehelle, että rakastan häntä ja että hän on puuttuva helmeni”, Syrena kuiskasi ja punastui hiukan. Mutta hän hämmästyi kun naisen naama venähti.
”Voisitko kutsua veljesi siis tänne?”, Syrena kysyi ja yritti hymyillä varovasti.
”Hän on minun kihlattuni ja meillä on pian häät!”, nainen kimpaantui ja alkoi riehua.
”Mikä ihmeen halpa rantaletukka sinäkin olet!” huuto vain jatkui ja nainen yritti käydä Syrenan päälle.
”Odotatko sinä Hankille lasta vai miksi oikein tulit?!”
Syrenan sydän tuntui pysähtyvän. Hänen miehensä.... Oli luvattu tälle ihmisnaiselle.
”Anteeksi... ei ... siis tarkoitan...”, Syrena änkytti ja tuijotti naiseen, joka riehui hänen edessään.
”Minä...”, Syrena yritti löytää sanoja, mutta hänen rintaansa pisti. Hänen miehensä oli... Hän ei voisi saada tätä ainoaa puuttuvaa helmeään.
”Anteeksi....”, Syrena sanoi ja nielaisi.
Syrena ryntäsi äkkiä talosta ulos juosten. Rintaan pisti ja silmiin tuli kyyneleitä väkisin. Hän ei voisi saada sitä ihanaa miestä, jonka takia hän oli jättänyt kaiken. Tämä oli niin väärin... Hän oli prinsessa ja hänen kuuluisi saada kaikki.
Syrena juoksi katuja pitkin ajatukset sekaisina. Hän tajusi että ihmiset tuijottivat häntä, osa nuorista miehistä kyllä vihelteli hänen peräänsä. Hän kuuli myös joidenkin naisten puhuvan nimityksillä, joita ei ollut kuullut. Hutsu, jakari, hoora... Syrena ei ymmärtänyt mistä kaikki tämä johtui. Lopulta eräs nuori mies totesi Syrenalle, että tämän kannattaisi käydä laittamassa vaatteet päälle, sillä juorut kulkivat Sunset Valleyssä äkkiä. Mies myös sujautti Syrenalle numeronsa.
Pitkän aikaa harhailtuaan kävellen Syrena viimein löysi sitten sen paikan, josta hän voisi ostaa vaatteet. Vaikka nainen ei ihan täysin ymmärtänyt, miksei hän voinut liikkua näin pienillä vaatekappaleilla. Käyttiväthän ihmisnaisetkin tämmöisiä rannalla. Joinakin päivinä hän oli nähnyt jopa naisia, joilla ei ollut mitään rintojen päällä. Sekin olisi ollut siis Syrenelle luonnollista.
Kokeiltuaan ystävällisen naisen kanssa useita asukokonaisuuksia, Syrena löysi lopulta mieluisen. Myyjä oli kyllä jälleen vihjaillut, että Syrena saattaisi näyttää maksulliselta niissä. Mutta ne olisivat hyvät bilevaatteet kuulema. Lopulta myyjä sanoi hymyilen,”70 simoleonia”.
Syrena parka joutui taas melkein ongelmiin, kun hän ei tiennyt mitä simoleonit olivat. Onneksi sitten lopulta eräs nainen lupautui maksamaan Syrenan ostokset ja ohjasi naisen ulos. Tämä oli oikeasti ensimmäinen ihminen, joka oli hänelle kiltti. Naista alkoi jo harmittaa, että hänen glamour kuvitelmansa ihmisistä alkoi musertua pala palalta.
”Hei nimeni on Minna.”, nainen esittäytyi ja Syrena hymyili.
”Syrena”, hän totesi ja katseli sitten sisälle. ”Mitä ihmettä ne värjätyt paperit olivat?”
Minna nauroi hetken ja katsoi sitten varovasti hymyilen Syrenaa.
”Et taida olla ihan tältä planeetalta, mutta älä huoli tyttökulta selitän sinulle. Minusta olisi mukavaa, jos voisimme ystävystyä ”, Minna totesi hymyilen ja ohjasi Syrenan istumaan kertoen tälle sitten perusasiat ihmismaailmassa elämisestä.
Syrena oli päästä pyörällään kun Minnan piti lähteä. Oli hirveän paljon kaikkea mitä tarvittiin peruselämiseen, työpaikka, josta sai niitä simoleoneja, joilla pystyi maksamaan kaiken. Ja asuntoja ei saanutkaan noin vaan ottaa, vaan ne piti hakea kaupungintalolta. Ja ihmiset karsastivat häntä siitä sen takia, että hän näytti... Syrena ei edes halunnut enää ajatella sitä sanaa. Mutta mieli pirteänä hän sitten päätti lähteä etsimään niitä töitä.
Ensimmäisenä nainen kävi paikallisella paloasemalla, jossa olevat ihmiset, miehet ja naiset, nauroivat hänet ulos. Eräs nainen myös huusi hänen peräänsä, että hän ei olisi kauan turvassa. Syrena ei saanut töitä palonaisena mutta häntä häiritsivät naisen sanat. Miltä hän ei olisi kauan turvassa?
Syrena yritti ja yritti. Mutta kaikista paikoista vastaus oli ei. Monet näyttivät pelkäävän hänen erikoista ihonväriään ja silmiään. Vaikka Syrena kuinka yritti vakuuttaa, että se oli vain väri, että muuten hän oli kuin he, ei mikään auttanut. Ei ein perään alkoi masentaa naista.
Hän kävi koululta kysymässä, mutta sielläkin todettiin, että naisen vapaa-ajan tyyli saattaisi antaa oppilaille moraalisesti väärän kuvan. Vaikka he olisivatkin muuten ottaneet Syrenan mielellään. Koska he halusivat kasvattaa lapsista sellaisia, ettei ketään syrjitä ja rehtorin mielestä Syrena olisi malliesimerkki suurista poikkeavuuksista ihmisistä.
Lopulta naista onnisti ja hän onnistui saamaan osa-aikaisen työn kylpyläasiantuntijana. Johtaja oli nimittäin ihastunut Syrenan tietämykseen muta-ja mineraalikylvyistä sekä Syrenan suuresta kiinnostuksesta veteen. Lisäksi Syrenan kaltainen kävelevä ”maskotti” toisi heille varmasti lisää asiakkaita. Nyt hänellä oli työ, vielä puuttuisi asunto, ei siis muuta kuin kohti kaupungintaloa.
Nainen suunnisti kaupungintalolle. Hän katseli suurta rakennusta, se oli suuri ja vaikuttava. Minna oli kertonut, että täällä tehtiin kaupungin suurimmat päätökset. Että jos Syrena onnistuisi saamaan itsensä sinne sisälle töihin, hän voisi auttaa heitä kaikkia. "Mitä kaikkia?", hän oli ihmetellyt, eikö Syrena ollutkaan ainoa merenneito Sunset Valleyssä? Mutta Minna oli luvannut selittää kaiken myöhemmin. Kuhan olisi sen aika.
Syrenan ilme ei ollu iloinen, kun hän tuli kirkkaaseen valoon takaisin. Hän oli kyllä onnistunut saamaan asunnon. Tai pikemminkin tontin. Pormestari, oli ”myynyt” tontin Syrenalle sillä ehdolla, ettei hän ottaisikaan töitä vastaan kaupungintalolta vaikka saisi. Ensin Syrena oli epäillyt. Mutta kun mies oli alkanut sitten uhkailla ja lisäillä tontiin etuja kuten, että Syrena saisi sen ilmaiseksi, hänen oli ollut pakko suostua. Tuolla sisällä nainen oli tajunnut, että tässä kaupungissa oli ihmisiä, jotka vainoaisivat aina häntä ja hänen jälkeläisiään.
Ilta oli kääntynyt jo melkein yöksi kun nainen pääsi viimein tontilleen. Siellä oli pieni vaja rakennus, josta pormestari oli kertonut. Kaiken tämän hän oli saanut ilmaiseksi, kun oli luvannut, ettei koskaan kukaan hänen suvustaan menisi töihin kaupungintalolle. Nainen katseli tonttia. Ainakin nyt alkuun hän pitäisi sopimuksesta kiinni.
Hänen ”talonsa” ei ollut kummoinen, hän huomasi sen asian astuessaan sisään. Mutta alkuun se kelpaisi hänelle. Siellä oli jääkaappi, liesi, suihku ja vessa. Sohvakin, jossa hän voisi nukkua oli kunnon lisä. Hän oli luvannut soittaa Minnalle vielä illalla, mutta nyt hän oli niin väsynyt tästä päivästä, että hän halusi vain nukkua.
Syrena kävi pitkäkseen sohvalle ja päässä pyöri taas kaikkea. Mitä ne pahat ihmiset hänelle haluaisivat tehdä? Mihin hän olikaan sekaantumassa? Mikseivät ihmiset olleetkaan sellaisia kun hän oli luullut? Ensimmäistä kertaa koti-ikävä painoi suurena ja tappavana Syrenan rintaa vasten. Hänellä olisi vielä pitkä matka, että hän sopeutuisi. Hiukan ennen nukahtamistaan hän ajatteli vain yhtä asiaa... Mitä jos hän ei löytäisikään puolisoa ja kuolisikin yksin...
Edellinen Seuraava
Eipä mennyt pitkään kun raskaan päivän koitokset voittivat. Naisen silmäluomet painuivat kiinni ja hän nukahti. Sirkat soittivat hiljaista musiikkiaan ja meri lauloi edelleen jossain kaukana. Unessaan Syrena vietti aikaa tulevan ihmispuoliskonsa kanssa.
Iloiset auringon säteet osuivat sinisille silmäluomille. Syrena raotti hiukan silmäänsä ja korviin kantautui linnun laulua. Hän maiskautti pari kertaa suuttaan. Pikku hiljaa muisti alkoi palailemaan ja hän hätkähti hereille. Kauheata, hän oli nukkunut sen miehen terassilla. Sisältä kantautuva kattiloiden kolina kumminkin valpasti hänet.
Nainen nousi seisomaan ja käveli ovelle. Hän nielaisi ja tuijotti ovikelloa. Miten hän sanoisi miehelle. Useita kymmeniä ajatuksia pyöri hänen päässään mutta kuin konemaisesti, hän painoi ovikelloa. Syrena olisi tehnyt mieli juosta nyt karkuun. Hän ei ikinä ollut tuntenut tälläistä tunnetta, johtuiko tämäkin hänen ihmisyydestään?
Syrena ei kerinnyt juosta yhtään minnekkään. Ovi aukesi ja terassille astui mustatukkainen nainen. Ensin naisen ilme venähti kun hän näki Syrenen, mutta ilmeisesti hyvän kasvatuksen saanut nainen onnistui taikomaan kasvoilleen taas normaalin hymyn.
”Hei, tule sisään, teen juuri aamupalaa, voit kertoa siellä, mitä kauppaat. Upea asu muuten, varma myyntikikka”, nainen totesi ja meni sisälle viittoen Syrenan sisään perässään. Epävarmoin askelin hän lähti sisälle ja katsahti asuaan, mitä nainen oli oikein tarkoittanut? Hänellähän oli päällä pienet kangaspalat, joillaisia hän oli nähnyt naisilla rannalla.
Syrena pysähtyi eteiseen ja katseli lumoontuneena asuntoa, se oli upea. Paljon kaikkia juttuja, joiden tarkoitusta hän ei tiennyt, mutta ne olivat ihmeellisiä. Hänen katseensa kiinnittyi stereoihin. Tuollaiset hän oli nähnyt porukalla rannalla. Niiden sisällä oli orkesti aina. Syrenan kasvoille levisi hymy.
”Miten voin auttaa?”, nainen palasi pian keittiöstä ja hymyili ystävällisesti Syrenalle, vaikkakin naisen silmät kertoivat, että hänen mielestään Syrena oli jokin halpa heitukka.
”Tulin kertomaan sille miehelle, että rakastan häntä ja että hän on puuttuva helmeni”, Syrena kuiskasi ja punastui hiukan. Mutta hän hämmästyi kun naisen naama venähti.
”Voisitko kutsua veljesi siis tänne?”, Syrena kysyi ja yritti hymyillä varovasti.
”Hän on minun kihlattuni ja meillä on pian häät!”, nainen kimpaantui ja alkoi riehua.
”Mikä ihmeen halpa rantaletukka sinäkin olet!” huuto vain jatkui ja nainen yritti käydä Syrenan päälle.
”Odotatko sinä Hankille lasta vai miksi oikein tulit?!”
Syrenan sydän tuntui pysähtyvän. Hänen miehensä.... Oli luvattu tälle ihmisnaiselle.
”Anteeksi... ei ... siis tarkoitan...”, Syrena änkytti ja tuijotti naiseen, joka riehui hänen edessään.
”Minä...”, Syrena yritti löytää sanoja, mutta hänen rintaansa pisti. Hänen miehensä oli... Hän ei voisi saada tätä ainoaa puuttuvaa helmeään.
”Anteeksi....”, Syrena sanoi ja nielaisi.
Syrena ryntäsi äkkiä talosta ulos juosten. Rintaan pisti ja silmiin tuli kyyneleitä väkisin. Hän ei voisi saada sitä ihanaa miestä, jonka takia hän oli jättänyt kaiken. Tämä oli niin väärin... Hän oli prinsessa ja hänen kuuluisi saada kaikki.
Syrena juoksi katuja pitkin ajatukset sekaisina. Hän tajusi että ihmiset tuijottivat häntä, osa nuorista miehistä kyllä vihelteli hänen peräänsä. Hän kuuli myös joidenkin naisten puhuvan nimityksillä, joita ei ollut kuullut. Hutsu, jakari, hoora... Syrena ei ymmärtänyt mistä kaikki tämä johtui. Lopulta eräs nuori mies totesi Syrenalle, että tämän kannattaisi käydä laittamassa vaatteet päälle, sillä juorut kulkivat Sunset Valleyssä äkkiä. Mies myös sujautti Syrenalle numeronsa.
Pitkän aikaa harhailtuaan kävellen Syrena viimein löysi sitten sen paikan, josta hän voisi ostaa vaatteet. Vaikka nainen ei ihan täysin ymmärtänyt, miksei hän voinut liikkua näin pienillä vaatekappaleilla. Käyttiväthän ihmisnaisetkin tämmöisiä rannalla. Joinakin päivinä hän oli nähnyt jopa naisia, joilla ei ollut mitään rintojen päällä. Sekin olisi ollut siis Syrenelle luonnollista.
Kokeiltuaan ystävällisen naisen kanssa useita asukokonaisuuksia, Syrena löysi lopulta mieluisen. Myyjä oli kyllä jälleen vihjaillut, että Syrena saattaisi näyttää maksulliselta niissä. Mutta ne olisivat hyvät bilevaatteet kuulema. Lopulta myyjä sanoi hymyilen,”70 simoleonia”.
Syrena parka joutui taas melkein ongelmiin, kun hän ei tiennyt mitä simoleonit olivat. Onneksi sitten lopulta eräs nainen lupautui maksamaan Syrenan ostokset ja ohjasi naisen ulos. Tämä oli oikeasti ensimmäinen ihminen, joka oli hänelle kiltti. Naista alkoi jo harmittaa, että hänen glamour kuvitelmansa ihmisistä alkoi musertua pala palalta.
”Hei nimeni on Minna.”, nainen esittäytyi ja Syrena hymyili.
”Syrena”, hän totesi ja katseli sitten sisälle. ”Mitä ihmettä ne värjätyt paperit olivat?”
Minna nauroi hetken ja katsoi sitten varovasti hymyilen Syrenaa.
”Et taida olla ihan tältä planeetalta, mutta älä huoli tyttökulta selitän sinulle. Minusta olisi mukavaa, jos voisimme ystävystyä ”, Minna totesi hymyilen ja ohjasi Syrenan istumaan kertoen tälle sitten perusasiat ihmismaailmassa elämisestä.
Syrena oli päästä pyörällään kun Minnan piti lähteä. Oli hirveän paljon kaikkea mitä tarvittiin peruselämiseen, työpaikka, josta sai niitä simoleoneja, joilla pystyi maksamaan kaiken. Ja asuntoja ei saanutkaan noin vaan ottaa, vaan ne piti hakea kaupungintalolta. Ja ihmiset karsastivat häntä siitä sen takia, että hän näytti... Syrena ei edes halunnut enää ajatella sitä sanaa. Mutta mieli pirteänä hän sitten päätti lähteä etsimään niitä töitä.
Ensimmäisenä nainen kävi paikallisella paloasemalla, jossa olevat ihmiset, miehet ja naiset, nauroivat hänet ulos. Eräs nainen myös huusi hänen peräänsä, että hän ei olisi kauan turvassa. Syrena ei saanut töitä palonaisena mutta häntä häiritsivät naisen sanat. Miltä hän ei olisi kauan turvassa?
Syrena yritti ja yritti. Mutta kaikista paikoista vastaus oli ei. Monet näyttivät pelkäävän hänen erikoista ihonväriään ja silmiään. Vaikka Syrena kuinka yritti vakuuttaa, että se oli vain väri, että muuten hän oli kuin he, ei mikään auttanut. Ei ein perään alkoi masentaa naista.
Hän kävi koululta kysymässä, mutta sielläkin todettiin, että naisen vapaa-ajan tyyli saattaisi antaa oppilaille moraalisesti väärän kuvan. Vaikka he olisivatkin muuten ottaneet Syrenan mielellään. Koska he halusivat kasvattaa lapsista sellaisia, ettei ketään syrjitä ja rehtorin mielestä Syrena olisi malliesimerkki suurista poikkeavuuksista ihmisistä.
Lopulta naista onnisti ja hän onnistui saamaan osa-aikaisen työn kylpyläasiantuntijana. Johtaja oli nimittäin ihastunut Syrenan tietämykseen muta-ja mineraalikylvyistä sekä Syrenan suuresta kiinnostuksesta veteen. Lisäksi Syrenan kaltainen kävelevä ”maskotti” toisi heille varmasti lisää asiakkaita. Nyt hänellä oli työ, vielä puuttuisi asunto, ei siis muuta kuin kohti kaupungintaloa.
Nainen suunnisti kaupungintalolle. Hän katseli suurta rakennusta, se oli suuri ja vaikuttava. Minna oli kertonut, että täällä tehtiin kaupungin suurimmat päätökset. Että jos Syrena onnistuisi saamaan itsensä sinne sisälle töihin, hän voisi auttaa heitä kaikkia. "Mitä kaikkia?", hän oli ihmetellyt, eikö Syrena ollutkaan ainoa merenneito Sunset Valleyssä? Mutta Minna oli luvannut selittää kaiken myöhemmin. Kuhan olisi sen aika.
Syrenan ilme ei ollu iloinen, kun hän tuli kirkkaaseen valoon takaisin. Hän oli kyllä onnistunut saamaan asunnon. Tai pikemminkin tontin. Pormestari, oli ”myynyt” tontin Syrenalle sillä ehdolla, ettei hän ottaisikaan töitä vastaan kaupungintalolta vaikka saisi. Ensin Syrena oli epäillyt. Mutta kun mies oli alkanut sitten uhkailla ja lisäillä tontiin etuja kuten, että Syrena saisi sen ilmaiseksi, hänen oli ollut pakko suostua. Tuolla sisällä nainen oli tajunnut, että tässä kaupungissa oli ihmisiä, jotka vainoaisivat aina häntä ja hänen jälkeläisiään.
Ilta oli kääntynyt jo melkein yöksi kun nainen pääsi viimein tontilleen. Siellä oli pieni vaja rakennus, josta pormestari oli kertonut. Kaiken tämän hän oli saanut ilmaiseksi, kun oli luvannut, ettei koskaan kukaan hänen suvustaan menisi töihin kaupungintalolle. Nainen katseli tonttia. Ainakin nyt alkuun hän pitäisi sopimuksesta kiinni.
Hänen ”talonsa” ei ollut kummoinen, hän huomasi sen asian astuessaan sisään. Mutta alkuun se kelpaisi hänelle. Siellä oli jääkaappi, liesi, suihku ja vessa. Sohvakin, jossa hän voisi nukkua oli kunnon lisä. Hän oli luvannut soittaa Minnalle vielä illalla, mutta nyt hän oli niin väsynyt tästä päivästä, että hän halusi vain nukkua.
Syrena kävi pitkäkseen sohvalle ja päässä pyöri taas kaikkea. Mitä ne pahat ihmiset hänelle haluaisivat tehdä? Mihin hän olikaan sekaantumassa? Mikseivät ihmiset olleetkaan sellaisia kun hän oli luullut? Ensimmäistä kertaa koti-ikävä painoi suurena ja tappavana Syrenan rintaa vasten. Hänellä olisi vielä pitkä matka, että hän sopeutuisi. Hiukan ennen nukahtamistaan hän ajatteli vain yhtä asiaa... Mitä jos hän ei löytäisikään puolisoa ja kuolisikin yksin...
Edellinen Seuraava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Muista, Jokainen kommentti auttaa kirjoittajaa jatkamaan tuskaisena päivänä. Kiitos kommentistasi.