~006~

Syrena nosti Dalian syliinsä ja katseli tyttöä melkein itkien. ”Mitäs me sitten tehdään jos isi jättää meidät?”, hän kysyi tytöltä ja hyssytteli pientä nyyttiä sylissään. Nainen oli kuullut kuinka vihainen Leighton oli ollut mennessään olohuoneeseen. Vielä ikinä hän ei ollut nähnyt omaa aviomiestään noin raivona. Syrenaa pelotti kun hän ajatteli, että jäisi yksin kahden lapsen kanssa. Pahimmassa tapauksessa Leighton sysäisi vielä Saminkin hänen hoidettavakseen. Nainen pidätteli itkuaa kunnes kuuli, että tyttöjen huoneen ovi aukaistiin.



Syrena hämmästyi kun näki, että sisään astui täysissä pukeissa oleva Leighton. ”Sinä et lähtenytkään...” Syrena sanoi hämmästyneenä mutta mies katsahti häneen ja nainen kadotti täysin puhekykynsä. ”En... Herätin vain Samin kouluun. Kulta, Olen pahoillani.”, Leighton totesi samalla kun meni nostamaan Jayan kehdosta. ”Minun olisi pitänyt kertoa sinulle Samista.”, mies puhui hiljaa katsomatta Syrenaan. Nainen huokasi syvään ja laski Dalian sylistään. ”Saat anteeksi... Sinulla oli varmasti hyvä syy olla kertomatta”, nainen totesi ja kääntyi katsomaan miestä. ”Niin”, Leighton vastasi ja jatkoi tytön hoitamista. Syrena hymyili varovasti, ehkä heidät todella oli tarkoitettu yhteen. Heidän elämästään varmasti tulisi täydellistä.

Dwynin perheen rahatilanne ei muutenkaan ollut kummoinen, joten Samin ilmestyminen oli heille yllätys myös rahallisesti, sillä pojan koulunkäynti alkoi kärsiä huonoista yöunista ja niimpä he joutuivat rakentamaan Samille jonkinlaisen oman huoneen. Sam onnistui tietenkin valittamaan asiasta, hän kun oli tottunut yksityiskoulun hienouksiin, mutta valitettavasti Syrenalla ja Leightonilla oli nyt kolme ylimääräistä suuta ruokittavana. Kahdestaan he olisivat hyvinkin pärjänneet näillä tuloilla, mutta kolme muuta huollettavaa toi omat hankaluutensa.

Leighton otti jo parin päivän asumisen jälkeen poikansa puhutteluun. ”Sam sinun täytyy ymmärtää, että sinä et voi vaan olla täällä nyt. Sinun täytyy auttaa meitä Dalian ja Jayan hoidossa. Lisäksi sinusta olisi hurja apu kotitöissä. Yksityiskoulussa oli ehkä erilaiset tavat, mutta täällä sinun täytyy auttaa meitä.”, Leighton sanoi hiukan epätoivoisena. Vaikka mies rakasti poikaansa, hän ei koskaan ollut ollut hyvä Samin kanssa. Mies oli ollut niin nuori kun Sam oli syntynyt. ”Jooh jooh faija”, Sam totesi masentuneena, ”Oikeesti tää on ihan kauhee slummi.”



Muutamaa päivää myöhemmin Sam oli ilmeisesti jo unohtanut isänsä puhuttelun. Poika tuli koulusta ja katseli Syrenaa, joka hääräsi keittiössä. ”Mitä sapuskaa on?”, Sam kysyi ja katsoi leipiä, aavistellen jo pahinta. ”Lämpimiä leipiä... Olen pahoillani Sam minä lupasin, että tänään olisi ollut jotain muuta mutta jääkaappi oli ihan tyhjä.”, nainen sanoi pahoittelevasti. ”Hyi helvetti”, Sam totesi ja lähti omaan huoneeseensa päin. ”Eipä siinä sä et osaa kokata muutenkaan!”, poika huusi vielä mennessään, joka sai Syrenan puremaan huultaan, ettei nainen huutaisi pojalle.



Nainen ei vieläkään ollut mikään kummoinen kokki, se oli totta, mutta tällä kertaa se selvisi muullakin tavalla. Syrena onnistui jotenkin heittämää öljyä levylle, joka oli ollut vahingossa päällä. Ei tarvittu kuin hetki kun oranssipunaiset liekit nuolivat jo talon seinää ja keittiötasoja. Aluksi nainen ei voinut edes huutaa shokiltaan, mutta lopulta hän onnistui huutamaan apua.



Leighton juoksi keittiöön ja löysi sieltä paniikissa olevan vaimonsa ja liekit, jotka ahmivat suihinsa puurakenteita ahnaasti. Onneksi miehellä oli taipumusta yrittää leikkiä sankaria tilanteessa kuin tilanteessa. Samalla Sam yritti soittaa palokuntaa, joka oli muka liian "kiireinen", ettei ehtinyt jonkin pienen rasvapalon takia tulemaan, jonka osaisi kuitenkin sammuttaa kuka tahansa. Leighton onnistui lopulta löytämään vaahtosammuttimen ja alkoi taltuttaa raivoavia liekkejä. ”Mene rauhoittelemaan tyttöjä”, Leighton huikkasi olkansa yli naiselle.

Tytöt olivat kunnossa ja tällä kertaa Leighton onnistui ihan omisn avuin sammuttamaan liekit. Tosin tämä pikku rasvapalo oli kerennyt tehdä aika paljon tuhoja ja niinpä jälleen kerran perheen säästöt vähenivät. Näinköhän he ikinä saisivat paikasta kodin näköistä. Heillä ei vielä monen vuodenkaan jälkeen ollut telkkaria eikä radiota.



Samille kaksosten hoito oli välillä sellaista, jota hän teki pitkin kynsin ja hampain. Vaikka Sam olikin alkanut jotenkuten pitää sisaruksistaan, hänellä tuntui olevan omat pikku salaisuutensa. Sillä usein poika kitisi siitä, että hänellä oli kiire tai että hän ei nyt joutanut vaihtaa siskon vaippoja.



Pian Leightonille ja Syrenalle selvisikin tämä salaperäinen syy. Syy oli Samin kanssa samalla luokalla oleva Candy Asleydale, joka toimi lapsenvahtina koulun jälkeen. Sam oli jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien iskenyt silmänsä kauniiseen Candyyn. Kun päättäjäistanssit lähestyivät, Sam rohkaisi itsensä ja pyysi Candyä parikseen, joka suostui pojan ihmetykseksi, sillä Candy oli yksi koulun suosituimpia tyttöjä . Ja Samin maine taas koulussa oli se, että hänellä oli epäsikiö siskopuoli.

Aika vieri nopeaan ja pian Leighton ja Syrena saavuttivat kultaisen aikuisuuden. Se oli sitä aikaa kun kaikki haihattelu piti jättää taakse ja alkaa elää vakaata ja aikuista elämää. Hoitaa kotia ja hoitaa työt. Enää ei etsitty omaa paikkaa yhteiskunnassa vaan se oli löytynyt jo. Leighton vanheni kunnialla. Hänen hiuksiinsa jopa tuli hiukan harmahtavaa. Hän sai lasit ja oli kasvattanut parran. Mies tuntui hyväksyvän oman vanhenemisensa hyvin.



Syrenalle taas oli kova isku tajuta, että aika hänen elämänsä tiimalasissa alkoi vähentyä. Tästä syystä nainen saikin varsinaisen keski-iän kriisin ja leikkasi pitkät hiuksensa lyhyemmiksi ja laittoi ne nuorekkaiksi. Samoin hän alkoi meikata aivan liian yliampuvasti. Syrena hankki myös tiukan violetin mekon, joka ei ehkä ollut se kaikista sopivin asu naiselle, joka oli jo yli neljänkymmenen. Syrena vaan niin kovasti tahtoi olla taas nuori, hänestä tuntui, että hän tukehtuisi lapsiin ja kotiin.

Tytötkin olivat jo aika isoja ja nättejä tapauksia. Mutta silti kaksi pientä lasta, joille piti opettaa kaikenlaista vei hyvin paljon aikaa ja jaksamusta. Ja koska Syrena oli ainut joka oli kotona , kaikki olettivat hänen tekevän sen. Eipä siis mikään ihme että pian Syrenan kriisi paheni. Hän masentui ja alkoi viettää entistä enemmän aikaa sängyn pohjalla.



Niinpä Leighton joutui vielä raskaan työpäivänsä jälkeen alkaa opettaa tytöille kaikkia taitoja mitä nämä tarvitsisivat elämässään. Leighton rakasti kyllä tyttäriään ja lapsia ylipäätänsä, mutta hänestä tuntui, että heidän suhteensa sortuisi pian, jos he eivät tekisi jotain. Kaikki tuntui kaatuvan vaan päälle kahden pienen lapsen kanssa. Eivätkä rahaongelmat auttaneet asiaa yhtään.



Muutamaa päivää myöhemmin Dwynien pihan eteen pysähtyi pitkä valkoinen limusiini. Syrena ehti jo säikähtää, että Talasimsca olisi saanut heistä vihiä, mutta autosta astuikin ulos Candy upeassa juhlamekossaan. Silloin hän muisti, että Sam oli puhunut päättäjäistansseista ja Syrena oli luvannut, että olisi käynyt etsimässä kirpputorilta uutta pukua mutta se oli jäänyt. Nyt uutta pukua ei enää tähän hätään kyllä löytyisi.



Candy oli yllättävän kaunis tyttö. Leighton oli huomannut saman ja toivoi todella, että Sam ei tulisi pettymään. Hän jos kuka tiesi kuinka julmia ihmiset saattoivat olla. Häntä oli myös kiusattu yläasteella. Ja tämä tyttö todellakin näytti siltä, että ulkonäkö merkitsisi varmasti aika paljon. Kumminkin Candy oli esittäytynyt heille kiltisti, eikä ollut pakoillut tai ihmetellyt Syrenaakaan.



Sam joutui turvautumaan nyt sitten hieman cowboy tyyliseen asuunsaan. Poika tunsi itsensä hiukan pelleksi tämmöisessä asussa kun mietti, että Candyllä oli kumminkin hieno juhlamekko ja kaikki. Sam todella oli ehtinyt ajatella, että hän saisi smokin tai edes jonkinlaisen mustan puvun. Poika kun harvoin käytti mitään tämän värisiä vaatteita. Toivottavasti illasta ei tulisi yhtä tuskaa näissä.



Lopulta limusiini kyyditys toi Samin ja Candyn koulun eteen ja pari nousi ylös autosta. Candy lähti kävelemään edeltä ja Sam tunsi mielensä pikkuisen apeaksi. Candy ei tainnutkaan tahtoa olla hänen kanssaan tanssiaisissa. Mitä ihmettä hän oli oikein itsestään luullut. Kumminkin ilta oli täydellisen näköinen kun täysikuu alkoi kohota taivaalle ja ilmassa tuoksui kevyesti ruusut ja angervot.

Aluksi Sam pystytteli mahdollisimman omissa oloissaan, kunnes joku valopää kävi ensin vähän uhittelemassa hänelle ja lopuksi poika tallasi täysillä Samin varpaille. Yleensä rauhalliselle pojalle tämä oli liikaa ja hän hyökkäsi tallaajan kimppuun. Tappeluun ei liittynyt muita kuin Sam ja tämä poika mutta se oli sitäkin ikimuistettavampi.

Sam oli jo aivan varma, että Candy jättäisi hänet yksin kuin nallin kalliolle, mutta hänen yllätyksekseen Candy tuli pyytämään, että Sam lähtisi hänen kanssaan ulos. Parivaljakko käveli koulun edustalla ja ilta oli kaunis. Kuu paistoi tunnelmallisesti saaden varsinkin Candyn hehkumaan todella kauniisti. Sam huokasi unelmoivasti ja juuri silloin tyttö kääntyi ympäri. ”Alaks sä mun kaa Sam?”, Candy töksäytti hermostuneesti. Vaikka kysymys muoto ei ollut se järkevin niin ainakin tunnelma oli. Totta kai Sam sanoi kyllä.

Ilta alkoi viimein kääntyä loppua kohti kun kaksikko nojaili toisiinsa tanssilattialla. Yhtä-äkkiä Candy alkoi selittää Samille kohtalokkaasta meteoriitistä, joka syöksyisi tänne ennenkuin päättäjäiset loppuisivat. Sam ei ensin tajunnut vihjettä vaan alkoi miettiä mikä ihmeen hullu tyttö olikin. Mutta kun Candy muikisti huuliaan Samin oli pakko hymyillä. Ei hän mihinkän meteoriittiin uskonut mutta suudelma oli varsin hyvä. Varsinkin ensisuudelmaksi.



Ihan aineelliseksi muistoksi Sam sai myös valokuvan, joka hänestä ja Candystä otettiin illan aikana. Samia alkoi hymyilyttää aina kun hän katsoi kuvaa, sillä tuo kuva oli otettu vain hetkeä sen jälkeen kun he olivat tulleet ulkoa ja ruvenneet seurustelemaan.

Kotona arki iski tajuntaan jo heti seuraavana päivänä, eikä taianomaisesta tunnelmasta ollut enää jälkeäkään aamun valjetessa.





Vaipparalli jatkui eikä oikein kukaan osannut ottaa tyttöjä tarpeeksi huomioon. Niinpä Jaya ja Dalia hakivatkin huomiota itkemällä ja kitisemällä koko ajan. Syrenalle tämä kaikki tuntui olevan aivan liikaa. Hän oli ajatellut, että vauvat olisivat samanlaisia kuin heillä. Pienet merenneitovauvat eivät juurikaan tehneet muuta kuin nukkuivat. Ne eivät koskaan kitisseet ja osoittaneet mieltään näin. Nainen yritti parhaansa mukaan hoitaa kaiken; tytöt, kodin ja siinä sivussa oman pienen puutarhayrityksensä. Syrenan ylpeys ei antanut ottaa apua vastaan, ei varsinkaan kun hän tiesi heidän kehnon rahatilanteensa, joka oli vielä kehnompi nyt kun hän ei ollut viikkoihin kerennyt myymään saati kasvattamaan oikein kunnolla mitään.



Eräänä iltana totuus valkeni Leightonille, että Syrena tarvitsisi hiukan auttavaa kättä. Hän huomasi, että koko talo alkoi olla niin sotkuinen, ettei siellä pian voisi asua. Hän oikestaan järkyttyi kun tajusi, että hän ei ollut huomannut aiemmin sitä, kuinka lopussa hänen vaimonsa oli kahden lapsen kanssa. Leightonia harmitti se, ettei hän aina muistanut, että Syrena ei ollut ihminen, eikä ollut tottunut kaikkeen tälläiseen. Toinen oli ollut prinsessa. Kaikkihan oli silloin hoidettu hänen puolestaan.

Seuraavana aamuna Syrena heräili pikku hiljaa ja säikähti huomatessaan, että kello oli jo lähemmäs kaksitoista. Hän puki ja ryntäsi tyttöjen huoneeseen kokien järkytyksen. Huoneessa oli nuori tyttö Jaya sylissään. ”Kuka ihme sinä olet!”, Syren kiljui, mutta ei uskaltanut alkaa repimään Jayaa pois tytön sylistä. ”Mä olen lapsenvahti, Leighton palkkasi mut täksi päiväksi avuksi.”, tyttö kertoi ja Syrena tuijotti murhaavasti seinää. Ovet paukkun nainen lähti sitten talosta. Hän oli niin vihainen miehelleen nyt, tämä varsin hyvin tiesi kuinka Syrena pelkäsi ihmisiä joita ei tuntenut.



Syrena oli suutuspäissään ja varmaan osittain myös keski-iäin kriiseissään, mennyt vanhaan työpaikkaansa ja pyytänyt ajan tatuoijalle. Hän hankki hauikseensa delfiinin ja tähtiä. Nyt se tulisi aina muistuttamaan mistä hän olisi lähtöisin. Nyt hän ei koskaan unohtaisi sitä, että hän ei täysin ollut ihminen. Päästyään ulos Syrena murtui kyyneliin. Hän oli niin loppu, nainen ei oikeasti tiennyt enää mitä haluaisi elämältään.



Samana iltana Leighton ja Syrena puhuivat ulkona pitkästä aikaa vakavasti. ”Minä olen pahoillani Syr. Minun olisi pitänyt kertoa sinulle lastenhoitajasta.”, Leighton pahoitteli surullisena. He olivat puhuneet siitä jos Syrena yrittäisi saada vanhan työnsä takaisin, mutta siihen mies ei suostunut. Pikku hiljaa he molemmat alkoivat tajuta, että he kumpainenkin olivat syyllisiä tilanteeseen. Syrena oli jo lähdössä sisälle kun Leighton sanoi äkkiä. ”Tytöt on kohta jo isoja, nyt olisi hyvä tilaisuus hankkia vielä yksi lapsi... Sinähän sanoit haluavasi ison perheen.”, mies totesi nauraen naiselle ja Syrena katsoi vaikeana mieheen. ”Niin, voidaanhan me katsella sitä pian”, nainen lupasi vaikka todellisuudessa Syrenalla ei ollut aikomustakaan enää hankkia yhtään lapsia.



Tuo keskustelu oli avannut Syrenan silmät, hän oli unohtanut tytöt liiaksi omissa kriiseissään, joten hänen oli aika ottaa itseään niskasta kiinni. Niinpä Syrena päätti keskittyä pitkästä aikaa tyttöihin toden teolla ja alkoi opettaa näitä puhumaan ja kävelemään. Tyttöjen syntymäpäivätkin kun lähestyivät kovaa vauhtia. Myös naisen keski-iän kriisi alkoi viimein lievittää ja hän alkoi hyväksyä vanhenemisensa.



Vaikka perhe yritti kuinka säästellä simoleoneja joka ainoassa asiassa, silti laskuja tuli vain lisää ja lisää. He elivat nytkin alle 2000, joka ikinen viikko. He eivät voineet ostaa yhtään mitään, kun kaikki rahat kuluivat vaippoihin ja laskuihin. Leighton varsinkin tunsi tästä syyllisyyttä, sillä hän ei vieläkään ollut saanut patistettua Samia töihin. Poika kun mielummin hengaili kaupungilla Candyn kanssa.



Koko sen päivän Leighton oli töissä miettynyt rahaongelmia ja oli tajunnut jotain. Hän ei ollut enää nuori eikä jaksanut ravata pallon perässä niinkuin nuoret pojat. Olisi parempi, että hän siirtyisi kentiltä syrjään ja antaisi uuden sukupolven vallata kentät. Niinpä kotiin päästyään Leighton selasikin sitten lehden ja löysi työn, joka häntä oli aina kiinnostunut. Mies soitti samantien ja saikin paikan heti.



Aamulla mies melkein myöhästyä kimppakyydistään koululle, sillä Syrena ja hän olivat juhlistaneet työpaikan vaihdosta lakanoiden välissä. Muutenkin he olivat viime aikoina huiskutelleet niitä rivakammin kun Leighton halusi vielä yhden lapsen. Syrena tosin ei ollut kertonut, että hän oli tehnyt kaikenlaista, etteivät he enää saisi lapsia. Tytöt saivat riittää heille.



Pian olikin aika juhlia kaksosten synttäreitä. Tytöille ostettiin hieno kakku ja juhlia juhlittiin tällä kertaa ihan vain perheen kesken. Koko perhe kun muutenkin tuntui olevan vähän väsynyt. Tytöt kasvoivat ja heistä tuli oikein sieviä. Tosin, koska taaperoaika ei ollut mennyt niin hyvin piirteet arpoutuivat. Jayan kolmanneksi piirteetksi tuli Kärtty ja Dalian taas ajoneuvointoilija.



Seuraavana päivänä koko Dwynien kolmikko istuikin koulubussissa. Sam sai viereensä Jayan, joka oli todella kiintynyt isovelipuoleensa. Kieltämättä tyttöä hiukan ihmetytti kun hän oli ainoa siniihoinen ja muut lapset supattelivat. Sam käski kuitenkin olla välittämättä ja lupasi auttaa siskoaan tapahtuisi mitä tahansa.



Dalia taas päätti istua yksin. Häntä jännitti hirveästi ensimmäinen koulupäivä. Sam oli edellisenä iltana kertonut tytöille nimittäin omasta ensimmäisestä koulupäivästään, sillä tytöt ja Sam nukkuivat samassa huoneessa. Daliasta oli samaan aikaan pelottavaa mutta kiinnostavaa mennä kouluun. Hän todella odotti uusien ystävien saamista. Toisaalta olihan heidän isäsä samassa koulussa töissä, joten hän voisi aina välitunnilla käydä hakemassa halin tai kaksi isältä, jos alkaisi jännittää liikaa.



Syrena katseli kuinka bussi kaartoi pois alueelta. Sillä hetkellä nainen ei enää jaksanut vaan purskahti itkuun. Hän oli tehnyt kaikkensa ja se ei ollut riittänyt, hän tuijotti kädessään olevaa muovista tikkua ja viskasi sen sitten lattialle. Hän oli oikeasti yrittänyt ihan kaikkea. Heillä oli jo nyt rahavaikeuksia miten nyt kävisi.... Kestäiskö heidän perheensä enää... Syrena niiskaisi ja painoi käden vatsalleen. Miksi juuri nyt... juuri kun kaikki oli alkanut näyttää siltä, että kaikki alkaisi sujua taas.

Edellinen   Seuraava