maanantai 27. helmikuuta 2012

Kuvien kertomaa Vol4

Tällä kertaa seuraamme vain yhden perheen elämää tässä extrassa.

Demyx, Camilla, Tidus ja Nuutti Dwyn:

Ajan hammas liikkui ja puri Sunset Valleyssä aivan kuten kaukana kaukana Appaloosa Plainsissa.  Valitettavasti se ei tuntunut olevan yhtään armollisempi Dwyneille, jotka jatkoivat elämäänsä Sunset Valleyssä. Nimittäin eräässä talossa oli erittäin vahvasti suru läsnä. Demyxin rakas vaimo, Camilla, oli menehtynyt vanhuuteen. Tämä oli tapahtunut aivan yllättäen. Onneksi kumminkin lähtö oli ollut nopea eikä naisen ollut tarvinnut kitua.

Varsinkin Demyx oli ottanut vaimonsa kuoleman raskaasti, sillä mies oli ajatellut, että hän lähtisi ensin. Niinpä Demyx nukkuikin paljon. Myös Moppe ikävöi ihanaa emäntäänsä usein. Tidus yritti kaikin keinoin työntää syrjään ajatukset siitä, että pian myös hänen isänsä saattaisi joutua lähtemään.
Nuutti joutui hoitamaan perheen muonitus puolen, sillä kukaan muu perheen miehistä ei oikein osannut kokkailla. Poika kumminkin mietti usein sitä, miten he nyt pärjäisivät ilman naista talossa. Hänellä oli paljon lämpimiä muistoja äidistään. Niinpä usein ikävä iskikin silloin kuin hän oli kokkailemassa ja muisteli äitinsä opetuksia.

Ilmeisesti Sunset Valleyssä oli isompikin ryöstöaalto menossa, sillä yönä ennen Camillan hautajaisia kolmikko sai kutsumattoman yöllisen vieraan.

Vaikka Moppe olikin jo vanha, se kumminkin hahavui siihen kun ulko-ovi avattiin. Kumminkin koira jäi silti paikoilleen makaamaan eikä lähtenyt seuraamaan varasta sisälle taloon, sillä koira oli opetettu nukkumaan yöt ulkona.

Voro alkoikin heti kolistella alakerrassa eikä välittänyt siitä oliko talon väki kotona vai ei.

Demyx heräsi ääniin alakerrasta ja vanhuksella menikin hetki tajuta, että äänet tulivat alakerrasta. Mies meinasi mennä jo valittamaanpojille, että halusi nukkua mutta huomatessaan varkaan hän palasi takaisin makuuhuoneeseen soittamaan paikalliselle poliisille.

Pian poliisiauto lipuikin jo pihaan. Onneksi uudet poliisit alkoivat ottaa huomioon kaikkien kansalaisoikeudet ja osa yrittikin kitkeä kaikenlaista muukalaisvihaa pois kaupungista. Silti olisi vielä paljon tehtävää sen suhteen.

Kun alakerrasta alkoi kuulua tappelun ääniä Demyx ryntäsi päivittelemään sinne tapahtumia. Hän ei voinut uskoa, että tänä tärkeänä yönä hänen kodistaan tapahtuisi kaikkea tälläistä.

Naispoliisin yrityksistä huolimatta varas onnistui livahtamaan takaisin kaupungin yöhön mukanaa melkoinen määrä tavaraa.
Nainen pahoitteli Demyxille tapahtumia ja kertoi, että hän ei ollut sukunsa ainut, joka oli ryöstetty. Ilmeisesti  jollakin oli erityisen paljon hampaan kolossa Dwyneja vastaan.
Kun oli poliisi oli lähtenyt Demyx meni nukkumaan viel hetkeksi aikaa, sillä olisi tärkeä päivä edessä. Hänen rakkaan vaimonsa hautajaiset.

Kukin kävi juhlien aikana jättämässä omat hyvästinsä Camillalle. Varsinkin Nuutti viipyi haudalla kauan. Hän ei voinut uskoa, että hänen äitinsä oli poissa. Hän oli niin nuori vielä eikä tiennyt miten pärjäisi ilman äitinsä viisaita neuvoja.
Demyx oli yllättynyt siitä, kuinka paljon vieraita tuli naisen hautajaisiin. Varsinkin siitä, että Rahim uskaltautui myös mukaan. Miehillä oli ollut erittäin kireät välit, kun Demyx oli kuullut, että hänen pikkuveljensä oli yrittänyt iskä hänen vaimoansa. Kumminkin nyt hän päätti hillitä itsensä ja grillasi rauhassa.
Aleksandra Nyrhiä oli seurustellut jo pitkän aikaa Nuutin veljen, Tiduksen kanssa. Nainen oli  Nuuttia vanhempi joten hänellä oli oma kohtaista kokemusta siitä, miltä vanhempien menettäminen tuntui. Aleksandra koittikin olla kiva Nuutille, mutta poika ei oikein koskaan ollut tullut toimeen veljensä tyttöystävän kanssa.

Tidus jutteli seurunsa Racelin kanssa paljon. Tyttö kertoi siitä, kuinka hän aikoisi vielä tulla kuuluisaksi laulajaksi. Hän lähtisi heti vain kuin saisi koulut loppuun ja muutenkin asiat kuntoon. Kun Tidus kysyi mihin Racel aikoi muuttaa oli tytön vastaus oikeastaan itsestään selvä kun sitä alkoi ajatella tarkasti.  Starlight Shores.
Muutama päivä hautajaisten jälkeen oli Tiduksen syntymäpäivät. Pojasta tuli komea pakkaus ja hän värjäsikin hiuksiaan osittain mustiksi peittääkseen osan juuristaan. Lisäksi nuoren miehen synkempi tyyli syveni entisestään. Tiduksen viisi luonteenpiirrettä olivat siis Paha, Kaikesta kiinnostunut, Poikkeava, Viherpeukalo ja Kasvissyöjä.

Ei mennyt kauan kun oli myös Nuutin aika kasvaa aikuiseksi. Poika muistutti huomattavasti enemmän äitinsä ja toisin kuin veljensä hän päättikin peukeutua enemmän ”ikäistensä” lailla. Nuutti hakikin heti poliisiasemalle töihin, sillä hänen unelmansa oli pienestä pitäen ollut poliisi. Nuutin viisi luonteenpiirrettä olivat Hajamielinen, Kärtty, Pummi, Taitava kuvanveistäjä ja Eläinten ystävä.

Eräänä iltana Demyx oli menossa ostamaan uusia kirjoja kun hän tunsi kirjakaupan edessä ihossaan outoa kylmyyttä. Hän tajuisi pian mitä oli tapahtumassa. Demyx oli helpottunut siitä, ettei hänen ollut tarvinnut olla kovin kauan ilman vaimoaan.

Valitettavasti treffeillä olleet Tidua ja Aleksandra sattuivat myös tapahtuma paikalle ja Tidus ei ajatellut asian noita puolia tajutessaan, että mies joka oli kuollut oli hänen isänsä. Tidus oli nyt lyhyellä aika välillä menettänyt äitinsä ja isänsä eikä hän kehdannut edes alkaa taistelemaan kyyneliä vastaan.

Myöskään Kuolema ei osannut arvostaa omaa työtään vieläkään. ”MINUSTA TULISI HYVÄ TAIKURI EHKÄ”, Kuolema mietti ääneen katsellessaan itkevää Tidusta ja paikalle kerääntyviä ihmisiä. ”Mennään jo luukasa”, Demyx hoputti malttamattomana.
Koska Tidus ei oikein osannut ajatella selvästi hän pyysikin melkein heti Aleksandraa muuttamaan hänen ja veljensä luokse. Tästä Nuutti ei taas pitänyt vaan pakkasi tavaransa päättäen aloittaa poliisinuran Bridgeportissa.  Niipä Nuutti ja Aleksandra sekä Moppe jäivät vanhaan taloon kolmestaan.
Tässäpä oli nyt tämä extra osa. Lopuksi vielä tuttu yhteenveto.
Yhteenveto:                                                                                                         
Ensimmäinen sukupolvi: Syrena, Leighton
Toinen sukupolvi: Demyx, Camilla,  Jaya, Aali, Dalia, Kurt, Kira, Markku, Kalla, Kimmo, Rahim, Loviisa
Kolmas sukupolvi:  Lukas, Kaisa, Shyma, Jarmil , Sunil*, Benni , Tidus, Aleksandra,  Nuutti,  Racel,  Reina*
Neljäs sukupolvi: Angel,  Sabas*, Esther,  Estelle
Kuolleet
-Lemmikit: -
-Simit: Camilla Dwyn ja Demyx Dwyn
Syntyneet:
-Lemmikit:-
-Simit:-
Selitykset:
*= Merenneitogeenit
Yliviivattu = Kuollut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muista, Jokainen kommentti auttaa kirjoittajaa jatkamaan tuskaisena päivänä. Kiitos kommentistasi.