~003~

Syrena katseli hetken Leightonia. ”Istu alas, tämä voi viedä hetken jos toisen, enkä takaa, että mielesi hyväksyisi sen heti”, nainen sanoi ja mies istahti sitten sohvalle nyökäten naiselle, jotta tämä voisi aloittaa. Syrena veti syvään henkeä ja vapisten hän aloitti sitten.



” Merenneito eli vedenneito on taruolento, jonka tunnistaa jalkojen sijaan lantiosta alkavasta pyrstöstä ja pitkistä hiuksista sekä lumoavasta kauneudestaan. Moni merimies on kertonut nähneensä vedessä ensin naisen yläruumiin, sitten nopeasti huitaisevan pyrstön. Merenneidot kuvataan hyvin turhamaisiksi mutta samalla myös viattomiksi. He ovat hyvin uteliaita ja kiinnostuneita ihmisten asioista, ja monen merenneidon tiedetään rakastuneen ihmismieheen. Merenneidot ovat valmiita menemään hyvin pitkälle saadakseen ihmismiehen kiinnostumaan itsestään ja näin saamaan vastarakkautta, mutta samalla he usein tietämättömyyttään aiheuttavat miehen tuhon, joissain tapauksissa myös omansa. Merenneidon ja ihmismiehen lapset ovat ihmisen kaltaisia, mutta hyvin kauniita ja tuntevat vastustamatonta kiinnostusta mereen. Leighton.... mä olen merenneito”, Syrena lopetti sitten selostuksensa ja katseli miestä puraisten kevyesti huuleensa.



He molemmat istuivat pitkän tovin hiljaa. ”Sehän... oli tarina”, mies sanoi lopulta ja tuijotti eteensä. Leightonista näki, että tämä keräsi ajatuksiaan kasaan. Syrena nosti kätensä lanteilleen turhautuneena. ”Ja jos nyt ajattelet, että minulla on jalat, niin kyllä. Minun isäni kirosi minut juuri sen takia, että rakastuin ihmismieheen ja halusin olla ihminen. Minun isäni... hän oli meidän kuninkaamme. Merestä ei vuosisatoihin ole karkotettu yhtään merenneitoa Leighton.”, Syrena sanoi surullisena, "Ja minulle sen teki oma isäni."



Nainen istahti miehen viereen surullisena. ”Tiedän, että tämä kuulostaa vähintään yhtä hullulta kun Minnan MTT-ryhmän kaappaustarinat, mutta sinun on Leighton uskottava minua”, Syrena kuiskasi tuskaisena. Mies käänsi tummanruskeiden silmiensä katseen naiseen. ”Entäs se ihmismies, se jonka takia sinut karkotettiin?”, Leighton kysyi jäykästi. Miehen jokainen lihas oli selvästi jännittynyt. Syrena katsoi surullisena toiseen. ”Hän oli kihloissa... Ja merenneitojen elämään kuuluu, että he eivät vie toisten kumppaneita ja me elämme yhden ainoa kanssa koko elämämme. Jos hän kuolee... emme ota uutta.”, Syrena kuiskasi hiljaa. Oikeastaan hän ei edes ollut surullinen. Mutta jos Leighton ei uskoisi häntä, hän murenisi, hänellä ei olisi syytä elää täällä. Syrena veti henkeä väristen kuin haavan lehti.



Yhtä'äkkiä nainen tunsi kuinka vahva käsivarsi kiertyi hänen olkapäidensä yli. ”Syrena älä itke ole kiltti, mä en kestä nähdä sua surullisena. Minä uskon sinua.”, Leighton kuiskasi ja nainen värähti hiukan tuntiessaan miehen huulet hiuksillaan. Leightonin hengitys kuulosti melkein valaiden laululta. Hänestä tuntui äkkiä lämpimältä ja ihanalta, turvalliselta miehen lähellä.



”Syrena.... ”, Leighton kuiskasi hiljaa, aivan kuin peläten, että nainen katoaisi heti, jos hän puhuisi yhtään kovempaa. He vetäytyivät hiukan eroon toisistaan. ”Minä lupasin suojella sinua... Ja minä uskon sinua... olet kauneinta mitä olen ikinä nähnyt... Joten sinun on pakko puhua totta tuon perusteella.”, mies jatkoi kuiskaten ja soi Syrenalle lämpimän hymynsä. ”Älä huoli, kaikki järjestyy kyllä”



Syrena ei voinut estää kun hymy nousi hänen huulilleen. Sisällä tuntui äkkiä lämpimältä ja hyvältä. Hän oli tuntenut tämän tunteen kerran aiemminkin... Silloin kun hän oli nähnyt sen ihmismiehen ensimmäisen kerran. Silloin kun hän oli päätä pahkaa rakastunut.



He tuijottivat toisiaan silmiinsä. Hiljaisuus oli heidän välillään kaunis, ei ollenkaan painosta niinkuin voisi luulla. Leighton ja Syrena ymmärsivät, että tällä hetkellä he eivät tarvinneet ollenkaan sanoja. Vaikka se kesti vain hetken, kaksikosta tuntui, että aika liikkui hitaammin kun he painautuivat lähemmäs toisiaan varovasti, kokeilevasti. Silloin he tiesivät, että kumpikaan ei vastustelisi.



Heidän huulensa painautuivat ensin kevyesti yhteen. Kuin varoen, etteivät he rikoisi toisiaan. Kuin tutkimusmatkailijat he tutkivat toistensa huulia varovasti, antaen suudeman leijuttaa heidät jonnekin kauas, jonnekin missä ei ollut kuin he kaksi. Sillä hetkellä uhkaava vaara tuntui kaukaiselta. Syrena tunsi viimeinkin, että hänen paikansa olisi tässä, elämä Leightonin kanssa Sunset Valleyssä.



Pikku hiljaa kaksikko alkoi mennä rohkeammaksi ja rohkeammaksi. He alkoivat tutkia toisensa vartaloita tarkemmin. Syrena ei vastustellut ollenkaan vaan oli yhtä hyvin mukana kuin Leightonkin. ”Minä rakastan sinua Syrena”, mies kuiskasi hiljaa naisen korvaan suudellessaan tämän kaulaa. Nainen voihkaisi hiljaa ja sulki silmänsä nautinnosta. Kuinka hyvältä tuo tuntuikaan. Kuulla, että joku rakasti häntä juuri tuollaisena kuin hän nyt oli.



Lopulta he pääsivät melkein kaikesta rihmankiertämästä eroon ja hellivät toisiaan parisängyllä. Syrena oli kuullut merenneito ystäviltään, että ihmisten... lastenteko puuhat olivat ällöttäviä. Ettei niissä ollut yhtään romantiikaa toisin kuin merenneitojen. Nyt kun Syrena makasi siinä Leightonin kanssa ja mies teki kaikensa saadakseen naisen unohtamaan pahan olonsa ja kaikki pelkonsa. Naisen oli pakko myöntää, tässä oli paljon enemmän romantiikkaa ja hellyttä kuin heidän kansansa hommissa. Heillä olisi niin paljon opittavaa ihmisistä.



Äkkiä Syrena nousi istumaan hiukan. Leighton vetäytyi hiukan kauemmas. ”En kai mä...”, mies aloitti hätäisesti, mutta Syrena pudisteli hymyilen päätään. ”Et, se tuntuu hyvältä... En vaan muistanut sanoa sinulle yhtä asiaa.”, nainen kuiskasi ja vilkuili ujosti kulmiensa alta miestä. Leighton katseli Syrenaa kysyvästi. ”Minäkin rakastan sinua”, hän kuiskasi hiljaa ja veti miehen takaisin syliinsä.



Yksi asia johti toiseen ja toinen toiseen. Syrena rikkoi kaikkia sääntöjään antaessaan ruumiinsa kokonaan miehelle, jonka oli tuntenut vasta hetken, eivätkä he olleet edes naimisissa vielä. Jos hän olisi ollut vielä omassa valtakunnassaan, hän olisi menettänyt henkensä tälläisestä synnistä.



Muutamien viikojen päästä Syrena kiinnitti huomiota siihen, että hänelle maistui ihmisruoka paljon paremmin kuin ennen. Leighton ei ainakaan vielä ollut, kiinnittänyt siihen asiaan huomiota, sillä mies ei ollut sanonut mitään asiasta. Toisaalta, he näkivät toisiaan vähän, varsinkin työpäivinä. Nainen mietti, että hänessä olisi jotain vikaa. Niinpä hän soittikin sitten Minnalle, että halusi nähdä tämän.



Meni koko päivä kapungilla pyörimiseen, ennenkuin Syrena lopulta uskalsi kysyä Minnalta asiasta. Minna kyseli häneltä aika paljon kaikenlaista. Lopulta nainen sitten nauroi ja Syrena katsoi tätä kummissaan. ”Taitaa olla niin Syrena pieni, että teille tulee lapsi.”, Minna totesi hymyilen. Syrenan kasvot valahtivat. ”Lapsi.... Miten minä saan varmuuden siitä?”, hän kysyi ja yritti selvitellä asioita päässään. Hänhän toisaalta halusi lapsen, mutta nyt heillä oli tiukkaan. ”Käyt sairaalassa raskaustesteissä”, Minna sanoi hymyilen sitten. He juttelivat vielä pitkään lastenhoidosta ja Syrenan ja Leightonin tilanteesta.



Seuraava päivänä nainen asteli säteillen pois sairaalasta, hän todellakin oli raskaana. Kieltämättä heidän rahatilanteensa oli vielä huono, mutta Minna oli saanut valettua naiseen uskoa, että asioilla oli tapana järjestyä itsestään, kun vain jaksoi uskoa niin. Syrena alkoikin nyt miettiä miten hän kertoisi asian poikaystävälleen.



Illalla kun mies tuli töistä nainen sanoi, että hänen täytyisi nyt jäädä lomalle. Ensin Leighton loukkaantui silmin nähden. ”Kulta... Meille tulee vauva, joten minun on pakko, lääkäri sanoi niin.”, Syrena sanoi sitten ja hymyili miehelle. Leightonin ilme oli ensin hämmästynyt, sitten iloinen. ”Ihanaa.”, mies sanoi ja halasi tyttöystäväänsä. ”Meille tulee yhteinen lapsi”, Leighton kuiskasi ja suukotteli Syrenan hiuksia. Nainen ei voisi toivoa tällä hetkellä elämältään mitään muuta. Hän oli onnellisempi kuin koskaan.



Koska Syrena oli äitiyslomalla nyt, hänellä oli aikaa hoidella puutarhaansa kunnolla. Äitiysloma oli hänestä hölmöä, sillä ei meressä tarvinnut varoa vatsaa ollessaan raskaana. Täällä taas lääkäri oli kieltänyt häneltä monia asioita. Nainen ei ihan täysin ymmärtänyt miksi. Onneksi hän pystyi saamaan rahaa hiukan siitä kun möi vihanneksia ja hedelmiä paikalliseen markettiin. Syrena oli kieltämättä hyvä kasvien kanssa. Hänen kasvattamansa tomaatit esimerkiksi olivat hyvin kysyttyä tavaraa nykyään, vaikka ensin kaupunkilaiset olivat avoimesti sanoneet, että ne oli varmaan myrkytettyjä.



Lopulta pelkkä yksin kotona istuminen alkoi tylsistytää naista, joten hän päätti lähteä käymään paikallisessa taidemuseossa. Hän soitti myös Minnalle, joka ei valitettavasti töiden takia voinut tulla mukaan. Niinpä Syrena suunnistikin sitten yksin museolle. Hän ei ollut vielä ikinä käynyt täällä.



Syrena katseli lumoutuneena maalauksia. Niissä oli kovin monia taruolentoja. Hän ei ensin kiinnittänyt yhtään mitään huomiota erääseen mieheen, joka liikuskeli yläkerrassa myös. Mutta sitten yhtä-äkkiä, kun hän oli katselemassa erästä taulua, mies lähti tulemaan häntä kohti.



Syrena säikähti miestä, muistaessaa kaikki Leightonin kertoman. Niinpä hän lähti juoksemaan alakertaa nopeasti. Katsoessaan taaksepäin, kun mies huusi hänen nimensä, hän ei tajunnut tyttöä, joka seisoi hänen edessään. Oli jo liian myöhäistä kun nainen tajusi kädet, jotka tarttuivat häntä olkapäistä tiukasti.



Lattia katosi hänen jalkojensa alta ja hän tunsi kuinka voima heitti hänet jonnekin. Syrena kuuli oman äänensä, joka kiljui täysillä. Hänen sydämeensä iski kauhu kun hän tajusi, että hän vain tippui ja tippui saamatta mistään kiinni.



Lopulta nainen tunsi, kuinka hän mätkähti kovaan marmorilattiaan ja iski takaraivonsa kipeästi. Syrena oli kuullut myös oudon, oksan katkeamiselta kuulostavan äänen, samalla kun vauhti oli pysähtynyt. Syrena alkoi tuntea, kuinka silmät painuivat kiinni. Tajunta tuntui hämärtyvän ja nainen yritti taistella sitä vastaan.



Ennenkuin Syrena menetti kokonaan tajuntansa hän kuuli askeleet, jotka pysähtyivät hänen kohdalleen. Syrena avasi silmänsä ja yritti tarkentaa katsettaan, joka oli utuinen ja epäselvä. ”Sinua on varoitettu Syrena... ”, hän kuuli tytön sanovan juuri ennenkuin hänen tajuntansa antoi periksi.



Tyttö katsahti vielä tajutonta hahmoa ja lähti sitten kävelemään ulos hitaasti. Ulkona hän pysähtyi ja pyyhki käsiään toisiinsa, kuinka saadaksen Syrenan ihon tunnun pois käsistään. Hän huomasi miehen, joka juoksi ulos taidemuseosta, alkaen huutaa onnettomuudesta ja tajuttomasta naisesta, joka oli jo ihan sininen. Ihmisiä alkoi juosta paikalle, mutta kukaan ei kiinnittänyt huomiota tyttöön, joka poistui paikalta kasvoillaan tyytyväinen hymy.

Edellinen   Seuraava