Vaan mitä tapahtui Kerrylle?

Pitkäaikaisimmat lukijat varmasti muistavat Linneuksen ja Sekelin oikean äidin Kerryn. Kerryhän vain päätti kadota pois kolmikon elämästä, mutta mitä oikeasti tapahtui? Minne Kerry lähti... On aika rajoittaa salaisuuksien verhoa...




Herätyskello tuntui piipittävän armottomasti. Kerry yritti ummistaa silmiänsä tiukempaan mutta uni ei enää tullut. Omatunto soimasi nuorta äitiä, kuinka tämä saattaisi jättää omat lapsensa pulaan? Huokaisten Kerry nousi istumaan ja sipaisi kasvoille karanneita hiussuortuvia takaisin taakse. Hän tuijotti vierassänkyä, jossa oli nukkunut viime yön. Mielessä pyöri vain, miten Sabas mahtaisi ottaa kirjeen kun lukisi sen. Tänään Sabas saisi avioerohakemuksen postissa.



Eipä aikaakaan kun naisen puhelin alkoi soimaan. Kerry antoi sen soida pitkään, hän vilkaisi näyttöä ja vastasi lopulta. Toisessa päässä oli hänen ex-miehensä Sabas Dwyn. Kaksikko puhui asioista ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin melkein sovussa. ”Missä sä oikein olet?”, Sabaksen ääni kysyi lopulta ja Kerry katseli pihan puita huokaisten. ”Ei sillä ole väliä,... Pian minä olen joka tapuksessa poissa Starlight Shoresta”, Kerry paljasti ex-miehelleen. ”Mitä sä tarkoitat, Kerry? Entä pojat? Aiotko todella hylätä heidät”, hänen miehensä kysyi sydäntä särkevällä äänellä.

Kerryn sydänalaan pisti, hän olisi halunnut asioiden olevan toisin. ”Parempi, ettette tiedä. Minä en voi vaan elää kanssanne, Sabas. Olen pahoillani. Ja... yritä selittää pojille jotenkin...Hyvästi, Sabas”, Kerry totesi ja sulki raskain mielin puhelimen nojaten seinään. Pitkään puhelun päätyttyä nainen katseli kyyneleet silmissä näyttöä. Kumpa hän olisi voinut soittaa Sabakselle ja sanoa, että hän pelkäsi.

Nainen katseli palmuja, jotka keinuivat pienessä tuulessa. Pian hän olisi kaukana täältä. Kerry huokasi hiljaa. Hän tiesi, että pian palmut olisivatkin ainoita puita, joita hän näkisi. Toisaalta hän ei oikein itsekään ymmärtänyt miksi juuri kaikista maailman paikoista hän oli valinnut uudeksi asuin sijakseen maailman toisella puolella sijaitsevan saaren.



Lopulta nainen havahtui raskaista ajatuksistaan ja päätti mennä pakkaamaan viimeiset vaatteensa matkalaukkuun. Kerry oli lähdössä liikenteeseen ainoastaa yhden matkalaukun voimin. Nainen oli päättänyt hylätä kaiken entisen. Ainakin melkein, Dwyn sukunimen hän halusi pitää. Kerry puki myös vaatteet päällensä ja meni varmistamaan vielä koneelta lennot.



Kerryn lento lähtisi vasta seuraavana päivänä lentoyhtiön Lentävät laamat lakon takia. Nainen kirosi mielessään hiukan sitä, että oli aikoinaan kirjoittanut jutun siitä, että työntekijöiden pitäisi pitää huolta omista oikeuksistaan. Toisaalta nyt hänelle jäisi aikaa hyvästellä hyvin hänen pitkä aikainen hyvä ystävänsä, Karen Kerman, joka oli antanut hänelle myös asunnon näiksi viikoiksi.



Kerry oli laittamassa heille päivällistä kun Karen tuli töistä kotiin. ”Hei sä oletkin vielä täällä?!”, Karen ihmetteli nähdessään naisen viimeistelemässä salaattia. ”Lakko... Lento lähtee vasta huomenna. Käy pöytään tarjoan sulle nyt mun paravurin.”, Kerry naurahti ja hän ei voinut olla näkemättä ystävättärensä miettivää ilmettä.



Hyvän aikaa he söivät jutellen niitä näitä, kunnes lopulta Karen puhui. ”Sanoit, että se lento lähtee vasta huomenna?”, nainen kysyi ja Kerry nyökkäsi pienesti. ”Mun tulee todellakin ikävä sua, tuntuu kurjalta menettää myös paras ystävä samalla kertaa. Ja tottakai pojatkin, mutta minulla ei ole vaihtoehtoja, Talasimsca voi koska tahansa iskeä.” Kerry sanoi huokaisten ja Karen nousi yllättäen. ”Mä käyn asioilla, yritän keretä kotiin ennen kuin sä lähdet.” nainen ilmoitti ja lähti näppäilen kännykkäänsä.



Karen oli sopinut tapaamisen poikaystävänsä, Shane Nygenin, kanssa läheiselle rannalle. Ilta alkoi jo painua maillensa kun nainen viimein juoksi rantaa kohti. Karen oli tehnyt myös päätöksensä ja hän tiesi, että kaikki eivät sitä ymmärtäneet, ei varsinkaan Shane.

Karen selitti miehelle Kerryn tilanteen ja heidän yhteisen historiansa. Hän myös sanoi, että oli varannut liput myös Shanelle, jos tämä haluaisikin mukaan. Mutta aivan kuten Karen oli arvannutkin Shane ei ymmärtänyt. Mies haukkui naisen pystyyn siitä, että tämä halusi lähteä viettämään pitkää lomaa ystävättärensä kanssa. Karen ei aikonut lähteä vain lomalle, hän oli nimittäin jättämässä kaiken.



Aurinko oli jo laskenut kun Karen hyvästeli Shanea. Mies ei selvästikään pitänyt siitä, että hänen tyttöystävänsä lemppasi hänetkin lapsuudenystävän takia. Karen oli sitä mieltä, että Kerry tarvitsisi häntä enemmän kuin Shane. Lisäksi hän muisti, millaista heillä oli ollut, kun he molemmat olivat olleet nuoria kauniita sinkkuja. Se trooppinen saari antaisi varmasti heille siihen uuden tilaisuuden vaikka he olisivatkin pian jo keski-ikäisiä.



Kerry oli juuri lähdössä kun Karen syöksyi sisälle. ”Se on ohi!”, hän huudahti ja huitoi käsillään. Kerry tuijotti naiseen yllättyneenä ja uskalsi lopulta avata suunsa. ”Karen, mikä on ohi?”, hän kysyi ja laski laukkunsa maahan. ”Mun ja Shanen suhde. Meitä tyttöjä odottaa kreisi elämä kaukana Starlight shoresta. Älä huoli järjestin asunnon jo myyntiin ja meille on sieltä pieni vuokra mökki. Kerry, me saadaa taas olla nuoria”, nainen naurahti hymyillen ja huomasi, että naisen silmiin kohosi kyyneleitä.



Ilosta itkien Kerry halasikin parasta ystäväänsä. ”Voi Karen mitä muuta tarvitsen kun minulla on sinut”, hän totesi ja painoi ystäväänsä itseään vasten. Karen oli todellakin matkinut ystäväänsä ja hylkäsi kaiken. Karen, jos kuka tiesi, ettei hyviä ystäviä löytynyt nykyään niin helposti ja aivan kuten Kerry itse oli sanonut, olisi kurjaa luopua myös parhaasta ystävästään. ”Valmiina villiin sinkkuelämään siskoni”, Karen totesi ja iski silmäänsä Kerrylle. ”Sinun kanssasi aina”, Kerry totesi naurahtaen.



Pian kaksikko istuikin Kerryn vanhassa autossa ja kaarsi kohti moottoritietä, joka veisi heidät lentokentälle. Kerry vilkaisi autosta viimeisen kerran vielä Starlight Shoren kukklan suuntaan. Siellä jossain Sabas varmasti mietti miksi, kun olisi saanut pojat nukkumaan. ”Anna anteeksi Sabas, rakastan teitä niin paljon, että minun on pakko uhrata itseni”, Kerry ajatteli ja lähetti vielä lentosuukon suuntaan, jossa Dwynien talo oli.

Kuukausia myöhemmin...



Siellä missä hän nyt on, meri on uskomattoman kirkasta aivan kuin se olisi jonkinlaista mystistä nestettä. Pohjaan näkyy hyvin ja sen väri ottaa ihanasti peilausta kauniista pilvettömästä taivaasta. Varsinkin näin kesäisin.



Siellä on rantoja niin paljon kuin jaksat kuvitella ja niiden hiekka on ohutta ja pehmeä. Auringossa lämminnyttä ja sillä on mukava juosta paljain jaloin.



Sen paikan nimi on Sunlite tides. Unelmien saari, jonka alkuperäiskansa on leppoisaa eikä turhista murehdi. Vuosien saatossa saarelle on muuttanut myös muita. Osa kiertää veroja, osa elää kadottunnutta nuoruuttaan tai osa jopa odottaa sitä viimeistä elämän purjehdusta täällä. Tämä on paikka, joka on kartalla, mutta josta kukaan ei tajua etsiä sinua.



Karen ja Kerry asuvat pienessä mökissä lähellä rantaa. Eivätpä he juurikaan paljoa mökissä ole, joten pieni koko ei heitä haittaa. Takapihalta on vain lyhyt matka yhteen rannoista. Talossa on yksi makuuhuone, olohuone pienellä keittiöllä ja pesuhuone. Vaikka se kuulostaakin karulta, Karen ja Kerry ovat onnellisia, he ovat kuukausien aikana oppineet arvostamaan tälläistä huoletonta elämää, jota saaren paikalliset arvostavat.



Kerry ja Karen ovat jopa muuttuneet tyyliltään lähes paikallisiksi jo. Kerrykin on kerennyt saada kauniin rusketuksen ja aurinko on haalistanut hänen ruskean punertavan tukkansa. Karen taas on ottanut minirastat ja nauttii vilpoisasta olosta lyhyissä mekoissa.



Karen on oikeastaan se joka tuo heillä eniten rahaa pöytään, sillä nainen on päivät pitkät kalastelemassa ja myy kalat paikalliselle kauppiaalle hyvällä hinnalla. On Kerrykin töissä, hän on saaren lehden toimittaja, mutta kovin hyvin hän ei vielä tienaa.



Mutta kaikesta huolimatta Kerryllä on yksi unelma... Että hän näkisi vielä kerran elämässään perheensä... Linneuksen, Sekelin ja varsinkin elämänsä ainoa ja oikean rakkauden Sabaksen.