~051~

Pitkän ja puuduttavan ajomatkan jälkeen Dwynit saapuivat viimein Moonlight Fallsiin. He ajelivat ensi alkuun ympäri kaupunkia etsien Sabaksen ostamaa taloa. Kun se lopulta löytyi, kolmikko nousi autosta ulos ja katseli ympärilleen. Vaikka Sekel ja Linneus harvoin olivat samaa mieltä asioista niin nyt jos koskaan heidän mielipiteensä oli sama. Asunto oli varmasti aikoinaan ollut hyvinkin hieno, mutta niin kuin aina, oli  ajanhammas käynyt siihen. Puu osissa näkyi hometta samoin kun metalliin oli iskenyt paha ruoste. Kieltämättä pojille oli pieni järkytys tippua Starlight Shoren hienosto piireistä tänne, keskelle ei mitään.

Viimein Sabas kääntyi poikia päin ja hymyili näille. ”Tässä se nyt on. Teille molemmille on omet huoneet. Voitte viedä henkilökohtaiset tavarat sinne, mutta  muuten talossa on lähes kaikki entiset kalusteet”, Sabas selitti ja huomasi Linneuksen haikean katseen takaisin suuntaan, josta he olivat tulleet. ”Faija, hei... Et kai sä oikeasti kuvittele, että tää pitäisi meidät erossa huumeista ja kaikesta pahasta?”, Sekel totesi jopa hiukan ylimielisesti ja sai isänsä katsomaan tähän huolestuneena. ”En.. Mutta täältä Talasimsca ei osaa meitä etsiä”, Sabas totesi hiljaa ja kääntyi menemään sisälle. Linneus päätti myös kiertää talon sisältä käsin.

Lin oli kiertänyt kaksikerroksisen talon nopeasti ja tuli takaisin olohuone tilaan istahtaen kiikkutuoliin. ”Minä en pidä tästä paikasta”, poika totesi ja sai näin ollen isänsä kurkkaamaan lehden ylitse. ”Mitä tarkoitat?”, Sabas kysyi ja jatkoi paikallissanomien tutkailua. ”Jotenkin tää paikka vaan kammottaa... Aivan kuin täällä olisi oma tiivis yhteisönsä, johon me ei kuuluta”, Lin sanoi ja nousi äkkiä tuolista. ”Mä menen kaupungille”, poika totesi, hän nimittäin halusi tutkia uuden koulun.

Ulos päästyään poika kuuli jälleen veljensä puhuvan Volokselle. Lähinnä hänen korviinsa osuivat sanat, ”noita” ja ”sama työpaikka” ”Sekel!”, Linneus huusi kävellessään rappusia alas ja sai veljensä katsomaan häntä hämmästyneenä. ”Mä lähden koululle. Tuletko mukaan?”, Lin kysyi ja sai vastaukseksi vain pään pudistelun. Jos Sekel ei olisi Linneuksen veli, hän ei olisi tämän kanssa missään tekemissä. Poika oli nimittäin alkanut huomata veljessään kiinnostusta ihan vääriin asioihin.

Taksi matkan jälkeen Linneus saapui koululle, joka oli yhdistetty samaan rakennukseen stadionin kanssa. Koulu näytti todellakin vanhalta, mutta silti kiehtovalta. Ainut mikä poikaa harmitti oli tieto siitä, että seuraavana päivänä hän astuisi ovista sisään ilman ensimmäistäkään ystävää ja mikä pahinta ilman Masalia.

Linneus istahti kiikuihin ja katseli koulua. Jotenkin koulu sai hänet muistelemaan vieläkin enemmän poikaystäväänsä, jonka hän oli joutunut jättämään. Hän myös tiesi sen, että hänen täytyisi mahdollisimman nopeasti saada kerrottua isällensä, ettei hän ollut yhtään kiinnostunut tytöistä. Toisaalta Linneus ei ollut varma haluaisiko hän Sekeliäkään suvunjatkajaksi.

Lin havahtui ajatuksistaan kun hän huomasi nuoren naisen tulevan häntä kohti. Starlight Shoressa hän oli kyllä oppinut tunnistamaan toimittajat isän keski-iän kriisin aikaan. ”En kommentoi”, Linneus sanoi kun nainen lähestyi hntä ja sai tämän naurahtamaan. ”Niin minä ajattelinkin, nuori Dwyn”, nainen totesi ja sai Linneuksen kananlihalle. Naisessa oli jotain todella outoa.

Poika nousi ylös ja tuijotti naista, joka hymyili hänelle ystävällisesti, mutta Lin aisti, ettei kaikki ollut kunnossa. ”Oletko sä Sekel vai Linneus?”, nainen sanoi ystävällisesti. ”Lin”, poika totesi varovasti, joka sai naisen nauramaan uudestaan. ”Halusin vain toivottaa teidät tervetulleeksi. Olemme kaikki hirveän innoissamme kun muutitte tänne”, nainen totesi ja poika nyökkäsi pienesti. ”Onhan tämä vähän kuollut mesta”, hän totesi ja nainen pyyhkäisi hiuksiaan korvan taakseen. ”Ollut aina... Mutta ainut paikka, josta Talasimsca ei ole löytänyt meitä”, nainen sanoi kevyesti. ”Meitä?”, Linneus tarttui tähän pieneen sanaan ja sai naisen katsomaan itseään kylmemmin. ”Valitettavasti kaikki eivät tule olemaan kilttejä... Lin... Pidä silmällä veljeäsi, se on kaikkien meidän etu”,  nainen sanoi ja poistui äkkiä ripein askelin paikalta. Linneusta alkoi todellakin karmia tämä koko paikka.

Kotiin päästyään Linneus etsi kirjahyllystä paikaillisten simien kirjoittamia kirjoja. Hän halusi eri toteen tietää kaupungin urbaani legendoista. Pian hän alkoi huomata viitteitä, niin noitiin kuin keijuihinkin. Lisäksi ilmeisesti kaupungissa asui myös eräs vanhimpia vampyyrisukuja. Lisäksi kaupungissa huhuttiin olevan erittäin vanha ja viisas ihmissusisuku.

Sekel istahti hänen viereensä ja sai pojan hätkähtämään. ”Böö”, Sekel totesi vinoillen ja sai veljensä katsomaan häntä jäätävästi. ”Eikö sinua karmi tämä paikka ollenkaan?”, Linneus kysyi kääntäessään sivua. ”Uskot sä todella noihin satuihin?” Sekel kysyi pilkkaavasti takaisin ja Linneus kohautti hartioitansa. ”Huomenna se varmaan nähdään”, poika sanoi hiljaa. ”Ja pian isä valitsee perillisen. Usko pois, Lin tämä on parasta mitä meille voisi tapahtua...”, Sekel sanoi ja katseli jonnekin kauas.

Päästyään omaan huoneeseensa Linneus katsahti vaistomaisesti seinällä olevia valokuvia. Ne olivat ainoa muisto hänelle entisestä poikaystävästään. Poika huokasi syvään ja ravisteli kevyesti päätänsä. Hän olisi niin kovasti halunnut takaisin pojan luokse. Linneus kumminkin tiesi, että hänen isänsä tuskin päästäisi häntä lähtemään ennen kuin koulut olisi käyty.

Mutta vaikka kolmikko luulikin, että heidän elämänsä alkaisi nyt asettua uudenlaisiin uomiin, tässä rauhallisessa ja syrjäisessä kylässä. Olivat perheen vanhemmat jäsenet toista mieltä. Nimittäin useina yöinä. Leighton ja muut jäsenet tulivat tuonpuoleisesta hiippailemaan ja vahtimaan pihalle. He olivat jo aistineet sen, että kaupungissa ei ollut kaikki hyvin.

Ja se olikin totta. Sillä välin kun Dwynit nukkuivat rauhallisia uniaan, kävi heidän talollaan välillä eräs hyvin erikoisen värinen paparazzi nainen. Nainen myös teki joitain outoja juttuja heidän ovensa takana sekä manaili kaikenlaista. Olivatkohan he sittenkään täysin turvassa?

Viikojen kuluessa he alkoivat kumminkin asettua aloilleen kaupungissa. Sabas oli innostunut kovastikin paikallisista sienistä ja vietti paljon aikaansa keräten erilaisia sieniä itselleen talteen. Hän oli myös onnistunut saamaan töissä yllennyksen, sillä tuli erittäin hyvin toimeen työtovereidensa kanssa.

Sabas oli myös innostunut jälleen harjoittelemaan kitaransoittoa. Suvussa kiertänyt kitara näkikin pian myös päivänvaloa kun mies suuntasi kaupungin keskuspuistoon harjoittelemaan. Mutta harjoitellessaan Sabas kiinnitti huomiota siihen, että osa simeistä mulkoili häntä vihaisesti. Miehellä ei ollut aavistusta miksi näin oli?

Myös Sekel näytti alkavan voida paremmin tässä ilmastossa. Hän nimittäin oli onnistunut heti ensimmäisenä koulupäivänä hankkimaan runsaasti kavereita. Usein poika menikin koulun jälkeen MacDuffeille. Hän oli nimittäin ystävystynyt Joen ja...

tämän siskon Faith kanssa. Sekel taisi myös olla hiukan ihastunut Faithiin, sillä poika vietti usei aikaansa tytön kanssa. Lisäksi tyttö kertoi vähitellen Sekelille tarkempia tietoja Moonlight Fallsista mutta vannotti, ettei poika saisi kertoa niitä edes perheellensä.

Linneus taas ei oikein viihtynyt kenenkään kanssa. Hän oli jopa vapaaehtoisesti mennyt taidekerhoon koulun jälkeen ja vietti iltapäivisin mielummin aikaansa läksyjen parissa. Sekel yritti monesti saada häntä mukaan kaikkialle, mutta Lin kieltäytyi. Hän ei tuntenut oloaan kotoisaksi tässä kaupungissa. Jostain kumman syystä hän tunsi outoa kaipuuta paikkaan, jonka oli nähnyt vain unissaan.

Eräänä iltana Sekel oli päättänyt yhtyä veljensä seuraan tekemään läksyjä. ”Oletko sä huomannut, että isä on alkanut olemaan poissa enemmän?”, Sekel kysyi äkkiä ja Linneus katsahti veljeänsä. Nyt todellakin kun toinen otti asia puheeksi, hän tajusi sen itsekin. Sabas jäi usein töiden jälkeen vielä ulos. ”Jos hän miettii sitä perijä asiaa?”, Lin totesi olkiaan kohauttaen ja jatkoi laskutoimituksia. ”Faith sanoi, että yksi Kurjenkaulan siskoksista oli puhunut ihanasta uudesta miehestä heidän työpaikallaan”, Sekel totesi ja katsoi veljeään. Lin nosti katseensa ärtyneenä. ”Isä rakasti Kerryä. Hän ei ikinä ottaisi toista ja sinä tiedät sen”, poika totesi vihaisena, mutta kumminkin Linneus tiesi, että hänenkin isänsä olisi kuminkin osaksi ihminen.

Valitettava tosiasia oli, että Sabas todellakin vietti aikaansa Belinda Kurjenkaulan kanssa. Mies oli huomannut viihtyvänsä naisen seurassa ja he tapailivat toisiaan salaa. Sillä Sabas ei itsekkään ollut täysin varma siitä, haluaisiko hän ketään Kerryn jälkeen. Mutta nuori Belinda sai hänet tuntemaan itsensä onnelliseksi jälleen.

Viimein Linneus löysi myös ensimmäisen oikean ystävänsä. Bailey Luosto oli ensimmäisisä päivistä lähtien yrittänyt päästä Linneuksen puheille. Lin oli hiukan vainoharhainen mutta pikku hiljaa hän oli ymmärtänyt sen, että Bailey oli oikeasti kiinnostunut hänestä eikä vain siitä, että hän oli se ”julkkis”. Niinpä Sabas alkoi viettämään aikaansa Baileyn kanssa myös heillä katsellen televisiota. Mutta Linneus oli myös löytänyt uuden ihastuksen, Julesin, josta aikoi viimen uskaltaa kertoa myös isällensä.

Eräänä päivänä juuri ennen kuin Sabas oli lähdössä töihin hän tuli Linneuksen luokse. ”Bailey vaikuttaa oikein mukavalta tytöltä”, Sabas sanoi hermostuneen oloisena. ”Hän on. Bailey ymmärtää minua puolesta sanasta”, Lin sanoi onnellisena. ”Isä, minulla olisi yksi asia, minä olen h...”, poika aloitti kun hänen isänsä keskeytti hänet. ”Baileystä tulee erittäin hyvä perijän vaimo. Linneus sinä olet sukumme perijä. Sinulla asiat ovat paljon paremmin kuin Sekelillä”, Sabas totesi ja jäi katsomaan poikaansa joka näytti järkyttyneeltä. ”Olit sanomassa jotain?”, hänen isänsä kysyi äkkiä ja Linneus pudisteli päätänsä ”Se ei ollut mitään tärkeää”, poika kuiskasi ääni ohuena.

Kun Sabas oli poistunut keittiöstä, Linneus kirosi mielessään. Hän ei halunnut saada lapsia, hän ei halunnut ottaa Baileytä vaimokseen... Hän ei edes halunnut olla perijä, sillä hän tiesi nyt... Että koko loppuelämä olisi yhtä suurta valhetta.

Edellinen  Seuraava