~061~

"No näytä jo!", Despina kiljaisi innostuneena ja Bailey naurahti toruen tyttöä siitä, että Sevil saattaisi herätä toisen kiljumiseen.

Bailey nosti käsivarsilleen pienen pojan ja katseli tätä hymyillen. "Hänen nimensä on Dinis", nainen totesi ja katseli normaalia ihmislasta sylissään. "Oih miten ihana hän on. Saanko ottaa sen syliin?", Despina pyysi ja nainen antoi varovasti poikansa serkkunsa syliin.

Yllättäen nainen nosti toisenkin lapsen syliinsä. "Merenneitogeenit..." Despina henkäisi ja tajusi, että nyt Sevil ei automaattisesti perisikään Dwynien raskasta tehtävää. "Kyllä, hän on Dinisin kaksoissisar, Dinah", Bailey kertoi ja hymyili tytölle sylissään.

Aivan kuten Lin oli varoittanut, oli jälleen merenneitojen lisääntymiskyky näkynyt suvussa. Oli pikemminkin harvinaista saada vain yksi lapsi kerrallaan. Onneksi kirous oli hieman vähentänyt tätäkin ominaisuutta heidän suvussaan. Mutta meren aaltojen alla, olivat ihan yksin syntyvät merenneito lapset suurempi juhla kuin kaksoset tai kolmoset. Dinisin luonteenpiirteet olivat nero ja virtuoosi, saisi nähdä suuntaisiko poika musiikkialalle kuten aikoinaan hänen sukulaisensa Demyx. Dinah oli taas luonteeltaan kaikesta kiinnostunut ja tarkkasilmäinen, joten ehkäpä tämä tyttö saisi lisää tietoa Talasimscan liikkeistä tulevaisuudessa.

Mutta vaikka pikkuiset serkukset olivatkin Despinasta ihania, vietti tyttö yllättävän paljon aikaa karvaisen ystävänsä, Rothin kanssa. Jotenkin kissan länsäolo tuntui lisäävän hänen taikavoimiansa. Lisäksi tyttö oli onnellinen siitä, että Lin ja Bailey olivat adoptoineet aikoinaan hänet, sillä isänsä luona hän tuskin olisi saanut viettää näinkään tavallista elämää. Teiniksi kasvettuaan oli Sabas edes hiukan valottanut tytölle isänsä oikeaa luonnetta.

Loppu kesä kului vauhdilla ja sen mukana myös Sevil. Kukaan muu kuin Sabas ei oikeastaan edes tajunnut, kuinka nopeasti pienestä kääreestä oli kasvanut pieni taapero. Niinpä olisikin aika alkaa opettamaan tytölle perusasioita. Onneksi Baileyllä oli auttavia käsipareja, sillä Lin oli kauhistunut nähdessään kaksoset.

Roth oli yllättävän kiinnostunut taaperoksi kasvaneesta Sevilistä. Vaikka tyttöä useammin kiinnostivatkin kaikki ääntä ja valoa välkkyvät lelut, silloin tällöin kissa meinasi saada saman purkuoperaation kuin tytön lelut.

Bailey sydän oli särkymäisillään samoin kuin hänen avioliittonsa Linnin kanssa. Mies ei tuntunut näyttävän yhtään rakkautta lapsillensa vaikka aluksi olikin ollut iloinen niistä. Ainakin Despinasta ja Sevilistä. Monina öinä ja aamuna Bailey sai sivusta seurata kun mies kylmästi käveli itkevän tyttärensä ohitse, jättäen hänet pärjäämään yksin. Tavallaan nainen ymmärsi miestänsä, hänhän oli tehnyt väärin kun oli uskotellut,ettei voisi tulla raskaaksi. Mutta silti tuo ei ollut se Lin, jonka hän oli aikoinaan tuntenut.

Koska nainen oli erittäin hyvissä väleissä anopinsa kanssa, eräänä päivänä kun hän oli pitkästä aikaa päässyt ulos antoi Bailey tulla kaiken ulos Kerrylle samalla kun naiset hoisivat puutarhaa. Vaikka Kerry olikin huomannut muutoksen Linnissä kaksosten tulon jälkeen. Ei hänkään ollut tiennyt, että tilanne olisi noin paha. Bailey kumminkin vannotti vanhuksella, ettei tämä sanoisi mitään pojallensa. Nainen ei nimittäin haluaisi painostaa miestensä yhtään enempää, loppujen lopuksi Linnin masennus taisi olla kumminkin hänen aiheuttamansa.

Mutta kun Kerry oli muutaman viikon katsellut poikansa vanhemmuuden ja isyyden välttelyä. Vanhus ryntäsi aamulla pitämään puhuttelua Linneukselle kun kuuli, että Sevil itki. Kerry nimittäin tiesi Baileyn kertomuksesta, että noina hetkinä hänen esikoisensa kun yleensä tuppasi livistämään velvotteistaan, joita lapset olivat Linneukselle tuoneet. Bailey oli kauhuissaan Kerryn reaktiosta, sillä tämä tuskin auttaisi kaksikon avioliittoa saatika sitten sitä, että Lin alkaisi auttaa häntä lastenhoidossa.

Niin valitettavaa kun se oli kaksosetkin kasvoivat hujauksessa. Lin ei oikeastaan kerennyt viettää noiden nyyttien kanssa yhtään aikaa. Bailey pelkäsi nyt toden teolla, että Kerryn ja Linnin kiristyneet välit johtaisivat siihen, että Lin jättäisi perheensä.

Dinississä oli paljon ukkinsa näköä mutta sen varmaankin teki juurikin tuo punainen hiuslaatu, joka aikoinaan oli periytynyt Jayalta. Nenä oli selvästi peritty mummilta

Dinah taas vaikutti aika paljon äidiltänsä, vaikkakin suvussa oli paljonkin ollut ruskeahiuksisia naisia kuten Dalia ja myöskin mummi Kerry.

Iän hammas ei myöskään jättänyt rauhaan perheen lemmikkiä, sillä myös viikkojen kuluessa Roth oli saavuttanut vanhuuden. Despinaa ei haitannut, että hänen paras ystävänsä oli ollut jo aika vanha kun hän oli sen saanut. Tärkeämpää tytölle olikin juuri nuo edessä olevat yhteiset vuodet ja niiden laatu.

Eräänä aamuna Lin sai valmiiksi uusimman taulun, jota oli suunnitellut tilaukseen, jonka oli tehnyt Moonlight Fallisin kirjasto. Kumminkin miehelle tuli tunne, että tämä taulu tulisi olemaan hänelle tärkein tekemä taulu, joten hän päätti jättää sen kotiin. Lin päätti mennä juttelemaan isänsä kanssa hänen ja Baileyn vaikeuksista. Lin halusi, että isä tietäisi, ettei poika vihannut lapsiaan. Hän ei vaan osannut näyttää niille rakkauttaan, sillä vuosien saatossa siitä oli tullut jotenkin tuntematon käsite Linneukselle.

Sabas oli hoitamassa puutarhaa, sillä perheen naiset Kerry ja Bailey olivat ostoksilla. Ja Despina vahti lapsia. Äkkiä vanhus tunsi kylmän henkäyksen ihollaan ja häntä alkoi kutittaa joka puolelta. Sillä hetkellä vanhus kuuli tuttuakin tutumman äänen. Vaikka sitä ei ollut aikoihin kuullunutkaan, sen muisti. "VOI EI.... EI EI... JOKO TAAS"

Sabas katseli läpi näkyvää ruumistaan ihmeissään. Hän oli aina ajatellut, että kuolema olisi ollut jotenkin kaameaa, mutta se tuntuikin yllättävän helpottavalta. Johtuiko se sitten siitä, että mies oli tietoinen suvun jatkumisesta vaiko siitä, että hän oli saanut viettää viimeiset vuotensa, rakkaan Kerrynsä kanssa, sitä hän ei osannut sanoa. Mutta Sabas oli onnellinen jotta hänen pitkä maallinen taipaleensa olisi nyt ohitse, vaikkakin ikävä hänen tulisi lastansa ja lapsenlapsia mutta etenkin Kerryä.

Linneus saapui paikalle liian myöhään. Sabaksen henki katsahti poikaansa ja hymyili tälle rohkaisevasti. Lin purskahti kyyneliin. Kuolema katseli kaksikkoa surullisena. "AIKA MENNÄ", Kuolema totesi pahoittelvasti ja Sabas nyökkäsi astuen rajan ylitse, hän näkisi viimein omat vanhempansa.

Kuolema oli jo poistumassa kun Linneus sai nyyhkimiseltään käskettyä tätä pysähtymään. "Vie minut myös... Minä en jaksa enää elää", Lin sanoi ja Kuolema tuijotti tätä hetken. "OLEN TODELLA PAHOILLANI LINNEUS. ET OLE SEURAAVANA LISTALLA..." Kuolema sanoi jälleen huokaisten sen jälkeen syvään. "SITÄ PAITSI... ERÄS TARVITSEE SINUA PALJON JA HYVIN PIAN. EIKÄ SYRENA IKINÄ HYVÄKSYISI JOS VIESIN SINUT NYT. ET OPPISI TÄRKEINTÄ LÄKSYÄ", Kuolema jatkoi. "Mutta en kerennyt kertoa", Linneus aloitti hiljaa mutta Kuolema keskeytti hänet. "ISÄSI KUOLI ONNELLISENA... EIKÖ SE OLI PAREMPI KUIN SE, ETTÄ HÄN OLISI MIETTINYT SINUNKIN KOHDALLASI, ETTÄ MITÄ HÄN TEKI VÄÄRIN. SABAS EI KOSKAAN OLISI YMMÄRTÄNYT LINNEUS DWYN. USKO MINUA, PAREMPI NÄIN", Kuolema sanoi poistuessaan hämärevään iltaan.

Sabas pääsi viimein muiden sukulaistensa luokse. Uskomatonta, että Sabas oli Syrenan kirouksen puolivälin tuotoksen isä. Linneus ja Sekel olivat olleet 5 sukupolvi. Hyvin pian oltaisiin jo lähellä 10:tä sukupolvea.

Vaikka Linneus olikin ymmrätänyt Kuoleman pointin isänsä pois menon johdosta, oli mies entistä masentuneempi. Hän vihasi itseänsä ja saattoi purskahdella itkuun kesken kaiken. Despinan kävi sääliksi isäänsä toisinaan. Tyttö yritti kaikin keinoin piristää Linneusta, mutta ensimmäistä kertaa koko perhe tuntui ymmärtävän Linneuksen tuskan.

Eräänä aamuna Bailey heräsi siihen, että Lin itki heidän ikkunansa edessä. "Linneus, tiedän, että tämä tuskin auttaa kovinkaan paljon, mutta voit aina puhua minulle.", nainen sanoi ja oli nousemassa sängystä. "Bailey... Minä olen h..." Linneus aloitti ja nainen jäi jännittyneenä odottamaan jatkoa. Tunnelma huoneessa oli painostava ja synkkä, vaikka ulkona oli jo valoisaa. "Hemmetin tyhmä, kun olen laiminlyönyt teitä... Te olette perheeni... Eikä kukaan menneisyydestä", Linneus totesi hiljaa pyyhkien poskiansa. "Olet kaivannut jotain entistä heilaasi?", Bailey kysyi ja nainen tunsi palan kurkussaan. "Oli kuka oli... Ei sillä ole väliä. Minä korvaan tämän teille", Lin lupasi hiljaa.

Eikä mennyt kovinkaan monta yötä, kun Sabas alkoi jo liikkua levottomana talossa. Onneksi kukaan ei nähnyt häntä, sillä joka ikinen yö, tuo läpikuultava hahmo pysähtyi itkemään sydäntä särkevästi juuri Kerryn makuhuoneen oven taakse. Oliko se kaipausta vai huono enne... Sen Linneus, Bailey, Despina, Sevil ja kaksoset saisivat tietää pian...

Edellinen   Seuraava

~060~

Viimein siis Bailey ja Linneus olivat saaneet tytären. Ihan oman ja suku olisi turvattu merenneitogeenien avulla. Mutta aivan kuten Linnin äiti oli Baileylle kertonut, kun ensimmäinen synnytys tuskineen oli takana, mikään ei voittanut sitä tunnetta kun sai oman pienokaisen kävivarsilleen. Mutta vaikka niin toivottu kuin tuo sininen pienokainen olikin, kukaan ei arvannut, että se oli lisännyt Linneuksen ahdistusta hänen omasta itsestään ja siitä mitä hän todella oli sisimmässään. Hän ei ollut perheen isä vaan tiukasti kaapissa oleva homoseksuaali, joka pelkäsi omaa isäänsä ja sitä, ettei tämä vieläkään hyväksyisi Linnin oikeaa minää vaikka heillä olikin nyt täysiverinen perilillinen.

Sabas oli todella innostunut kuullessaan pojan tyttärensä piirteistä ja niinpä vanhus viettikin päiviänsä paikallisella kaatopaikalla, etsien hyvää metallia, jotta tulevaisuudessa Sevil voisi keskittyä vain rakentelemaan ja keksimään uusia keksintöjä. Vaikkapa sellaisia, joilla Talasimsca saataisiin kokonaan pois kuvioista, koska Sabas todellakin pelkäsi tätä tyyntä ajanjaksoa, joka heidän perheessään vallitsi nyt. MTT:kään ei ollut kuullut pitkiin aikoihin Talasimscasta pihaustakaan.

Kerryn päivät taas menivät suurimmaksi osaksi kasvimaan kimpussa, mutta hän ei myöskään ollut unohtanut Sim-fua. Kiinasta mukana tuotu harjoittelupuu antoi vanhukselle mahdollisuuden pitää omaa taistelutaitoaan yllä täällä kaukanakin. Kerry myös sisimmässään toivoi, että hän kerkeäisi vielä kerran käydä Kiinassa, rakkaansa kanssa.

Linneus taas yritti purkaa ahdistustaan maalamiseen. Hän oli todellakin luullut, että lapsen syntymän jälkeen kaikki helpottuisi ja pyörisi vain pienen Sevilin ympärillä. Mutta ei, kaikki tuntuivat painostavan häntä mukaan lastenhoitoon ja kasvattamiseen. Lin oli itsekin elänyt niin kurjan lapsuuden, ettei hän osannut suhtautua asiaan. Niinpä ainoa hetki, jolloin hän oli vapaa oli se kun hän maalasi sisäistä tuskaansa ulos. Kaikkea sitä nuoruuden kaipuuta ja salaisia unelmiaan.

Bailey yritti parhaansa mukaan siis pyörittää kaiken Dwyneillä. Hän hankki rahaa kirjoittamalla ja hoisi Sevil ja auttoi Despinaa kasvamaan nuoreksi naiseksi rakastavassa ympäristössä. Kumminkin nainen kaipasi sitä läheisyyttä, jota heillä oli Linnin kanssa ollut ennen Sevilin syntymään. Siitä lähtien Lin oli oikeastaan vältellyt häntä.

Sekelin jättämä puutarha oli todellakin vetänyt Kerryä puoleensa kuin hunaja ampiaista. Ja uskomatonta mutta totta, puutarhanhoidosta oli tullut vanhusten yhteinen harrastus. Mutta Sabas tuntui tekevän mitä vaan, että saisi kadotetut vuodet vaimonsa kanssa takaisin. Kerry oli aina ollut hänen elämänsä rakkaus ja nyt hän tiesi, ettei heillä olisi enää paljoa aikaa. Jokainen päivä olisi heille tärkeä.

Eräänä iltana Bailey saapui yöpaidassa hymyillen alakertaan kun Linneus oli puhelimessa. "Juuh aivan, minä lupaan maalata ne taulut kaupungintalolle, heti edellisen tilauksen jälkeen." mies puhui puhelimeen ja vilkaisi vaimoansa. Yleensä Bailey lähti huokaisten pois kun kuuli, että kysessä oli työpuhelu mutta ei tänään. Tämä asia alkoikin heti mietityttää Linniä.

Kun puhelu viimein loppui nainen käveli hymyillen aviomiehensä luokse. "Koska me olemme viimeksi tehneet jotain kivaa yhdessä?", Bailey kysyi ja Linneus nosti tylsistyneesti olkiansa. "Jaah en muista, mutta minun täytyisi mennä maalaamaan, pormestari haluaa taulut mahdollisimman pian", Lin totesi ja yritti ruikellella tilanteesta pois, sillä se tuntui yllättävän epämiellyttävältä. "Väärin, Rakkaani. Tänään me lähdemme ulos. Kerry ja Sabas lupasivat olla lasten kanssa. " nainen totesi hymyillen ja Lin tiesi heti, ettei kannattaisi väittää vastaan tai muuten kimpussa olisivat isä ja äiti, se oli asia, jota hän ei halunnut.

Bailey vie miehensä hyvinkin yllättävään paikkaan. Kevään lemmenjuhlaan kaupunkin torilla. Linn alkoi pikku hiljaa rentoutua ja lopulta heillä oli oikein hauskaa. Nainen sai miehen, jopa kokeilemaan kanssaan lemmenmittaria, joka näytti olevan oikeassa sanoessaan, että kaksikon välillä olikin oikeastaan vain syvää ystävyyttä eikä rakkautta. Bailey ei tietenkään uskonut sitä.

Keväästä ja lemmen juhlasta hullaantunut Bailey houkutteli illan pikkutunneilla miehensä mukaan muinaisuuden holviin. Ja eihän sellainen voinut päättyä kuin yhteen asiaan. Lin yritti kyllä ensin vedota kaikkeen mahdolliseen julkisesta paikasta aina Sevilin ikään ja merenneitojen hedelmällisyyteen, mutta Bailey oli varma, ettei nyt tärppäisi, sillä hän alkoi olla jo vanha. Niinpä Linnin oli pakko myöntyä viihdyttämään vaimoansa.

Kuumimman kesän keskellä oli aika juhlia Despinan syntymäpäiviä. Tyttö oli hurjan innoissaan siitä, että hänestä tulisi viimein teini-ikäinen ja hän voisi valvoa pidempään ja saisi osallisistua enemmän Sevilin hoitamiseen. Despinan juhlissa ei ollut paljon väkeä eikä kakkuakaan, mutta silti tyttö haluaisi leikkiä kuningatarta ennen h-hetkeä.

Despinasta kasvoi hurjan kaunis nuori neiti. Tytössä näkyi selvästi Dwynien suvun piirteitä, mutta myöskin Kurjenkauloja. Nyt Des oli myös tarpeeksi vanha siihen, että hänen tätinsä olivat lähettäneet hänelle lahjaksi taikasauvan. Tytön täytyisi kuulleama alkaa harjoitella. Uusin luonteenpiirre oli taitava kuvanveistäjä.

Vaikka Des olikin teini myös Raul jatkoi tytön mukana. "Eikö hän olekin suloinen?", tyttö sanoi leikiessään pienen serkunsa kanssa. "Tuoksuukin niin hyvälle. Minä haluan lapsia", tyttö naurahti ja katseli pientä nyyttiä. "Nyt hetkikö?" Raul ihmetteli ja sai Despinan nauramaan. "Höpsö, minun täytyy käydä koulu ja löytää mies... oikea mies, Raul", Des totesi kääntyen pois ystävästään.

Samoihin aikoihin Baileyn ja Linnin hauska hetki muinaisholvissa tuntui olleen napakymppi. Baileyn aamupahoinvointi palasi. Samoin juustoleipien tuoksu sai hänet voimaan pahoin. Oireet olivat hänelle tutut ja vaikka ajatus toisesta lapsesta hiukan hirvitti, jo pelkän iänkin takia, hän kumminkin oli onnellinen, että joku tuolla oli kuullut äänettömän toiveen viel yhdestä lapsesta.

Raulin ja Despinan välit alkoivat pikku hiljaa jäähtymään, sillä tyttö vietti nyt huomattavasti enemmän aikaa taikasauvan kun parhaan entisen ystävänsä kanssa. Raulia hiukan harmitti sillä hän muisti tarinat, joita oli kuullut ukin kertovan Despinalle siitä, miten mielikuvitusystävänkin saattoi muuttaa eläväksi. Despina halusi selvästi kumminkin jotain muuta myöhemmin kuin Raulin ikuisen ystävyyden.

Ja kuten Bailey oli aavistellutkin, pian hänen mahansa oli kasvanut niin paljon, että mammakoltut oli kaivettava esiin. Kaikki muut tuntuivat ottavan uutisen hyvin paitsi Lin. Mies oli selvästi jonkin asteisen hermoromahduksen partaalla ja seuraavat kuukaudet hän todellakin veteytyi pois perheensä parista, hän vain maalasi ja vietti aikaansa museolla. Mutta Bailey nautti raskausajastaan niin, ettei hän edes oikeastaan huomannut tätä.

Muutamaa päivää tuon jälkeen kun Bailey oli kertonut olevansa raskaana, Raulin kohtalo sinetöitiin lopullisesti. Sen teki hento naukaus Despinan vuoteen vierestä. Tyttö oli saanut sen lahjan mitä oli toivonutkin. Niinpä Raul tiesi, ettei häntä enää tarvittu, sen aamun jälkeen Despina ei enää nähnyt Raulia ja pian koko nukke unohtuikin.

Despina nousi sängystä ja ojensi kätensä kissaa kohti. "Heippa, kukas sinä olet?", tyttö jutteli ja tunsi heti syvää ystävyyttä tätä harmaata maatiaista kohtaan. "Hän on Roth...", Bailey totesi ovelta. "Halusit kissaa ja minusta sinun täytyi saada se. Onhan kaikilla oikeilla noidilla kissa vai mitä?", nainen totesi leikkisästi ja Despina katsahti Baileyhen. "Kiitos äiti. Todella paljon kiitos. Rakastan teitä", Despina sanoi ja nuo sanat olivat Baileylle todella tärkeät. Sillä nyt hän tiesi, että tyttö todella tunsi olevansa osa perhettä kaikesta huolimatta.

Rakauden loppumetreillä Linnin toistuva velvotteiden pakoilu alkoi näkyä. Bailey oli uskomattoman väsynyt kokoajan ja hän aisti senkin, että Sevil oli jo kärsinyt siitä, ettei isä ollut häntä hoitamassa kuin harvoi. Bailey ei saattanut uskoa, että hänen aviomiehensä olikin muuttunut joksikin aivan toiseksi ihmiseksi, varskin kun Linneus oli aina puhunut, ettei jättäisi lapsiaan kuten Kerry, koska tiesi mitä se aiheuttaisi.

Kesän viimeisien päivien aikana se sitten tapahtui. Kerry, Sabas ja Bailey olivat laittamassa puutarhaa syksy kuntoon, kun Bailey sanoi tuntevansa potkun. Pian kolmikko tajusi, että synnytys oli alkamassa. "Voi ei ja Linneus ei ole täällä. Sabas, lähde viemään Bailey lääkäriin, minä yritän saada pojan kiinni." Kerry kehoitti ja pian vanhus ja nainen kiisivätkin autolla jo kohti sairaalaa.

Mutta kuten arvata saattaa Linneus ei koskaan saapunut sairaalalle. Jossain vaiheessa Bailey lähetti myös Sabaksen kotiin sillä hän halusi olla yksin. Lopulta illalla Bailey saapui kotiin korin kanssa. Despinan juoksi häntä vastaan ja hymyili tälle. "No, sainko minä pikkusiskon vai -veljen?", tyttö kysyi ja Bailey naurahti Despinan innolle. "No arvaa tai kerro vaikka kumpi olisi mieluisampi", Bailey totesi lempeästi.

Edellinen   Seuraava